Tavoitteita ja todellisuutta: Oppilaiden mielenterveys opettajien ammattilehdissä peruskoulu-uudistuksen toteuttamisen aikana vuosina 1968-1978

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan oppilaiden mielenterveyden käsittelyä Opettajain- ja Opettaja-lehdissä vuosina 1968–1978. Mielenterveyden rooli osana kokonaisvaltaista terveyttä oli vasta toisen maailmansodan jälkeen noussut yhteiskunnallisessa keskustelussa keskeiseen asemaan. Tämä näkyi myös koulutuspolitiikassa. Eduskunta hyväksyi vuonna 1968 lain uudesta yhteisestä peruskoulusta. Opetussuunnitelmia koskevissa mietinnössä oppilaiden mielenterveyden edistäminen katsottiin yhdeksi keskeiseksi uuden koululaitoksen tavoitteeksi. Tutkielmassa selvitetään, miten oppilaiden mielenterveyttä opettajille suunnatuissa lehdissä käsiteltiin. Tarkastelussa ovat tekijät, joiden katsottiin lehdissä vaikuttavan oppilaiden mielenterveyteen. Lisäksi tarkastellaan sitä, miten aiheeseen suhtauduttiin ja mitä asian eteen katsottiin voitavan tehdä. Tutkielmassa luodaan samalla yleiskuva mielenterveydestä 1960- ja 1970-lukujen suomalaisessa koululaitoksessa.

Mielenterveys oli keskeinen kirjoitusten aihe aikakauden opettajien ammattilehdissä. Syykin tähän oli selvä, sillä joka viidennen oppilaan katsottiin lehdissä esitettyjen arvioiden mukaan olevan psykiatrisen tutkimuksen ja/tai hoidon tarpeessa. Oppilaiden mielenterveyden nähtiin kytkeytyvän tiiviisti myös erilaisiin koulumaailmassa keskustelua herättäneisiin aiheisiin, kuten työrauhaongelmiin sekä oppilaiden jaksamiseen. Vastaavasti toisen maailmansodan jälkeinen suomalaisen yhteiskunnan nopea muutos oli tuonut lasten ja nuorten elämään uudenlaisia piirteitä, joilla nähtiin olevan myös vaikutusta heidän psyykkiseen hyvinvointiinsa. Ongelman laajuudesta ja vakavuudesta huolimatta uutta yhteistä peruskoulua ei lehtien kirjoitusten mukaan rakennettu oppilaiden mielenterveyttä erityisesti huomioivaksi. Koulutyön järjestämiseen liittyi useita tekijöitä, joiden lehdissä katsottiin estävän oppilaiden mielenterveyden edistämiseen liittyvien tavoitteiden toteutumista. Myöskään mielenterveyteen erikoistuneen ammattihenkilöstön tuominen osaksi koululaitoksen arkea ei ollut yksimielisesti selkeä ja hyvä asia, vaikka tarve tälle olisi tilastojen valossa ollut ilmeinen.