Oppositioretoriikkaa: Kahden oppositiopuolueen puheenvuoroissa käyttämä retoriikka vammaispolitiikan kontekstissa

Abstract

Tämän tutkielman tarkoituksena on tarkastella kahden Orpon hallituksen oppositiopuolueen eli vihreiden ja vasemmistoliiton kansanedustajien käyttämää oppositioretoriikkaa eduskunnan täysistunnoissa. Tutkielmani primääriaineisto koostuu kahdesta eduskunnan täysistunnon käsittelystä, joissa on käsitelty Orpon hallituksen esitystä vammaispalvelulain voimaantulon lykkäämisestä. Tutkielmani tavoitteena on tarkastella käytettyä retoriikkaa kansanedustajien parlamentaarisen aseman eli opposition näkökulmasta hahmotellen samalla myös määritelmää oppositioretoriikalle. Hyödynnän tutkielmani teoreettisena viitekehyksenä Julian Garritzmannin teoriaa opposition funktioista sekä Matti Wibergin ja Antti Kouran näkemyksiä parlamenttikysymysten logiikasta. Tutkielmani tutkimusmenetelmänä käytän Chaïm Perelmanin argumentaatioteoriaa. Tarkastelen puheenvuoroja myös osana vammaispoliittista keskustelua. Tutkielmani tulosten perusteella esitän, että oppositiopuolueiden kansanedustajien puheenvuoroissa käyttämää retoriikkaa määrittää kolme piirrettä: retoriset keinot, puheenvuorojen luonne ja logiikka sekä se, mitä politiikan osa-aluetta puheenvuorot koskevat. Myös ajan konteksti sekä puhujan asema voivat vaikuttaa käytettyyn retoriikkaan. Käytetyllä retoriikalla pyritään Julian Garritzmannin teorian mukaisesti toteuttaa opposition kontrollin funktiota, mutta puheenvuoroissa käytettyä retoriikkaa ei voi luonnehtia pelkästään opposition esittämäksi kritiikiksi. Puheenvuoroja ja niissä käytettyä retoriikkaa määrittää myös parlamentaarisen keskustelun ja siihen kuuluvien normien ja käytäntöjen konteksti. Puheenvuoroissa vedotaan esimerkiksi vammaisjärjestöjen asiantuntijavaltaan sekä vammaisten henkilöiden ja erityisesti vammaisten lasten ja nuorten ihmisoikeuksiin. Myös vammaisuuden sosiaalinen malli ilmenee puheenvuoroissa korostamalla vammaisten henkilöiden rippuvaisuutta vammaispalveluista. Puheenvuoroissa ei kuitenkaan juurikaan alleviivata vammaisten henkilöiden inkluusiota yhteiskunnassa tai pyrkimyksiä valtavirtaistaa vammaispolitiikkaa.