Perheen vuorovaikutustyylin ja sukupuolen yhteys nuoren aggressiivisuuteen ja rötöstelyyn

Abstract

Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena oli tarkastella perheen vuorovaikutustyylien yhteyttä nuoren aggressiivisuuteen ja rötöstelyyn. Perheen sisäisellä vuorovaikutuksella tarkoitetaan perheen kommunikaatioympäristöä, jota tarkastellaan lasten ja vanhempien välisen kommunikaation normien näkökulmasta. Perheen sisäisen vuorovaikutustyylin keskeisiä käsitteitä ovat yhdenmukaisuus- ja keskusteluorientaatio, joista ensimmäinen viittaa perheviestinnän samanmielisyyden ilmapiiriin esimerkiksi arvojen ja uskomusten tasolla. Näistä jälkimmäinen puolestaan kuvastaa perheen sisäisen kommunikaation ominaispiirteitä, kuten avoimuutta ja vuorovaikutuksen tiheyttä. Perheellä ja perheen vuorovaikutuksella on havaittu olevan vaikutusta nuorten aggressiivisuuteen. Vaikka nuoruudessa sukupuolet käyttävät yhtä paljon väkivaltaa, on havaittu, että pojat käyttävät enemmän fyysistä ja tytöt enemmän epäsuoraa aggressiota. Fyysinen aggressiivisuus voi ilmetä esimerkiksi pahoinpitelynä rikollisuudessa. Viime vuosina 0–17-vuotiaiden epäiltyjen määrä henkeen ja terveyteen kohdistuneissa rikoksissa on ollut kasvussa molemmilla sukupuolilla. Myös ryöstörikoksissa nuorten epäiltyjen määrä on kasvanut viime vuosina.

Tutkimme, onko eri vuorovaikutustyyleillä yhteyttä nuoren aggressiivisuuteen ja rötöstelyyn, ja teimme vertailun myös sukupuolittain. Oletimme, että matalan keskusteluorientaation ryhmän nuoret saavat korkeampia YSR-mittarin pisteitä kuin korkean keskusteluorientaatioryhmän nuoret sekä kaikkien nuorten osalta että vertailtaessa sukupuolittain. Lisäksi oletimme, että nuoret saavat korkeampia YSR-mittarin yhteispisteitä korkean yhdenmukaisuusorientaation ryhmässä kuin matalassa ryhmässä sekä kaikilla nuorilla että myös sukupuolittain tarkasteltuna.

Tutkimuksemme aineisto koostui Sosio-emotionaalinen oppiminen ja hyvinvointi yläkoulussa -pitkittäistutkimushankkeessa osana olleista nuorista. Valitsimme tarkasteluun 7-luokkalaiset nuoret, ja otimme tutkimukseemme heidän vastauksensa. Perheen sisäistä vuorovaikutusta mitattiin Revised Family Communication Patterns -itsearviointilomakkeen avulla, ja nuoren aggressiivisuutta ja rötöstelevää käyttäytymistä Youth Self Report -lomakkeella. Aineiston analysointiin käytettiin Mann Whitneyn U-testiä, khiin neliö -testiä, ristiintaulukointia sekä histogrammeja.

Tutkimuksen tuloksista ilmeni, että vastoin hypoteesiamme matalan ja korkean keskusteluorientaation ryhmät eivät eronneet toisistaan tilastollisesti merkitsevästi aggressiivisuuden ja rötöstelyn suhteen. Vastaavanlainen tulos saatiin, kun teimme vertailua sukupuolten välillä ja sisällä korkeassa ja matalassa keskusteluorientaatioluokassa. Hypoteesimme mukaisesti korkean yhdenmukaisuusorientaatioryhmän nuoret saivat korkeampia pisteitä kuin matalan ryhmän nuoret. Sukupuolittain tarkasteltuna vastaavanlainen tulos saatiin poikien matalan ja korkean ryhmän välillä, tyttöjen matalan ja poikien korkean ryhmän välillä sekä poikien matalan ja tyttöjen korkean ryhmän välillä.

Tutkimuksemme vahvistaa yhdenmukaisuusorientaation asemaa nuorten aggressiivisuuteen ja rötöstelevään käyttäytymiseen yhteydessä olevana tekijänä. Keskusteluorientaation on aiemmissa tutkimuksissa havaittu olevan suojaava tekijä yksilön hyvinvoinnille, joten saattaa olla, että keskusteluorientaatio toimii esimerkiksi välillisesti suojaavana tekijänä aggressiiviselle käyttäytymiselle. Saatua tietoa voidaan hyödyntää, kun mietitään perheille suunnattuja interventioita, joilla pyritään vähentämään nuoren aggressiivista ja rötöstelevää käyttäytymistä.