Älypuhelinzombeina teknokaupungissa: Älypuhelimen käytön kehollinen automatisoituminen digitaalisten solmukohtien ilmiönä

Abstract

Tarkastelen teoreettisessa tutkielmassani kannettavien medialaitteiden ja ihmiskehon yhteenkietoutumista kohdentamalla huomion älypuhelimen käytön keholliseen automatisoitumiseen algoritmisten teknologioiden läpäisemässä kaupunkitilassa. Pohdin työssä, mikä selittää, että älypuhelimen käytöstä on tullut kehollisesti hyvin automatisoitunutta, kuvaannollisesti jopa zombimaista toimintaa, mitkä nykykaupungin ominaispiirteet ovat edesauttaneet tätä automatisoitumista, ja millaisina kehollisina toimintoina automatisoituminen ilmenee.

Lähestyn tätä problematiikkaa tutkielmassani sommittuman teoreettisen idean avulla. Lähtökohtani ovat materiaalisessa mediatutkimuksessa, jonka piirissä asemoin jalansijani niin kutsuttuun urbaaniin mediatutkimukseen. Siinä on kyse tutkimusalan uudehkosta suuntauksesta, joka ottaa huomioon kaupunkitilaa tuottavat ja ylläpitävät rakenteet, kuten materiaaliset infrastruktuurit ja sosiaaliset normit, pohtien niiden roolia urbaanien ilmiöiden muotoutumisessa. Taustoitan urbaania mediatutkimusta lähtemällä liikkeelle mediateknologioiden muutoksesta viime vuosikymmeninä ja suhteuttamalla tämän muutoksen mediankäytön tilojen muuttumiseen. Tutkielmani kiinnepisteen, älypuhelimen, ymmärrän verkottuneeksi kosketusnäytölliseksi esineeksi ja mukana kuljetettavaksi medialaitteeksi, jota käytetään ihmiskäden kosketuksella.

Tutkielmani tilallista kontekstia, teknologiavälitteistynyttä nykykaupunkia – teknokaupunkia – lähestyn mediatutkija Seija Ridelliä mukaillen solmun käsitemetaforan kautta. Sen pohjalta urbaani ympäristö on massiivisten, globaalisti verkottuneiden infrastruktuurien tiivistymä, joka mahdollistaa mobiilien medialaitteiden toiminnan ja käytön, ja jonka kerroksisissa aikatilallisuuksissa ovat läsnä monet kohtaamisen mahdollisuudet. Älypuhelimeen kaupunkitilassa puolestaan kohdennan huomion hyödyntämällä Sy Taffelin poliittisesta mediaekologiasta lainaamaani sommittuman ideaa. Se avaa pohdittavaksi ja tutkittavaksi, millaisia vastavuoroisesti yhteenkietoutuneita suhteita älypuhelimen käytön keholliset automaatiot sisältävät. Älypuhelimen sommittumaan sisältyvät esimerkiksi kaikki kaupunki-infrastruktuurin osaset, urbaanin ympäristön erityispiirteet, käyttäjää ympäröivät muut ihmiset sekä sosiokulttuuriset tekijät.

Ihmiskehon ja medialaitteiden suhdekimppua tarkastellessani sovellan kehollisuutta, mediateknologioita ja infrastruktuureja tarkastelleiden tutkijoiden ajatuksia. Urbaanin mediatutkimuksen kentältä mainittakoon suuntausta kehitelleet Simone Tosoni ja Seija Ridell, joista viimeiseksi mainitun tutkimukset toimivat vaikutteiden antajana myös tavalleni hahmottaa ihmiskehon ja älypuhelimen suhteen automatisoituminen ja ymmärtää sen elimellinen yhteys materiaaliseen infrastruktuuriin. Hyödynnän kehollisen automatisoitumisen tarkastelussa myös tanssin ja median tutkija Harmony Benchin ajatuksia.

Päädyn tutkielmassani esittämään, että älypuhelimen käytön kehollinen automatisoituminen nykykaupungissa on sommittuma, johon kietoutuu niin ihmisten aktiivista toimintaa, rakennettua infrastruktuuria, normeja, kulttuuria ja tapoja kuin yritysten kehittämiä algoritmisia ohjelmistoja. Nykyinen urbaani ympäristö on teknologioiden täyttämä ja jäsentämä tila, joka jo itsessään ruokkii ajatuksetonta, kehollisiin automaatioihin perustuvaa älypuhelimen käyttöä. Rakennan tutkielmassani samalla pohjaa ihmiskeho–älypuhelin-sommittuman empiiriselle erittelylle jatkotutkimuksessa.