Sukupuoliahdistus, transgender-identiteetti ja mielenterveys nuoruusiässä
Kaltiala, Riittakerttu; Karvonen, Milla; Heino, Elias; Työläjärvi, Marja (2023)
Kaltiala, Riittakerttu
Karvonen, Milla
Heino, Elias
Työläjärvi, Marja
2023
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202306286981
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202306286981
Tiivistelmä
Sukupuoliahdistuksen takia erityisiin sukupuoli-identiteetin tutkimusyksiköihin korjaushoitotoivein hakeutuvien nuorten määrä on kasvanut merkittävästi länsimaissa 2000-luvulla, erityisesti viimeisten kymmenen vuoden aikana. Varsinkin sukupuoliahdistusta ensi kertaa vasta nuoruusiässä kokeneiden biologisten tyttöjen määrä on kasvanut voimakkaasti. Sukupuoliahdistuksen takia tutkimuksiin hakeutuneilla nuorilla esiintyy runsaasti samanaikaisia psykiatrisia häiriöitä, etenkin masennusta, ahdistuneisuushäiriöitä ja autismin kirjon häiriöitä. Tuoreimmissa väestökyselytutkimuksissa jopa noin 4 % nuoruusikäisistä on ilmoittanut identifioituvansa biologisesta sukupuolestaan erkanevalla tavalla. Myös näiden nuorten joukossa mielenterveydelliset ongelmat ovat yliedustettuina. Tutkimusten valossa näyttää siltä, että vaikka sukupuoli-identiteetin erityisyys voi altistaa mielenterveyden häiriöille, mielenterveyden häiriöt saattavat nekin altistaa sukupuoli-identiteetin kehityksen haasteille ja sukupuoliahdistukselle.
Kokoelmat
- TUNICRIS-julkaisut [18592]