Kasvien värittämät : luonnonvärit kestävän arkkitehtuurivärin lähtökohtana
Heiskanen, Enni (2024)
Heiskanen, Enni
2024
Arkkitehdin tutkinto-ohjelma - Master's Programme in Architecture
Rakennetun ympäristön tiedekunta - Faculty of Built Environment
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2024-02-20
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202401312011

Tiivistelmä
Väri on rakennetun ympäristön suunnittelussa viime vuosikymmeninä vähemmälle huomiolle jäänyt osa-alue. Nyt, kun väristä osana arkkitehtuuria on jälleen alettu keskustella enemmän, on hyvä aika tarkastella väriä myös kestävyyden näkökulmista. Nykyään pääosin käytössä ovat synteettiset väriaineet, joiden ympäristöhaitat ovat mittavia. Kestävämmäksi vaihtoehdoksi on alettu tutkia luonnonvärejä.
Työssä tarkastellaan luonnonvärien potentiaalia vastata kestävyyshaasteisiin arkkitehtuurin kontekstissa. Lisäksi tutkitaan, miten luonnonvärejä voisi käyttää puurakennusten julkisivujen värjäämisessä, sekä millaista estetiikkaa luonnonvärien myötä syntyisi. Työn tavoitteena on osaltaan vahvistaa arkkitehtuurin värikeskustelua, ja tuoda keskuteluun pohdintoja kestävyydestä väriaineen ekologisen kestävyyden ja värin kulttuuristen yhteyksien näkökulmasta.
Työ on toteutettu kirjallisuuskatsauksena, jota asiantuntijahaastattelut täydentävät. Työhön kuuluu kirjallisen tarkastelun ohella skenaariopohjaisia näkymiä kasvivärjättyyn puuarkkitehtuuriin sekä käytännön kokeiluja puun värjäämisestä kasveilla.
Työ osoittaa, että luonnonvärit ovat potentiaalinen vaihtoehto kestävämmän arkkitehtuurivärin lähteeksi. Luonnonväreillä voidaan värjätä puuta yhdistettynä erilaisiin luonnollisiin sideaineisiin. Värin kulttuurisista yhteyksistä todettiin, että lisääntynyt ymmärrys värin kestävyyteen liittyvistä tekijöistä voi vaikuttaa kokemukseen värin esteettisyydestä. Luonnonvärien laajamittaiseen käyttöönottoon vaaditaan kuitenkin vielä lisätutkimuksia väriaineiden ominaisuuksista, tuotantotavoista ja sovelluksista.