"Emme erkane konsana, ei" : Trauman ja todistamisen kerronnalliset keinot Hilkka Ravilon romaanissa Mesimarjani, pulmuni, pääskyni

Abstract

Tutkielmassani tarkastelen traumaan ja todistamiseen kytkeytyviä kerronnallisia keinoja Hilkka Ravilon romaanissa Mesimarjani, pulmuni, pääskyni (1997). Romaani käsittelee lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä seuraavaa traumaa, mutta myös rakenteellista ja välillistä traumaa. Luen teosta traumafiktiona ja keskityn erityisesti fokalisaation, vapaan epäsuoran esityksen sekä negaation käyttöön trauman ja sen todistamisen kuvauksissa.

Romaani on kerronnaltaan kompleksinen ja se heijastaa trauman tavoittamatonta luonnetta antamalla uhrin sijaan tämän läheisen kuvailla traumaa ja sen vaikutuksia. Olennaista romaanin kerronnallisille ratkaisuille on, että merkittävä osa romaanista on lapsena hyväksikäytön uhriksi joutuneen Soilikin aviomiehen Sepon kertomaa tai hänen kauttaan fokalisoitua. Keskityn romaanin kolmeen keskeiseen henkilöhahmoon ja tarkastelen fokalisaation, vapaan epäsuoran esityksen ja negaation ilmenemistä suhteessa näihin henkilöhahmoihin sekä heidän kokemuksiinsa traumasta. Pohdin fokalisaation ja negaation tyylikeinon yhteyksiä trauman kontekstissa, vapaan epäsuoran esityksen ja upotettujen rakenteiden suhteita trauman rakenteisiin sekä puheen esityksen ja fokalisaation vaihteluiden merkitystä romaanin todistamista käsittelevissä jaksoissa. Narratologisten ja stilististen teorioiden lisäksi tutkimusta ohjaa traumatutkimuksen kenttä, erityisesti Cathy Caruthin, Shoshanna Felmanin ja Dori Laubin sekä Greg Forterin ja Jeffrey C. Alexanderin trauman teoretisoinnit. Otan työssä myös huomioon Ravilon romaanin roolin kotimaisen kirjallisuuden kentällä, ja tarkastelen sitä esimerkiksi Minna Canthin tuotannon ja Sofi Oksasen Puhdistus-romaanin (2008) valossa. Tärkeänä vertailukohtana toimii Riitta Jytilän tutkimus Traumaattinen muisti nykyproosassa (2022).

Keskeinen tutkimustulos on, että romaani käsittelee traumaa välillisesti hyödyntämällä fokalisaatiota ja vapaata epäsuoraa esitystä. Erityisesti fokalisaatio kytkeytyy myös kaksoisviestintään eli siihen, että lukija saa tietää enemmän kuin kertoja. Kaksoisviestinnällä romaani kuvaa väärinymmärrysten vahingollisuutta trauman kontekstissa. Vapaan epäsuoran esityksen ja upotettujen rakenteiden käyttö heijastaa romaanissa rakenteellisen trauman toimintamekanismeja tekstin tasolla, mikä tukee tulkintaani romaanista ennemmin taide- kuin viihdekirjallisuutena. Esitän myös, että tyylikeinona negaatio toimii romaanissa yhdistävänä siltana trauman ja valittujen kerronnallisten keinojen välillä, jolloin traumaan olennaisesti liittyvä poissaolon teema tematisoituu tekstin tasolla.

Tutkielman tarkoitus on myös nostaa esiin Ravilon Finlandia-ehdokkaana ollutta romaania, joka on kuitenkin vaipunut unohduksiin. Toivon työn herättävän kiinnostusta paitsi kotimaista traumafiktiota kohtaan, myös Ravilon tuotantoa kohtaan. Ehdotankin Ravilon tuotannon roolin tarkastelua kotimaisen kirjallisuuden kentällä. Lisäksi esitän jatkotutkimukseksi sen tarkastelua, voisiko kerronnan keinojen analyysi lisätä ymmärrystä traumasta ja voisiko tietoa soveltaa esimerkiksi poliisien kouluttamisessa uuden suostumukseen perustuvan raiskauslainsäädännön suhteen.