Näkökulma metamoderniin hallintaan: Tutkimus kuntaorganisaation päätöksenteon ja ongelmanratkaisun konteksteista
Koskinen, Ilari (2022)
Koskinen, Ilari
2022
Hallintotieteiden maisteriohjelma - Master's Programme in Administrative Studies
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2022-10-17
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202209277288
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202209277288
Tiivistelmä
Eräät tahot esittävät, että teemme siirtymää kohti metamodernia aikaa. Metamodernissa ajassa on tarpeen hylätä modernin teesiin ja postmodernin antiteesiin keskittyvä dikotomia-ajattelu. Metamoderni näkökulma painottaa myös selkeämmin eteenpäin pyrkivää otetta organisatoristen ja yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisussa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena olikin perehtyä tarkemmin sekä metamodernin yhteiskuntakäsityksen tarpeellisuuteen että sen kunnille tarjoamiin mahdollisuuksiin.
Metodologisesti tämä tutkimus rakentui eksploratiivisen ja konstruktiivisen tutkimuksen periaatteiden varaan. Tutkimuksen ensimmäisenä tavoitteena oli muodostaa teoriassa metamodernia orientaatiota mukaileva synteesinäkökulma moderneista ja postmoderneista johtamisen ja organisoinnin periaatteista. Tässä yhteydessä myös hyödynnettiin alkujaan yrittäjyystutkimuksen kontekstista peräisin olevaa effektuaatioteoriaa metamodernin, selkeämmin eteenpäin pyrkivän, ongelmanratkaisun operationaalistamisessa.
Tutkimuksen toisessa vaiheessa metamodernin näkökulman tarpeellisuutta kartoitettiin kahdesta eri kuntaorganisaatiosta kerätyn aineiston avulla. Kartoituksen tuloksena selvisi, että tapausorganisaatioissa esiintyi työn tekemisen tapaan liittyviä painotuseroja, jotka näkyivät sekä johtamisessa että asiantuntijatyössä. Painotuserot johtivat siihen, etteivät kaikki olleet välttämättä valmiita hyödyntämään työssään esimerkiksi kokeilevia ongelmanratkaisumenetelmiä. Niinpä aineistossa nostettiinkin esiin tarve niin sanotusti sparrata henkilöstöä kompleksisuusajattelun hyödyntämiseen, jotta esimerkiksi kokeilevien menetelmien soveltamisesta voitaisiin saada enemmän irti. Lisäksi tuotiin esiin tarve asioiden ja ilmiöiden laajempaankin käsitteellistämiseen, jottei kaikesta tehtäisi kompleksista.
Tutkimuksen konstruktiivisessa vaiheessa pyrittiin edelleen tarjoamaan metamodernissa hengessä vastaus siihen, mikä tapausorganisaatioiden toiminnassa oikeastaan on kompleksista ja mikä taas ei. Tässä yhteydessä selvisi, että tapausorganisaatioissa tehtävä monenkirjava perustyö, erilaisine siihen liittyvine prosesseineen, ei pääsääntöisesti ole kompleksista. Työhön liittyvä tekninen, selkeämmin ei-sosiaalinen, ulottuvuus oli myös omiaan vähentämään perustyön kompleksisuuden astetta. Tämä perustyön parissa tapahtuva päätöksenteko ja ongelmanratkaisu myös perustui useimmiten tavoiterationaaliseen kausaaliseen logiikkaan. Kaikesta huolimatta perustyönkin yhteydestä voitiin toisaalta tunnistaa tekijöitä, jotka ajoittain monimutkaistivat tai komplisoivat työskentelyä.
Kompleksisuus puolestaan nousi systemaattisesti esiin täysin uusien (palvelu)ratkaisujen kehittämiseen tähtäävän toiminnan yhteydessä. Hanketoiminta taas on eräs keskeisistä tehtäväalueista, jossa tähdätään nimenomaan täysin uusien ratkaisujen kehittämiseen. Uuden kehittämiseen liittyvä kompleksisuuden hallinta perustui sekä postmoderniin konsensusperiaatteeseen että kokeilevaan ja yrittäjämäiseen etenemistapaan, mikä liitettiin tässä tutkimuksessa effektuaatioteoriaan ja metamoderniin orientaatioon. Lisäksi kohdatussa kompleksisuudessa havaittiin tiettyjä aste-eroja. Kompleksisuuden astetta voidaan myös laskea esimerkiksi tutkimukseen ja näyttöön perustuvalla tiedolla.
Tutkimuksen tuloksilla on puolestaan sekä käytännöllistä että teoreettista arvoa. Käytännössä tulosten pohjalta voidaan arvioida metamodernista näkökulmasta organisatoristen käytäntöjen ja toimintaperiaatteiden tarkoituksenmukaisuutta. Teoreettisella tasolla tulokset antoivat näyttöä effektuaatioteorian sovellettavuudesta kompleksisuuden hallinnan teoretisoinnissa. Tulosten perusteella on myös mahdollista paikata postmoderniin orientaatioon liitetyn hallintateorian puutteita. Lisäksi tutkimuksen teoriapohjalla ja tuloksilla tunnistettiin olevan yhteys metahallinnan käsitteeseen.
Metodologisesti tämä tutkimus rakentui eksploratiivisen ja konstruktiivisen tutkimuksen periaatteiden varaan. Tutkimuksen ensimmäisenä tavoitteena oli muodostaa teoriassa metamodernia orientaatiota mukaileva synteesinäkökulma moderneista ja postmoderneista johtamisen ja organisoinnin periaatteista. Tässä yhteydessä myös hyödynnettiin alkujaan yrittäjyystutkimuksen kontekstista peräisin olevaa effektuaatioteoriaa metamodernin, selkeämmin eteenpäin pyrkivän, ongelmanratkaisun operationaalistamisessa.
Tutkimuksen toisessa vaiheessa metamodernin näkökulman tarpeellisuutta kartoitettiin kahdesta eri kuntaorganisaatiosta kerätyn aineiston avulla. Kartoituksen tuloksena selvisi, että tapausorganisaatioissa esiintyi työn tekemisen tapaan liittyviä painotuseroja, jotka näkyivät sekä johtamisessa että asiantuntijatyössä. Painotuserot johtivat siihen, etteivät kaikki olleet välttämättä valmiita hyödyntämään työssään esimerkiksi kokeilevia ongelmanratkaisumenetelmiä. Niinpä aineistossa nostettiinkin esiin tarve niin sanotusti sparrata henkilöstöä kompleksisuusajattelun hyödyntämiseen, jotta esimerkiksi kokeilevien menetelmien soveltamisesta voitaisiin saada enemmän irti. Lisäksi tuotiin esiin tarve asioiden ja ilmiöiden laajempaankin käsitteellistämiseen, jottei kaikesta tehtäisi kompleksista.
Tutkimuksen konstruktiivisessa vaiheessa pyrittiin edelleen tarjoamaan metamodernissa hengessä vastaus siihen, mikä tapausorganisaatioiden toiminnassa oikeastaan on kompleksista ja mikä taas ei. Tässä yhteydessä selvisi, että tapausorganisaatioissa tehtävä monenkirjava perustyö, erilaisine siihen liittyvine prosesseineen, ei pääsääntöisesti ole kompleksista. Työhön liittyvä tekninen, selkeämmin ei-sosiaalinen, ulottuvuus oli myös omiaan vähentämään perustyön kompleksisuuden astetta. Tämä perustyön parissa tapahtuva päätöksenteko ja ongelmanratkaisu myös perustui useimmiten tavoiterationaaliseen kausaaliseen logiikkaan. Kaikesta huolimatta perustyönkin yhteydestä voitiin toisaalta tunnistaa tekijöitä, jotka ajoittain monimutkaistivat tai komplisoivat työskentelyä.
Kompleksisuus puolestaan nousi systemaattisesti esiin täysin uusien (palvelu)ratkaisujen kehittämiseen tähtäävän toiminnan yhteydessä. Hanketoiminta taas on eräs keskeisistä tehtäväalueista, jossa tähdätään nimenomaan täysin uusien ratkaisujen kehittämiseen. Uuden kehittämiseen liittyvä kompleksisuuden hallinta perustui sekä postmoderniin konsensusperiaatteeseen että kokeilevaan ja yrittäjämäiseen etenemistapaan, mikä liitettiin tässä tutkimuksessa effektuaatioteoriaan ja metamoderniin orientaatioon. Lisäksi kohdatussa kompleksisuudessa havaittiin tiettyjä aste-eroja. Kompleksisuuden astetta voidaan myös laskea esimerkiksi tutkimukseen ja näyttöön perustuvalla tiedolla.
Tutkimuksen tuloksilla on puolestaan sekä käytännöllistä että teoreettista arvoa. Käytännössä tulosten pohjalta voidaan arvioida metamodernista näkökulmasta organisatoristen käytäntöjen ja toimintaperiaatteiden tarkoituksenmukaisuutta. Teoreettisella tasolla tulokset antoivat näyttöä effektuaatioteorian sovellettavuudesta kompleksisuuden hallinnan teoretisoinnissa. Tulosten perusteella on myös mahdollista paikata postmoderniin orientaatioon liitetyn hallintateorian puutteita. Lisäksi tutkimuksen teoriapohjalla ja tuloksilla tunnistettiin olevan yhteys metahallinnan käsitteeseen.