Diabeteksen munuaistauti : Taysissa hoidettujen diabeteksen munuaistautia sairastavien potilaiden hoitotasapaino ja kustannukset

Abstract

Diabetesta sairastaa noin joka kymmenes Suomessa asuvista, ja se on yksi yleisimmistä kroonisen munuaistaudin aiheuttajista niin Suomessa kuin maailmanlaajuisesti. Tässä retrospektiivisessa tutkimuksessa selvitettiin diabeteksen munuaistautia sairastavien, insuliinihoitoisten potilaiden sokeritasapaino, lisäsairauksien esiintyvyys ja erikoissairaanhoidon kustannukset. Tutkimuksessa oli mukana 74 Taysin Munuaiskeskuksessa hoidettua diabeteksen munuaistautia sairastavaa insuliinihoitoista diabeetikkoa, joista 77 prosenttia sairasti tyypin 1 ja 19 prosenttia tyypin 2 diabetesta. 84 prosentilla potilaista oli loppuvaiheen munuaistauti eli potilas sai dialyysihoitoa, hänellä oli munuaissiirre tai eGFR oli alle 15 ml/min/1,73 m2.

Potilaiden glykosoloituneen hemoglobiinin (HbA1c) mediaani oli 60 mmol/mol ja estimoidun A1c:n (eA1c) 62 mmol/mol, ja riittävän hyvän glukoositasapainon (< 64 mmol/mol) saavutti HbA1c:n mukaan 59 prosenttia ja eA1c:n mukaan 55 prosenttia potilaista. Aika tavoitteessa (TIR) oli yli 70 % 17 prosentilla potilaista. Verensokerin vaihtelu oli riittävän vähäistä 46 prosentilla potilaista (CV ≤ 36 %). Hemodialyysipotilaiden kuukausikustannukset olivat 4142 e/kk, peritoneaalidialyysipotilaiden 2438 e/kk, munuaissiirteen saaneiden 639 e/kk ja konservatiivisesti hoidettujen tai predialyysivaiheen potilaiden 470 e/kk.

Tutkimuksessa havaittiin, että glukoositasapaino assosioitui korkeisiin erikoisairaanhoidon kustannuksiin. Mediaanikustannukset olivat huomattavasti matalammat potilailla, joilla eA1c oli < 64 mmol/mol, kuin potilailla, joilla eA1c oli ≥ 64 mmol/mol. Keskimääräistä korkeampia kustannuksia havaittiin sydän- ja verisuonisairailla diabeetikoilla sekä potilailla, jotka olivat joutuneet infektion vuoksi sairaalaan. Myös tupakoivien erikoissairaanhoidon kustannukset olivat muita korkeammat, ja heillä oli myös muita useammin sairaalahoitoon johtanut infektio. Monimuuttujamallissa itsenäisiä riskitekijöitä mediaania korkeammille kustannuksille olivat sairaalahoitoon johtaneet infektiot sekä dialyysihoito.

HbA1c:n ja eA1c:n yhteyttä tutkittaessa havaittiin, että HbA1c antaa eA1c:tä merkittävästi alhaisempia lukemia, kun glukoositasapaino on eA1c:n tai TIR:n mukaan huono. Huono glukoositasapaino eA1c:llä ja TIR:lla mitattuna assosioitui korkeisiin erikoissairaanhoidon kustannuksiin mutta ei HbA1c-verikokeella mitattuna. Lisäksi retinopatiaa sairastavilla oli tilastollisesti merkitsevästi korkeampi eA1c ja matalampi TIR kuin retinopatiaa sairastamattomilla, kun taas HbA1c-verikokeessa ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa ryhmien välillä.

Tutkimuksemme perusteella diabeteksen munuaistautia sairastavien potilaiden glukoositasapainossa on korjaamisen varaa. Tutkimuksemme paljasti merkittäviä puutteita riskitekijöiden kirjaamisessa ja niiden hoidossa. Hyvään tai kohtalaiseen glukoositasapainoon pyrkiminen on kustannusvaikuttavaa loppuvaiheen munuaisten vajaatoimintaa sairastavilla diabeetikoilla, koska hyvä tasapaino assosioituu matalampiin erikoissairaanhoidon kustannuksiin. Huono sokeritasapaino lisää todennäköisesti erikoissairaanhoidon kustannuksia lisäämällä sairaalahoitoa vaativien infektioiden ja sydän- ja verisuonitapahtumien ilmaantuvuutta. Glukoositasapainon seurannassa glukoosisensorista saatavat muuttujat ovat luotettavampia perinteiseen HbA1c:hen verrattuna. Jatkossa olisi tutkittava, mikä on glukoositasapainon raja, johon voidaan kroonista munuaistautia sairastavilla olla tyytyväisä ja joka voidaan turvallisesti saavuttaa nykyisillä diabeteksen hoito- ja seurantavälineillä.