Marttyyriuden paradoksi: Varhaiskristillinen marttyyriusajattelu apostoli Paavalin, Ignatios Antiokialaisen, Justinos Marttyyrin ja Tertullianuksen tekstien valossa

Abstract

Kristinuskon ensimmäisten vuosisatojen aikana marttyyriudesta kehittyi olennainen osa varhaiskristillistä kulttuuria. Marttyyriuteen jouduttiin ottamaan kantaa. Marttyyriuteen liittyi monia kysymyksiä, joihin löydettiin erilaisia vastauksia. Monien kristittyjen suhtautumista leimasi kuitenkin marttyyriutta ihannoiva sävy . Marttyyrius saavutti ideologiset mittasuhteet. Suhtautuminen tähän prosessiin on vaihdellut suuresti tutkijoiden parissa. Perinteisestä kristillisestä ajattelusta kumpuavassa tutkimuksessa varhaiskristillisen marttyyriuden juuret on saatettu johtaa kristinuskon juutalaiseen taustaan, mutta kristillinen marttyyrius on kuitenkin nähty uutena ja ainutlaatuisena ilmiönä. Toisaalta varhaiskristillinen marttyyrius on voitu selittää myös leimallisesti kreikkalais-roomalaisen kulttuuripiirin tuotteena. Osa tutkijoista on pitänyt varhaisten kristittyjen marttyyriusintoilua suorastaan sairaalloisena. Uudemmassa tutkimuksessa varhaiskristilliseen marttyyriuteen on ajoittain suhtauduttu hyvin kriittisesti. Kristilliseltä marttyyriudelta on haluttu poistaa se erityisasema, joka sillä on aiemmin ollut. Kertomus varhaisten kristittyjen vainoista on tulkittu pelkäksi myytiksi. Keskustelua on siis käyty sekä varhaiskristillisen marttyyriuden taustoista että ilmiön oletetusta ainutlaatuisuudesta. Keskeisiä kysymyksiä ovat olleet muun muassa seuraavat: Mikä oli varhaiskristillisen marttyyriuden suhde toisaalta juutalaisuuteen, toisaalta kreikkalaiseen tai roomalaiseen kulttuuriin? Oliko varhaiskristillinen marttyyrius ilmiönä jotakin uutta ja ainutlaatuista? Mikä on kristillisen marttyyriuden suhde muuhun marttyyriuteen?

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan varhaisten kristittyjen marttyyriusajattelua neljän esimerkkihenkilön ajattelun kautta. Nämä ovat apostoli Paavali, Ignatios Antiokialainen, Justinos Marttyyri sekä Tertullianus. Heidän välityksellään avautuu kuva kristittyjen suhtautumisesta marttyyriuteen kristinuskon kahden ensimmäisen vuosisadan aikana. Pyrkimyksenä on lisätä varhaiskristilliset marttyyriusideologiat synnyttäneen prosessin ymmärtämistä. Tutkimus rakentuu sille näkemykselle, että varhaisten kristittyjen vainon, kärsimyksen ja marttyyriuden kokemus oli todellinen, eikä varhaiskristillistä marttyyriutta voi aidosti ymmärtää ja selittää ottamatta huomioon kristittyjen omaa todellista kokemusta. Niinpä tutkimuksen ensimmäisessä osassa keskitytäänkin analysoimaan neljän tutkittavan henkilön teksteistä nousevia marttyyriuteen liittyviä teemoja kirjoittajien omista lähtökohdista käsin. Tämän analyysin pohjalta nousee esille varhaisten kristittyjen paradoksaalinen suhde vainoihin. Kutsun tätä havaintoa marttyyriuden paradoksiksi. Vainot koettiin toisaalta epäoikeudenmukaisina, mutta toisaalta ne näyttivät tuottavan hyvää hedelmää. Tämä paradoksaalisuuden kokemus synnytti erilaisia marttyyriuteen liittyviä kysymyksiä. Näihin kysymyksiin löydettyjen vastausten pohjalta rakentuivat varhaiskristilliset marttyyriusideologiat. Tämän tutkimuksen pääväittämä on, että varhaiskristillisten marttyyriusideologioiden syntyä ja kehitystä ei voi aidosti selittää ottamatta huomioon varhaisten kristittyjen omaa paradoksaalista kokemusta vainojen ja menestyksen välisessä jännitteessä.

Eräs tutkimuskirjallisuudessa huomiota saanut ilmiö oli niin sanottu vapaaehtoinen marttyyrius, jota tässä tutkimuksessa kutsutaan aktiiviseksi marttyyriudeksi. Aktiivisella marttyyriudella tarkoitetaan oma-aloitteista aktiivista pyrkimystä päätyä marttyyriksi. Tutkimuksen lopuksi marttyyriuden paradoksi -käsitettä testataan aktiivisen marttyyriuden ihanteen synnyn selittämiseen. Näkemykseni on, että varhaisten kristittyjen oma paradoksaalinen kokemus auttaa olennaisesti ymmärtämään aktiivisen marttyyriuden kaltaisten ääri-ilmiöiden syntyä.

Marttyyriuden paradoksi -käsite on varhaiskristillisen marttyyriuden tutkimukselle uudenlainen tulkinnallinen viitekehys, jonka avulla varhaiskristillisen marttyyriuden tutkimuksessa voidaan jälleen lähentyä varhaisten kristittyjen omaa todellista kokemusta. Vain kristittyjen oman aidon kokemuksen kautta voimme todella pyrkiä ymmärtämään varhaiskristillisiä ilmiöitä kuten marttyyriutta. Uutena tulkinnallisena viitekehyksenä marttyyriuden paradoksi -käsite vaatii luonnollisesti lisää keskustelua, ja sen selitysvoimaa on tarpeen testata lisätutkimuksilla. Erityisesti lisätutkimusta tarvitaan varhaiskristillisen marttyyriuden suhteesta toisaalta kristinuskon juutalaiseen taustaan ja toisaalta ympäröivään kreikkalais-roomalaiseen kulttuuripiiriin. Muun muassa näiden suhteiden tutkimuksessa marttyyriuden paradoksi -käsite voisi toimia uutena hedelmällisenä tulkinnallisena viitekehyksenä.