Yksilönä hyvä, yhdessä parempi, tiiminä paras. Tiimisopimus varhaiskasvatuksen moniammatillisen tiimityön tukena
Nyrönen, Hanna (2019)
Nyrönen, Hanna
2019
Kasvatustieteiden tutkinto-ohjelma
Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta - Faculty of Education and Culture
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2019-09-19
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-201908162925

Tiivistelmä
Moniammatillinen tiimityö on ollut merkittävänä työtapa varhaiskasvatusalalla jo vuosikymmenien ajan. Varhaiskasvatustiimeissä työskentelee yhdessä eri koulutusrakenteen ja -asteen ammattilaisia. Tämä tuo tullessaan sekä rikkautta että haasteita varhaiskasvatuksen arkeen. Uusi varhaiskasvatuslaki (540/2018) muuttaa tulevaisuudessa henkilöstörakennetta niin, että kolmen kasvattajan lapsiryhmässä työskentelee yksi varhaiskasvatuksen opettaja, yksi varhaiskasvatuksen sosionomi ja yksi lastenhoitaja. Jokainen heistä tuo tiimiin mukanaan erilaista osaamista ja vahvuuksia, jotka syntyvät sekä ammatillisen koulutuksen että muun henkilökohtaisen kokemuksen perusteella.
Moniammatillisen tiimin yhteistyötä ja kehitystä tutkii Tampereen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun yhteinen vuonna 2018 alkanut tutkimushanke ”Moniammatillinen yhteistyö ja työidentiteetit”. Tutkimushankkeen vetäjänä toimii Tuulikki Ukkonen-Mikkola (KT) Tampereen yliopistosta. Oma tutkimukseni on osa tätä hanketta ja keräsin tutkimusaineiston tässä hankkeessa mukana olleista pilottitiimeistä, joiden henkilöstörakenne on muodostettu uuden varhaiskasvatuslain mukaisesti. Tutkimuksen aineistona on näiden tiimien tiimisopimukset sekä niihin liittyvä keskustelu, jota olin havainnoimassa. Tutkimukseni on laadullinen tutkimus, jonka tavoitteena on selvittää, kuinka varhaiskasvatustiimeissä tällä hetkellä tunnistetaan ja nimetään erilaisia osaamisia sekä miten nämä näyttäytyvät suhteessa työn- ja vastuunjakoon, jota tiimeissä tapahtuu.
Tutkimukseni tuloksista ilmeni, että näiden varhaiskasvatustiimien keskusteluissa oli mukana paljon erilaisia varhaiskasvatustyössä tarvittavia osaamisenalueita. Tätä kautta näkyi varhaiskasvatushenkilöstön monipuolinen ja laaja-alainen ammatillinen osaaminen. Osaamisia ja vahvuuksia käsiteltiin kuitenkin pääosin yhteisenä osaamisena, jolloin yksittäisen tiimin jäsenen osaamiset ja vahvuudet jäivät hyvin vähäiseen rooliin tai piiloon. Ammatilliseen osaamiseen liittyvää työn- ja vastuunjakoa ei kirjattu tiimisopimuksiin ollenkaan ja keskusteluissakin ne jäivät muutaman maininnan tasolle. Tiimit toivat esiin tuen- ja kehitystarpeen ammatillisten osaamisten tunnistamisessa ja esille tuomisessa.
Näiden tutkimustulosten pohjalta ryhdyin etsimään aiempien tiimityötutkimusten ja tiimikehitysmallien merkityksellisiä seikkoja, joita tulee huomioida pyrittäessä kohti kehittyvää tiimiä ja yhteisöllistä oppimista. Kokosin asioita, joka tehostaisivat tiimisopimusprosessia sekä tukisivat moniammatillisen tiimin kehittymistä mahdollisimman hyvin yksilöistä koostuvasta työryhmästä kohti kehittyvää tiimiä.