Vanhemman kuoleman jälkeinen suru ja kuoleman seuraukset varhaisaikuisuudessa
Tiikkainen, Lotta-Maija (2017)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
Tiikkainen, Lotta-Maija
2017
Terveystieteiden tutkinto-ohjelma - Degree Programme in Health Sciences
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
Hyväksymispäivämäärä
2017-05-30
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201706131967
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201706131967
Tiivistelmä
Vanhemman kuolema on kaikkein tyypillisin lähiomaisen menettämisen muoto, mutta sen aiheuttamasta surusta tiedetään vähän. Eliniän pidentyessä vanhemman kuolema kohdataan usein oman elämän jo vakiinnuttua, mutta joskus menetys tapahtuu kesken itsenäistymisprosessin. Varttuneempiin verrattuna varhaisaikuiset eivät ole usein ehtineet varautua oman vanhemman kuoleman mahdollisuuteen. Surua tai surevia ei siten voida ymmärtää suhteuttamatta niiden ulottuvuuksia kokijansa elämänkulkuun.
Tämä Pro Gradu-tutkielma koostuu tieteelliseen aikakauslehteen arvioitavaksi lähetetystä artikkelista (Tiikkainen LM & Aho AL 2017) sekä täydentävästä osasta. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata varhaisaikuisen surua vanhemman kuoleman jälkeen sekä vanhemman kuoleman aiheuttamia seurauksia varhaisaikuisen elämässä varhaisaikuisen itsensä kokemana. Tutkimuksen tavoitteena oli saadun tiedon avulla lisätä ymmärrystä vanhemman kuoleman jälkeisestä surusta ja kuoleman seurauksista varhaisaikuisen elämässä varhaisaikuisen itsensä näkökulmasta. Tutkimusaineisto kerättiin e-lomakkeella valtakunnallisten vertaistukijärjestöjen toimintaan osallistuneilta varhaisaikuisilta. E-lomakkeessa käytetyssä mittarissa kysyttiin sekä surevaan että kuolemantapaukseen liittyviä taustamuuttujia ja avoimia kysymyksiä. Tutkimukseen osallistuneilla varhaisaikuisilla (N=47) oli kuollut toinen tai molemmat vanhemmat ja he olivat vanhemman kuollessa 16 28-vuotiaita. Tutkimusaineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysilla.
Tulokset osoittivat, että varhaisaikuisen suruun vanhemman kuoleman jälkeen liittyi oman suruprosessin viivästyminen, syvän järkytyksen aiheuttamia tunteita, kokonaisvaltaista lohduttomuutta ja menetyksen hyväksyminen elämäntarinan osaksi. Vanhemman kuolemasta seurasi varhaisaikuisen elämään konkreettisia muutoksia, perusturvan menettäminen, sosiaalisten suhteiden muutoksia ja henkilökohtaista kasvua. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että vanhemman kuoleman aiheuttama suru ilmeni monimuotoisina psyykkisinä ja somaattisina tuntemuksina. Lisäksi varhaisaikuiset kokivat emotionaalista yksinäisyyttä. Vanhemman rooli varhaisaikuisen tukena ja turvana jatkuu pitkälle aikuisuuteen ja vanhempi koetaan vielä varhaisaikuisuudessa tiiviiksi osaksi itseä. Vertaisten puuttuessa varhaisaikuiset saattavat tarvita muita aikuisia enemmän tukea vanhemman kuoleman jälkeen. Varhaisaikuiset pystyivät hyödyntämään kokemuksiaan kohdatessaan muita kriisitilanteita tai surevia.
Tämä Pro Gradu-tutkielma koostuu tieteelliseen aikakauslehteen arvioitavaksi lähetetystä artikkelista (Tiikkainen LM & Aho AL 2017) sekä täydentävästä osasta. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata varhaisaikuisen surua vanhemman kuoleman jälkeen sekä vanhemman kuoleman aiheuttamia seurauksia varhaisaikuisen elämässä varhaisaikuisen itsensä kokemana. Tutkimuksen tavoitteena oli saadun tiedon avulla lisätä ymmärrystä vanhemman kuoleman jälkeisestä surusta ja kuoleman seurauksista varhaisaikuisen elämässä varhaisaikuisen itsensä näkökulmasta. Tutkimusaineisto kerättiin e-lomakkeella valtakunnallisten vertaistukijärjestöjen toimintaan osallistuneilta varhaisaikuisilta. E-lomakkeessa käytetyssä mittarissa kysyttiin sekä surevaan että kuolemantapaukseen liittyviä taustamuuttujia ja avoimia kysymyksiä. Tutkimukseen osallistuneilla varhaisaikuisilla (N=47) oli kuollut toinen tai molemmat vanhemmat ja he olivat vanhemman kuollessa 16 28-vuotiaita. Tutkimusaineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysilla.
Tulokset osoittivat, että varhaisaikuisen suruun vanhemman kuoleman jälkeen liittyi oman suruprosessin viivästyminen, syvän järkytyksen aiheuttamia tunteita, kokonaisvaltaista lohduttomuutta ja menetyksen hyväksyminen elämäntarinan osaksi. Vanhemman kuolemasta seurasi varhaisaikuisen elämään konkreettisia muutoksia, perusturvan menettäminen, sosiaalisten suhteiden muutoksia ja henkilökohtaista kasvua. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että vanhemman kuoleman aiheuttama suru ilmeni monimuotoisina psyykkisinä ja somaattisina tuntemuksina. Lisäksi varhaisaikuiset kokivat emotionaalista yksinäisyyttä. Vanhemman rooli varhaisaikuisen tukena ja turvana jatkuu pitkälle aikuisuuteen ja vanhempi koetaan vielä varhaisaikuisuudessa tiiviiksi osaksi itseä. Vertaisten puuttuessa varhaisaikuiset saattavat tarvita muita aikuisia enemmän tukea vanhemman kuoleman jälkeen. Varhaisaikuiset pystyivät hyödyntämään kokemuksiaan kohdatessaan muita kriisitilanteita tai surevia.