Oppilaan oikeus oppimisen ja koulunkäynnin tukeen
Ala-Pässäri, Suvi (2014)
Ala-Pässäri, Suvi
2014
Julkisoikeus - Public Law
Johtamiskorkeakoulu - School of Management
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2014-12-09
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201412192485
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201412192485
Tiivistelmä
Pro Gradu -tutkielmani tarkastelee oppilaan oikeutta oppimisen ja koulunkäynnin tukeen perusopetuksessa. Oppimisen ja koulunkäynnin tuen säännösperusta löytyy Suomen perustuslaista (731/1999). Perustuslain 6 §:n mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä, eikä ketään saa asettaa eri asemaan esimerkiksi terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Perustuslain 16 §:n 1 momentti puolestaan takaa jokaiselle subjektiivisen oikeuden maksuttomaan perusopetukseen. Perusopetuslaki (628/1998) täydentää oikeutta turvaamalla riittävän oppimisen ja koulunkäynnin tuen heti tuen tarpeen ilmetessä.
Lapsen oikeuksien sopimus (SopS 59-60/1991) on ollut Suomessa voimassa vuodesta 1991. Se on maailman laajimmin ratifioitu ihmisoikeussopimus ja käsittelee lapsen ihmisoikeuksia poikkeuksellisen laajasti, perustaen sellaisia erityisesti lapsille suunnattuja oikeuksia, joita ei muissa ihmisoikeussopimuksissa ole aiemmin mainittu. Sopimus tunnustaa lapsen omaksi yksilökseen, jolla on oikeuksia ja velvollisuuksia. Lasta ei enää modernin lapsioikeuden mukaan nähdä vain osana perhettään, vaan hänet tulee nähdä tasa-arvoisena aikuisväestöön nähden. Tarkastelen miten oppimisen ja koulunkäynnin tukeen liittyvä lainsäädäntö toteuttaa Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisia ihmisoikeusvelvoitteita. Sopimuksen turvaamat ihmisoikeudet ovat osa perusopetuksen opetussuunnitelman mukaista arvopohjaa. Lasten oikeuksien komitea on esittänyt huolensa siitä, ettei Suomessa ole vielä täysin ymärretty sopimuksen yleisperiaatteiden sisältöä.
Tutkielma on oikeusdogmaattinen ja rakentuu näin ollen voimassa olevien oikeuslähteiden varaan. Kasvatustieteellistä kirjallisuutta on käytetty jonkin verran tukevana kirjallisuutena. Oppilaan ihmisoikeuksia tarkastelevaa, koulumaailmaan liittyvää oikeudellista tutkimuskirjallisuutta on saatavilla vielä melko niukasti.
Lapsen oikeuksien sopimus (SopS 59-60/1991) on ollut Suomessa voimassa vuodesta 1991. Se on maailman laajimmin ratifioitu ihmisoikeussopimus ja käsittelee lapsen ihmisoikeuksia poikkeuksellisen laajasti, perustaen sellaisia erityisesti lapsille suunnattuja oikeuksia, joita ei muissa ihmisoikeussopimuksissa ole aiemmin mainittu. Sopimus tunnustaa lapsen omaksi yksilökseen, jolla on oikeuksia ja velvollisuuksia. Lasta ei enää modernin lapsioikeuden mukaan nähdä vain osana perhettään, vaan hänet tulee nähdä tasa-arvoisena aikuisväestöön nähden. Tarkastelen miten oppimisen ja koulunkäynnin tukeen liittyvä lainsäädäntö toteuttaa Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisia ihmisoikeusvelvoitteita. Sopimuksen turvaamat ihmisoikeudet ovat osa perusopetuksen opetussuunnitelman mukaista arvopohjaa. Lasten oikeuksien komitea on esittänyt huolensa siitä, ettei Suomessa ole vielä täysin ymärretty sopimuksen yleisperiaatteiden sisältöä.
Tutkielma on oikeusdogmaattinen ja rakentuu näin ollen voimassa olevien oikeuslähteiden varaan. Kasvatustieteellistä kirjallisuutta on käytetty jonkin verran tukevana kirjallisuutena. Oppilaan ihmisoikeuksia tarkastelevaa, koulumaailmaan liittyvää oikeudellista tutkimuskirjallisuutta on saatavilla vielä melko niukasti.