Rikoksen hahmo : kotimaan rikosuutisointi Aamulehdessä toukokuusta 2011 toukokuuhun 2012
Viljakainen, Miika (2014)
Viljakainen, Miika
2014
Tiedotusoppi - Journalism and Mass Communication
Viestinnän, median ja teatterin yksikkö - School of Communication, Media and Theatre
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2014-06-13
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201406241885
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201406241885
Tiivistelmä
Tämä pro gradu -työ käsittelee Aamulehden kotimaista rikosuutisointia toukokuun 2011 ja toukokuun 2012 välillä.
Tutkimus on luonteeltaan eksploratiivinen ja sen keskeisenä tavoitteena on selittää paitsi rikosuutista tuotteena sen historian, lähteiden ja etiikan kautta, myös kuvata erilaisia rikosjulkisuuteen vaikuttavia tekijöitä aineistosta nousevien havaintojen avulla.
Tutkimuksen metodina on määrällinen sisällönanalyysi ja aineistona Aamulehdessä ilmestyneet 793 rikosuutista 13 kuukauden ajalta. Aineisto eli 793 rikosuutista on luokiteltu 11 erilaiseen rikosuutisryhmään, muun muassa henkirikoksiin, katurikoksiin, huumerikoksiin ja kadonneisiin.
Päähavaintoina voidaan todeta, että kolme suurinta rikosuutisten ryhmää olivat muut-ryhmä, henkirikosuutisten ryhmä ja yleisesti oikeudenkäyttöä käsittelevien uutisten ryhmä. Muut-ryhmän suuruuteen vaikutti muun muassa valelääkärijuttujen uutisointi vuosina 2011 ja 2012. Yllättävimpiä havaintoja oli se, että huumerikos- ja omaisuusrikosuutisointi oli muihin uutisryhmiin nähden vähäistä, ja tästä voi vetää sen johtopäätöksen, ettei uhriton rikos kiinnosta.
Mitä tulee rikosuutisten määrään ja toimitustyöprosessiin, yllättävä havainto oli niin ikään se, ettei yhden rikosjutun intensiivinen seuranta nosta rikosuutisten määrää kokonaisuutena. Pikemminkin päinvastoin: jos yksi tapaus saa poikkeuksellisen paljon huomiota, se vie elintilaa muilta rikosuutisilta. Rikosjulkisuus on tässä mielessä kuin valokeila: pysyessään paikallaan se valaisee laajaa aluetta, mutta heti kun sitä liikutetaan tarkastelemaan yksittäistä kohdetta tarkemmin, sen säde muuttuu kirkkaammaksi, mutta aiempaa pienemmäksi.
Tutkimus on luonteeltaan eksploratiivinen ja sen keskeisenä tavoitteena on selittää paitsi rikosuutista tuotteena sen historian, lähteiden ja etiikan kautta, myös kuvata erilaisia rikosjulkisuuteen vaikuttavia tekijöitä aineistosta nousevien havaintojen avulla.
Tutkimuksen metodina on määrällinen sisällönanalyysi ja aineistona Aamulehdessä ilmestyneet 793 rikosuutista 13 kuukauden ajalta. Aineisto eli 793 rikosuutista on luokiteltu 11 erilaiseen rikosuutisryhmään, muun muassa henkirikoksiin, katurikoksiin, huumerikoksiin ja kadonneisiin.
Päähavaintoina voidaan todeta, että kolme suurinta rikosuutisten ryhmää olivat muut-ryhmä, henkirikosuutisten ryhmä ja yleisesti oikeudenkäyttöä käsittelevien uutisten ryhmä. Muut-ryhmän suuruuteen vaikutti muun muassa valelääkärijuttujen uutisointi vuosina 2011 ja 2012. Yllättävimpiä havaintoja oli se, että huumerikos- ja omaisuusrikosuutisointi oli muihin uutisryhmiin nähden vähäistä, ja tästä voi vetää sen johtopäätöksen, ettei uhriton rikos kiinnosta.
Mitä tulee rikosuutisten määrään ja toimitustyöprosessiin, yllättävä havainto oli niin ikään se, ettei yhden rikosjutun intensiivinen seuranta nosta rikosuutisten määrää kokonaisuutena. Pikemminkin päinvastoin: jos yksi tapaus saa poikkeuksellisen paljon huomiota, se vie elintilaa muilta rikosuutisilta. Rikosjulkisuus on tässä mielessä kuin valokeila: pysyessään paikallaan se valaisee laajaa aluetta, mutta heti kun sitä liikutetaan tarkastelemaan yksittäistä kohdetta tarkemmin, sen säde muuttuu kirkkaammaksi, mutta aiempaa pienemmäksi.