Ansiotyö kotona ikkunana työelämään. Kotona työskentelyn käsitteet, piirteet sekä yhteydet hyvinvointiin
Ojala, Satu (2014)
Ojala, Satu
Tampere University Press
2014
Sosiaalipolitiikka - Social Policy
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö - School of Social Sciences and Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2014-05-28
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-9468-0
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-44-9468-0
Tiivistelmä
Työn on arveltu lipeävän ajan ja paikan rajoistaan. Tästä seuraisi, että työ riskeeraa työntekijän oman ja perheen elämän. Aiemmassa tutkimuskirjallisuudessa on kyselty, onko ajan hallinnan antaminen työntekijöille lopulta vain keino valjastaa heidän työpanoksensa työnantajan käyttöön kellon ympäri.
Asetan kysymyksen kuitenkin toisin. Entä, jos työntekijät ovatkin onnistuneet saavuttamaan oikeuden joustavampaan työhön? Suomalaiset palkansaajat ovat nimittäin mieltyneet lisääntyneeseen työaika-autonomiaan, ja he hyödyntävät työajan ja -paikan joustavia käytäntöjä innokkaasti. Vaikka työ toisinaan venyy iltoihin, työn arvioidaan yleisimmin olevan hallinnassa.
Väitöstutkimuksessa arvioin työelämän muuttuneita ajan ja paikan käytäntöjä kotona työskentelyn kannalta, kodin ikkunasta. Koti on työntekijän henkilökohtaisin tila, jossa työn mahdolliset kielteiset seuraukset konkretisoituvat esimerkiksi tuntemuksina perheen laiminlyönnistä tai univaikeuksina. Kotiin muistitikuilla tai vähintään ajatuksissa tuleva työ tietenkin haastaa paitsi työntekijän, myös perheen hyvinvointia varsinkin, jos työtä tehdään työajan lisäksi iltaisin, viikonloppuisin tai lomalla.
Tutkimuksessa perkaan kotona ja muissa työpaikan ulkopuolisissa tiloissa tehtävän työn käsitteistöä alkaen etätyöstä. Analysoin ajan ja paikan suhteen moninaistuvien työnteon muotojen yleisyyttä, taustatekijöitä ja luonnetta. Tarkastelen myös kotona työnteon yhteyksiä työntekijän ja perheen hyvinvointiin sekä kokemukseen työstä elämänalueena. Analyysit perustuvat artikkeliaineistoon, Tilastokeskuksen työolo- ja ajankäyttöaineistoihin sekä kotona työtä tekevien haastatteluaineistoon.
Työaika ei enää ole rajoiltaan selkeä eikä se siksi suojele työntekijää kuten ennen. Työelämässä koulutustaso on kohonnut, työtehtävät henkilökohtaistuneet ja tietoistuneet, työn organisoimisessa hierarkiat ovat madaltuneet ja vastuuta on jaettu uudelleen. Työtä arvioidaan useammin tuotetun sisällön ja tehtävien kuin niihin käytetyn ajan perusteella.
Työtä tehdään yhä eniten työpaikalla. Useampi kuin neljä viidestä työntekijästä on työpäivinä työssä nimenomaan työpaikoilla. Ajan ja paikan käytännöt osoittavat palkansaajilla konventionaalisuutta, eivät dramaattista muutosta. Välineet (tietoteknologia) ja työn sisällöt ovat muuttuneet, eivät työnteon ajan ja paikan muodot. Työssään monitilaisesti liikkuvat ennen kaikkea yrittäjät; työpäivät taas pitkittyvät eniten maataloustyössä.
Etätyövisioissa kodin piti olla työntekijälle mahdollisuus irtautua hektisestä työpaikan arjesta. Kotona työskentelyn luonne on kuitenkin osoittautunut useammin ylityöksi kuin työaikaa korvaavaksi etätyöksi. Ylityö kotona on yhteydessä työn paineisuuteen ja vastuulliseen asemaan työssä. Tietotyön voi aina tehdä paremmin, mikä tuo painetta pidentää työaikaa ja jatkaa työntekoa omalla ajalla. Työnteko iltaisin liittyy kuitenkin myös työn mielekkääseen sisältöön ja työntekijän motivaatioon. Kukapa ei tarkistaisi työsähköposteja tai suunnittelisi ja ideoisi omalla ajalla?
Toisin kuin etätyö, ylityöluonteinen työ iltaisin kuitenkin kuormittaa työn ja perheen vuorovaikutusta lisäämällä tuntemuksia perheen laiminlyönnistä ja perheensisäisten aikaneuvotteluiden vaikeutumisesta. Myös puolisot suhtautuvat kriittisemmin työhön, jos se alkaa vallata perheen aikaa ja tilaa. Joillakin työntekijöillä työ todella saa liian kokonaisvaltaisen otteen elämästä. Siksi olisi hyvä, ettei työpaikalta suuntautuisi painetta jatkaa työtä iltaisin omalla ajalla.
Selkeiden rajojen vaatimisesta työn ja muun ajan välille tulisi epärealistisena luopua: työajan rajattomuus on tullut jäädäkseen. Tärkeämpää olisi keskittyä siihen, miten joustavia ajan ja paikan rajoja hallitaan ja ohjataan. Ajanhallinnan taidot eivät tietoistuvassa työssä ole itsestään selviä vaan niitä tulee jokaisen opetella. Työpaikkojen työaikakulttuurin tulee tukea sellaista työajankäyttöä, joka ehkäisee tarvetta venyttää työaikaa. Työaikaa koskevan lainsäädännön ulottuminen myös ajan ja paikan suhteen uudistuviin työn käytäntöihin tulee varmistaa.
Asetan kysymyksen kuitenkin toisin. Entä, jos työntekijät ovatkin onnistuneet saavuttamaan oikeuden joustavampaan työhön? Suomalaiset palkansaajat ovat nimittäin mieltyneet lisääntyneeseen työaika-autonomiaan, ja he hyödyntävät työajan ja -paikan joustavia käytäntöjä innokkaasti. Vaikka työ toisinaan venyy iltoihin, työn arvioidaan yleisimmin olevan hallinnassa.
Väitöstutkimuksessa arvioin työelämän muuttuneita ajan ja paikan käytäntöjä kotona työskentelyn kannalta, kodin ikkunasta. Koti on työntekijän henkilökohtaisin tila, jossa työn mahdolliset kielteiset seuraukset konkretisoituvat esimerkiksi tuntemuksina perheen laiminlyönnistä tai univaikeuksina. Kotiin muistitikuilla tai vähintään ajatuksissa tuleva työ tietenkin haastaa paitsi työntekijän, myös perheen hyvinvointia varsinkin, jos työtä tehdään työajan lisäksi iltaisin, viikonloppuisin tai lomalla.
Tutkimuksessa perkaan kotona ja muissa työpaikan ulkopuolisissa tiloissa tehtävän työn käsitteistöä alkaen etätyöstä. Analysoin ajan ja paikan suhteen moninaistuvien työnteon muotojen yleisyyttä, taustatekijöitä ja luonnetta. Tarkastelen myös kotona työnteon yhteyksiä työntekijän ja perheen hyvinvointiin sekä kokemukseen työstä elämänalueena. Analyysit perustuvat artikkeliaineistoon, Tilastokeskuksen työolo- ja ajankäyttöaineistoihin sekä kotona työtä tekevien haastatteluaineistoon.
Työaika ei enää ole rajoiltaan selkeä eikä se siksi suojele työntekijää kuten ennen. Työelämässä koulutustaso on kohonnut, työtehtävät henkilökohtaistuneet ja tietoistuneet, työn organisoimisessa hierarkiat ovat madaltuneet ja vastuuta on jaettu uudelleen. Työtä arvioidaan useammin tuotetun sisällön ja tehtävien kuin niihin käytetyn ajan perusteella.
Työtä tehdään yhä eniten työpaikalla. Useampi kuin neljä viidestä työntekijästä on työpäivinä työssä nimenomaan työpaikoilla. Ajan ja paikan käytännöt osoittavat palkansaajilla konventionaalisuutta, eivät dramaattista muutosta. Välineet (tietoteknologia) ja työn sisällöt ovat muuttuneet, eivät työnteon ajan ja paikan muodot. Työssään monitilaisesti liikkuvat ennen kaikkea yrittäjät; työpäivät taas pitkittyvät eniten maataloustyössä.
Etätyövisioissa kodin piti olla työntekijälle mahdollisuus irtautua hektisestä työpaikan arjesta. Kotona työskentelyn luonne on kuitenkin osoittautunut useammin ylityöksi kuin työaikaa korvaavaksi etätyöksi. Ylityö kotona on yhteydessä työn paineisuuteen ja vastuulliseen asemaan työssä. Tietotyön voi aina tehdä paremmin, mikä tuo painetta pidentää työaikaa ja jatkaa työntekoa omalla ajalla. Työnteko iltaisin liittyy kuitenkin myös työn mielekkääseen sisältöön ja työntekijän motivaatioon. Kukapa ei tarkistaisi työsähköposteja tai suunnittelisi ja ideoisi omalla ajalla?
Toisin kuin etätyö, ylityöluonteinen työ iltaisin kuitenkin kuormittaa työn ja perheen vuorovaikutusta lisäämällä tuntemuksia perheen laiminlyönnistä ja perheensisäisten aikaneuvotteluiden vaikeutumisesta. Myös puolisot suhtautuvat kriittisemmin työhön, jos se alkaa vallata perheen aikaa ja tilaa. Joillakin työntekijöillä työ todella saa liian kokonaisvaltaisen otteen elämästä. Siksi olisi hyvä, ettei työpaikalta suuntautuisi painetta jatkaa työtä iltaisin omalla ajalla.
Selkeiden rajojen vaatimisesta työn ja muun ajan välille tulisi epärealistisena luopua: työajan rajattomuus on tullut jäädäkseen. Tärkeämpää olisi keskittyä siihen, miten joustavia ajan ja paikan rajoja hallitaan ja ohjataan. Ajanhallinnan taidot eivät tietoistuvassa työssä ole itsestään selviä vaan niitä tulee jokaisen opetella. Työpaikkojen työaikakulttuurin tulee tukea sellaista työajankäyttöä, joka ehkäisee tarvetta venyttää työaikaa. Työaikaa koskevan lainsäädännön ulottuminen myös ajan ja paikan suhteen uudistuviin työn käytäntöihin tulee varmistaa.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4773]