Näkökulmia teatterivieraan ymmärtämiseen. Historiallisen, draamallisen ja kontekstuaalisen retoriikan vaikutus ranskalaisten esitysten Lohikäärmeiden melankolia ja Läntinen satamalaituri vastaanottoon Suomessa
LENNI-TAATTOLA, JAAKKO (2013)
LENNI-TAATTOLA, JAAKKO
2013
Teatterin ja draaman tutkimus - Theatre and Drama Research
Viestinnän, median ja teatterin yksikkö - School of Communication, Media and Theatre
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2013-12-02
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201312101715
https://urn.fi/URN:NBN:fi:uta-201312101715
Tiivistelmä
Pro gradu -tutkielmani selvittää, miten vieraasta kulttuurista tullutta teatteriesitystä voidaan lähestyä. Tutkin, millä tavoin historiallinen, draamallinen ja kontekstuaalinen retoriikka vaikuttivat kahden Tampereen Teatterikesässä vuosina 2009 ja 2010 vierailleen ranskalaisen teatteriesityksen, Lohikäärmeiden melankolian ja Läntisen satamalaiturin, vastaanottoon. Tutkielman pääasiallisen aineiston muodostaa esityksistä tekemäni analyysit, joita tukevat suomalaisessa ja ranskalaisessa lehdistössä julkaistut esitysarviot. Lähestyn aineistoa W.B. Worthenin modernin draaman retoriikka -käsitteen avulla. Sen mukaan teatteri on retoriikan areena, joka muodostuu draamakirjallisuuden, näyttämöllepanon ja yleisön tulkinnan keskinäisestä vuorovaikutuksesta. Tulkitsen teatteriretoriikan olevan pyrkimys saattaa teatterista käytävä keskustelu yhteismitalliseksi.
Tutkielmani noudattaa suurelta osin vastaanottotutkimuksen perinnettä. Ulkomaisen teatteriesityksen vastaanoton kannalta merkityksellisimpään rooliin nousee Lohikäärmeiden melankolian ja Läntisen satamalaiturin esitysteksti, joka toimii esityksen ja katsojien välisen vuorovaikutuksen tapahtumapaikkana. Koska esitys on teksti, jonka katsoja lukee, tutkin, minkälaisen draamallisen retoriikan avulla tutkimuksen kohteena olevat esitykset ovat rakentuneet ja miten tämä retoriikka vaikuttaa esitysten vastaanottoon. Hans Robert Jaussin määrittelemän odotushorisonttikäsitteen mukaisesti vastaanottoprosessi on aina historiaan ja lukijan aikaisempiin kokemuksiin pohjaava tapahtuma. Selvitänkin pääpiirteittäin myös miten historia on muovannut ranskalaisia ja suomalaisia teatterin tekemiseen ja katsomiseen liittyviä konventioita. Viimeisessä pääluvussa pohdin kontekstuaalisen retoriikan vaikutusta esitysten vastaanottoon. Tässä hyödynnän Hans van Maanenin kontekstuaalisten kehysten järjestelmää, jonka avulla teatteriesityksen kontekstuaalista vaikuttavuutta voidaan tutkia. Koska molemmat teatteriesitykset esitettiin Suomessa Tampereen Teatterikesän ohjelmistossa, on niiden laajempi esityskonteksti teatterifestivaali. Kontekstuaalisesta näkökulmasta pohdin siis, minkälaista vuorovaikutusta syntyy teatteriesityksen ja sen yleisön välillä sekä sitä, minkälaista keskustelua yksittäisistä teatteriesityksistä koostuva teatterifestivaali voi käydä yleisönsä kanssa institutionaalisella tasolla.
Tutkielmani osoittaa ainakin kaksi mahdollista tapaa, joiden avulla vieraasta kulttuurista tullutta teatteriesitystä voidaan lähestyä. Ensimmäinen niistä on pohtia, minkälainen on esityksen suhde kirjoitettuun näytelmätekstiin. Teatteriesityksen draamallisuus ja draamattomuus toimivat määrittelevinä tekijöinä niin historiallisessa kuin myös draamallisessa retoriikassa. Toinen tapa on pohtia sitä identiteettiä, josta teatteriesityksen avulla pyritään keskustelemaan. Kahden kulttuurin rajapinnassa käyty keskustelu auttaa ymmärtämään myös omaa identiteettiä entistä paremmin.
Tutkielmani noudattaa suurelta osin vastaanottotutkimuksen perinnettä. Ulkomaisen teatteriesityksen vastaanoton kannalta merkityksellisimpään rooliin nousee Lohikäärmeiden melankolian ja Läntisen satamalaiturin esitysteksti, joka toimii esityksen ja katsojien välisen vuorovaikutuksen tapahtumapaikkana. Koska esitys on teksti, jonka katsoja lukee, tutkin, minkälaisen draamallisen retoriikan avulla tutkimuksen kohteena olevat esitykset ovat rakentuneet ja miten tämä retoriikka vaikuttaa esitysten vastaanottoon. Hans Robert Jaussin määrittelemän odotushorisonttikäsitteen mukaisesti vastaanottoprosessi on aina historiaan ja lukijan aikaisempiin kokemuksiin pohjaava tapahtuma. Selvitänkin pääpiirteittäin myös miten historia on muovannut ranskalaisia ja suomalaisia teatterin tekemiseen ja katsomiseen liittyviä konventioita. Viimeisessä pääluvussa pohdin kontekstuaalisen retoriikan vaikutusta esitysten vastaanottoon. Tässä hyödynnän Hans van Maanenin kontekstuaalisten kehysten järjestelmää, jonka avulla teatteriesityksen kontekstuaalista vaikuttavuutta voidaan tutkia. Koska molemmat teatteriesitykset esitettiin Suomessa Tampereen Teatterikesän ohjelmistossa, on niiden laajempi esityskonteksti teatterifestivaali. Kontekstuaalisesta näkökulmasta pohdin siis, minkälaista vuorovaikutusta syntyy teatteriesityksen ja sen yleisön välillä sekä sitä, minkälaista keskustelua yksittäisistä teatteriesityksistä koostuva teatterifestivaali voi käydä yleisönsä kanssa institutionaalisella tasolla.
Tutkielmani osoittaa ainakin kaksi mahdollista tapaa, joiden avulla vieraasta kulttuurista tullutta teatteriesitystä voidaan lähestyä. Ensimmäinen niistä on pohtia, minkälainen on esityksen suhde kirjoitettuun näytelmätekstiin. Teatteriesityksen draamallisuus ja draamattomuus toimivat määrittelevinä tekijöinä niin historiallisessa kuin myös draamallisessa retoriikassa. Toinen tapa on pohtia sitä identiteettiä, josta teatteriesityksen avulla pyritään keskustelemaan. Kahden kulttuurin rajapinnassa käyty keskustelu auttaa ymmärtämään myös omaa identiteettiä entistä paremmin.