Tieteen toiset tekijät. Eläin ja ihminen bioteknologia-alan tieteellisessä aikakauslehdessä
UNG, SARI (2007)
UNG, SARI
2007
Sosiologia - Sociology
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2007-04-26
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-16758
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-16758
Tiivistelmä
Moderni bioteknologia on luonut luonnon, ihmisen ja muun eläinkunnan muokkaamiseen uudenlaisia mahdollisuuksia biologisen tietämyksen ja teknologisen kehityksen myötä. Luonnontieteet ovat keskeisiä luonto- ja eläinkuvamme sekä luonto- ja eläinsuhteemme rakentajia, joten tieteen kasvavien mahdollisuuksien ja uusien teknologioiden myötä myös ihmisen ja luonnon välinen suhde todennäköisesti muuntuu ja määrittyy uudelleen. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan bioteknologisissa teksteissä tuotettuja merkityksiä eläimistä sekä tekstien välittämiä tulkintoja ihmisen ja eläimen välisestä suhteesta. Keskeisenä lähtökohtana on konstruktionistinen näkemys eläinten kulttuurisesti rakentuvista merkityksistä sekä erityisesti tieteestä näiden merkitysten tuottajana. Tutkimuksen empiirinen aineisto on koottu Nature Biotechnology -lehden vuosikertojen 2003-2004 pääkirjoituksista, kommenteista ja alkuperäistutkimuksia esittelevistä teksteistä. Aineiston analysoinnissa sovellettavan diskurssianalyyttisen lähestymistavan teoreettis-metodologinen viitekehys on sosiaalinen konstruktionismi.
Eläimyyttä määrittävät teksteissä fyysisyyden, teknisyyden ja teknologisen kehityksen, fysiologisen mallintamisen ja kokeellisuuden, inhimillisen hyödyn, riskin ja hallinnan sekä eettisyyden diskurssit. Tekstien tulkinnat eläimen ja ihmisen välisestä suhteesta vaikuttavat korostavan eläimen ja ihmisen välisiä erontekoja sekä eläinten toiseutta, ja ne rakentuvat erityisesti kolmen toisiaan tukevan tekijän varaan; fyysisen vs. mentaalisen erottaminen, eläimen välineellistäminen sekä moraalisten pohdintojen rajaaminen koskemaan ainoastaan ihmistä. Eläin asemoidaan bioteknologisessa tutkimuksessa ja tuotannossa erityisesti fyysiseksi ja fysiologiseksi objektiksi, teknisesti tuotettavaksi artefaktiksi, ihmisen malliksi sekä tutkimuksen apuvälineeksi. Puhe eläimistä kokemuksellisina, tuntevina tai yksilöllisinä olentoina puuttuu täysin eläinten arvon määrittyessä vahvasti välineelliseksi. Tekstit korostavat ristiriitaisesti eläimen ja ihmisen fysiologista samankaltaisuutta ja mentaalista sekä moraalista eroavuutta. Käsitys ihmisestä on holistinen, eläimestä puolestaan reduktionistinen.
Tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että vaikka teknisten menetelmien kehitys on mahdollistanut ihmisen ja eläimen fyysisen rajan hämärtymisen, säilyvät perinteiset määrittelyt kaikesta huolimatta. Ihminen on yhä ihminen ja eläin on eläin; meitä ei tee ihmiseksi tai eläimeksi niinkään biologinen ja geneettinen muoto, vaan kulttuurinen määrittely, asema ja arvo. Voidaan perustellusti esittää, että tekstit ylläpitävät ja vahvistavat mielen ja ruumiin välistä erontekoa, eläinten välineellistä asemaa sekä moraalisia käsityksiä, jotka rajaavat eläimet yksiselitteisesti moraalisten pohdintojen ulkopuolelle oikeuttaen samalla eläinten käytön. Bioteknologia-alan toimijoiden tulisikin tarkistaa käsitystään eläimistä vastaamaan niin uusinta eläintieteellistä tietämystä kuin ihmisten intuitiivista kokemusta eläimistä. Moraalisten kysymysten rajoja olisi samoin lavennettava.
Asiasanat: eläin, ihminen, toiseus, tiede, bioteknologia, Nature Biotechnology
Eläimyyttä määrittävät teksteissä fyysisyyden, teknisyyden ja teknologisen kehityksen, fysiologisen mallintamisen ja kokeellisuuden, inhimillisen hyödyn, riskin ja hallinnan sekä eettisyyden diskurssit. Tekstien tulkinnat eläimen ja ihmisen välisestä suhteesta vaikuttavat korostavan eläimen ja ihmisen välisiä erontekoja sekä eläinten toiseutta, ja ne rakentuvat erityisesti kolmen toisiaan tukevan tekijän varaan; fyysisen vs. mentaalisen erottaminen, eläimen välineellistäminen sekä moraalisten pohdintojen rajaaminen koskemaan ainoastaan ihmistä. Eläin asemoidaan bioteknologisessa tutkimuksessa ja tuotannossa erityisesti fyysiseksi ja fysiologiseksi objektiksi, teknisesti tuotettavaksi artefaktiksi, ihmisen malliksi sekä tutkimuksen apuvälineeksi. Puhe eläimistä kokemuksellisina, tuntevina tai yksilöllisinä olentoina puuttuu täysin eläinten arvon määrittyessä vahvasti välineelliseksi. Tekstit korostavat ristiriitaisesti eläimen ja ihmisen fysiologista samankaltaisuutta ja mentaalista sekä moraalista eroavuutta. Käsitys ihmisestä on holistinen, eläimestä puolestaan reduktionistinen.
Tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että vaikka teknisten menetelmien kehitys on mahdollistanut ihmisen ja eläimen fyysisen rajan hämärtymisen, säilyvät perinteiset määrittelyt kaikesta huolimatta. Ihminen on yhä ihminen ja eläin on eläin; meitä ei tee ihmiseksi tai eläimeksi niinkään biologinen ja geneettinen muoto, vaan kulttuurinen määrittely, asema ja arvo. Voidaan perustellusti esittää, että tekstit ylläpitävät ja vahvistavat mielen ja ruumiin välistä erontekoa, eläinten välineellistä asemaa sekä moraalisia käsityksiä, jotka rajaavat eläimet yksiselitteisesti moraalisten pohdintojen ulkopuolelle oikeuttaen samalla eläinten käytön. Bioteknologia-alan toimijoiden tulisikin tarkistaa käsitystään eläimistä vastaamaan niin uusinta eläintieteellistä tietämystä kuin ihmisten intuitiivista kokemusta eläimistä. Moraalisten kysymysten rajoja olisi samoin lavennettava.
Asiasanat: eläin, ihminen, toiseus, tiede, bioteknologia, Nature Biotechnology