"Tuuti lasta Tuonelaan" : Minna Canthin Anna Liisan ja uskomustarinoiden yhteisiä piirteitä lapsenmurhan kuvaamisessa
KEINO, MINNA (2006)
KEINO, MINNA
2006
Teatterin ja draaman tutkimus - Theatre and Drama Research
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2006-12-13
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-16345
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-16345
Tiivistelmä
Tutkin pro gradu työssäni, voiko Minna Canthin Anna Liisa (1895) olla täysin erilaisten kulttuuristen tekstien, lapsenmurhaajasta kertovien uskomustarinoiden, hypoteksti.
Anna Liisassa ja lapsensa murhaajasta kertovissa tarinoissa on paljon yhteisiä piirteitä. Näiksi voi lukea esimerkiksi raskauden salaamisen, rikoksen ja tekijän menneisyytensä tähden kokeman rauhattomuuden.
Lapsenmurhia tapahtui Suomessa paljon juuri 1800-luvun lopulla, jolloin Canthkin kirjoitti Anna Liisansa. Canth halusi tarttua muiden realistien tavoin ajankohtaiseen ongelmaan, joten Anna Liisa kertoo myös siitä, miten lapsenmurhaan ja lapsensa murhaajaan suomalaisessa yhteiskunnassa suhtauduttiin.
Nykyään perinne ei enää kulje suullisena ja lapsenmurhista puhutaan muutenkin paljon vähemmän, mutta Anna Liisaa esitetään edelleen paljon suomalaisissa teattereissa. Lapsenmurhakaan ei ole hyvinvointiyhteiskunnastamme hävinnyt mihinkään, ja vaikka aikaa on Canthin päivistä kulunut, lapsenmurhan taustalta löytyy yhä edelleen samoja syitä kuin tuolloinkin.
Canth on jalostanut Anna Liisassaan lapsenmurhatradition hypotekstin, jonka ansiosta voimme edelleen kuulla taustalta myös vanhat tarinat. Canthin ansiosta pystymme tänäkin päivänä peilaamaan myös ajankohtaisia kokemuksia ja ennen kaikkea kuulemaan Anna Liisan, lapsensa surmanneen naisen, äänen.
Asiasanat: Minna Canth, Anna Liisa -näytelmä, lapsenmurha, kansanperinne, uskomustarinat, hypoteksti, intertekstuaalisuus.
Maalaus: Akseli Gallén, Eksynyt eli Salasynnyttäjä, 1886, öljy, 85 x 74 cm, Valtion taidemuseo, Helsinki.
Löytyy esimerkiksi Janne Gallen-Kallela-Sirénin teoksesta "Minä palaan jalanjäljilleni" (2001) sivulta 47.
Anna Liisassa ja lapsensa murhaajasta kertovissa tarinoissa on paljon yhteisiä piirteitä. Näiksi voi lukea esimerkiksi raskauden salaamisen, rikoksen ja tekijän menneisyytensä tähden kokeman rauhattomuuden.
Lapsenmurhia tapahtui Suomessa paljon juuri 1800-luvun lopulla, jolloin Canthkin kirjoitti Anna Liisansa. Canth halusi tarttua muiden realistien tavoin ajankohtaiseen ongelmaan, joten Anna Liisa kertoo myös siitä, miten lapsenmurhaan ja lapsensa murhaajaan suomalaisessa yhteiskunnassa suhtauduttiin.
Nykyään perinne ei enää kulje suullisena ja lapsenmurhista puhutaan muutenkin paljon vähemmän, mutta Anna Liisaa esitetään edelleen paljon suomalaisissa teattereissa. Lapsenmurhakaan ei ole hyvinvointiyhteiskunnastamme hävinnyt mihinkään, ja vaikka aikaa on Canthin päivistä kulunut, lapsenmurhan taustalta löytyy yhä edelleen samoja syitä kuin tuolloinkin.
Canth on jalostanut Anna Liisassaan lapsenmurhatradition hypotekstin, jonka ansiosta voimme edelleen kuulla taustalta myös vanhat tarinat. Canthin ansiosta pystymme tänäkin päivänä peilaamaan myös ajankohtaisia kokemuksia ja ennen kaikkea kuulemaan Anna Liisan, lapsensa surmanneen naisen, äänen.
Asiasanat: Minna Canth, Anna Liisa -näytelmä, lapsenmurha, kansanperinne, uskomustarinat, hypoteksti, intertekstuaalisuus.
Maalaus: Akseli Gallén, Eksynyt eli Salasynnyttäjä, 1886, öljy, 85 x 74 cm, Valtion taidemuseo, Helsinki.
Löytyy esimerkiksi Janne Gallen-Kallela-Sirénin teoksesta "Minä palaan jalanjäljilleni" (2001) sivulta 47.