"Ei ole oikein kelle puhua" Ammattiin opiskelevien nuorten eläytymiskertomusten diskurssianalyyttinen tarkastelu
SEPPÄNEN, HILKKA (2005)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
SEPPÄNEN, HILKKA
2005
Sosiaalityö - Social Work
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
Hyväksymispäivämäärä
2005-06-08Tiivistelmä
Hakutermit:
konstruktivismi, eläytymiskertomus, kouluinstituutio, diskurssianalyysi, dialogi
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on ollut muodostaa kuvaa ammattioppilaitoksessa opiskelevien nuorten tulkinnoista opettajien määrittelemiin opiskelijan ongelmatilanteisiin. Koulukontekstissa puhetavat otetaan usein annettuna, siksi tutkimuksen tarkoituksena on ollut myös tarkastella koulukulttuurissa toteutuvaa kohtaamisen diskurssia opiskelijoiden kirjoittamien tarinoiden avulla. Tutkimuksen avulla toivoin löytäväni vihjeitä ammatillisen opiskelijahuoltotyön kehittämiseen ja näkökulmia ammatillisen oppilaitosinstituution käytänteiden muuttamiseen opiskelijoita paremmin tukevaan suuntaan. Tutkimusyksikkönä ovat kehyskertomuksiin kirjoitetut eläytymistarinat. Tarinat ymmärretään tässä tutkimuksessa ihmistutkimuksen vaatimusten mukaisesti ihmisten keskenään kulttuurisessa ympäristössä kielen avulla rakentamiksi. Tarinat eivät heijasta kirjoittajiensa totuutta, eikä niistä etsitty syitä olemassa oleviin ongelmiin. Tarinoiden avulla nousi näkyväksi koulukontekstissa mahdollisia diskursseja.
Teoreettisena viitekehyksenä toimii konstruktionistinen näkemys koulukulttuurin sosiaalisen todellisuuden muodostumisesta institutionaalisessa kehyksessä, jonka ihannemallia dialogista otetta tarkastellaan kohtaamisille suuntaa antavana. Systeemisen ajattelun pohjalta nouseva opiskelijahuollon ja opetuksen yhteisen kokonaisuuden hahmottaminen luo pohdintaa opiskelijahuollon kehittämiselle. Tarinoita on lähestytty diskursiivisia lukutapoja noudattaen kysyen aineistolta nuorten osallisuuden ja hyvinvoinnin mahdollisuuksia ja esteitä erilaisista kehyksistä tarkasteltuna. Kehykset muodostuvat samanmuotoisista puhetavoista ja ovat perhe-, kaveri-, päihde- ja koulukulttuurin kehys.
Tarinoissa rakennettiin erilaisten identiteettien ja subjektipositioiden avulla asiantuntemusta, valtaa ja mukautumista. Lähtijän ja mukautujan positiot olivat eniten käytetyt ja ne kuvasivat osuvasti oppilaitoksissa käytännössä havaitut vastaavanlaiset ilmiöt. Positiokuvaukset osoittivat opiskelijoiden erilaisia mahdollisuuksia rakentaa kielen avulla elämänhallintaa ja asiantuntemusta. Instituutiossa asiantuntijuuden kompetenssimuuri usein estää nuorten asiantuntijuuden mahdollisuuden. Tarinoiden selkein viesti oli mahdollisuus tulla kuulluksi, ymmärretyksi ja hyväksytyksi. Tarinoiden kautta etsittiin aikuista ja ongelmien peilauspintaa. Opiskelijahuollon kokeminen etäiseksi, opetuksesta irralliseksi, kapeaksi asiantuntijatahoksi ja koulun vuorovaikutussuhteiden epäsymmetrisyys nousivat keskeisiksi kehittämishaasteiksi.
Opiskelijakeskeinen, kokemuksista lähtevä koulujärjestelmä tulisi nähdä systeemisenä kokonaisuutena, jossa opetuksen ja opiskelijahuollon yhteisen toiminnan kautta mahdollistuu opiskelijoiden aito tukeminen. Institutionaalisen vuorovaikutuksen ongelmat tulisi tiedostaa ja pyrkiä rakentamaan symmetristä asiantuntijuutta, jossa mahdollistuu ”matalan kynnyksen toiminta”.
konstruktivismi, eläytymiskertomus, kouluinstituutio, diskurssianalyysi, dialogi
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on ollut muodostaa kuvaa ammattioppilaitoksessa opiskelevien nuorten tulkinnoista opettajien määrittelemiin opiskelijan ongelmatilanteisiin. Koulukontekstissa puhetavat otetaan usein annettuna, siksi tutkimuksen tarkoituksena on ollut myös tarkastella koulukulttuurissa toteutuvaa kohtaamisen diskurssia opiskelijoiden kirjoittamien tarinoiden avulla. Tutkimuksen avulla toivoin löytäväni vihjeitä ammatillisen opiskelijahuoltotyön kehittämiseen ja näkökulmia ammatillisen oppilaitosinstituution käytänteiden muuttamiseen opiskelijoita paremmin tukevaan suuntaan. Tutkimusyksikkönä ovat kehyskertomuksiin kirjoitetut eläytymistarinat. Tarinat ymmärretään tässä tutkimuksessa ihmistutkimuksen vaatimusten mukaisesti ihmisten keskenään kulttuurisessa ympäristössä kielen avulla rakentamiksi. Tarinat eivät heijasta kirjoittajiensa totuutta, eikä niistä etsitty syitä olemassa oleviin ongelmiin. Tarinoiden avulla nousi näkyväksi koulukontekstissa mahdollisia diskursseja.
Teoreettisena viitekehyksenä toimii konstruktionistinen näkemys koulukulttuurin sosiaalisen todellisuuden muodostumisesta institutionaalisessa kehyksessä, jonka ihannemallia dialogista otetta tarkastellaan kohtaamisille suuntaa antavana. Systeemisen ajattelun pohjalta nouseva opiskelijahuollon ja opetuksen yhteisen kokonaisuuden hahmottaminen luo pohdintaa opiskelijahuollon kehittämiselle. Tarinoita on lähestytty diskursiivisia lukutapoja noudattaen kysyen aineistolta nuorten osallisuuden ja hyvinvoinnin mahdollisuuksia ja esteitä erilaisista kehyksistä tarkasteltuna. Kehykset muodostuvat samanmuotoisista puhetavoista ja ovat perhe-, kaveri-, päihde- ja koulukulttuurin kehys.
Tarinoissa rakennettiin erilaisten identiteettien ja subjektipositioiden avulla asiantuntemusta, valtaa ja mukautumista. Lähtijän ja mukautujan positiot olivat eniten käytetyt ja ne kuvasivat osuvasti oppilaitoksissa käytännössä havaitut vastaavanlaiset ilmiöt. Positiokuvaukset osoittivat opiskelijoiden erilaisia mahdollisuuksia rakentaa kielen avulla elämänhallintaa ja asiantuntemusta. Instituutiossa asiantuntijuuden kompetenssimuuri usein estää nuorten asiantuntijuuden mahdollisuuden. Tarinoiden selkein viesti oli mahdollisuus tulla kuulluksi, ymmärretyksi ja hyväksytyksi. Tarinoiden kautta etsittiin aikuista ja ongelmien peilauspintaa. Opiskelijahuollon kokeminen etäiseksi, opetuksesta irralliseksi, kapeaksi asiantuntijatahoksi ja koulun vuorovaikutussuhteiden epäsymmetrisyys nousivat keskeisiksi kehittämishaasteiksi.
Opiskelijakeskeinen, kokemuksista lähtevä koulujärjestelmä tulisi nähdä systeemisenä kokonaisuutena, jossa opetuksen ja opiskelijahuollon yhteisen toiminnan kautta mahdollistuu opiskelijoiden aito tukeminen. Institutionaalisen vuorovaikutuksen ongelmat tulisi tiedostaa ja pyrkiä rakentamaan symmetristä asiantuntijuutta, jossa mahdollistuu ”matalan kynnyksen toiminta”.