Sataako kaatamalla? Suomalainen finanssipolitiikka ja suhdanteet Emu-aikana
LINNA, SIRKKU (2005)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
LINNA, SIRKKU
2005
Kansantaloustiede - Economics
Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta - Faculty of Economics and Administration
Hyväksymispäivämäärä
2005-04-27Tiivistelmä
Hakutermit:
finanssipolitiikka, vakaus- ja kasvusopimus, rakenteellinen tasapaino, BFI, myötäsyklisyys
Pro gradu tutkielmassa tarkastellaan finanssipolitiikan harjoittamista sille Euroopan unionin talous- ja rahaliitossa (Emu) asetettujen rajoitusten puitteissa. Finanssipolitiikan käytön mahdollisuuksia Emuun valmistauduttaessa ja Emu-aikana säätelevät Maastrichtin sopimuksessa asetetut kriteerit sallitulle julkisen talouden alijäämälle (3 % bruttokansantuotteesta) ja julkiselle velalle (60 % bruttokansantuotteesta). Maastrichtin sopimuksen säännöksiä on tarkennettu vakaus- ja kasvusopimuksella, jonka mukaan jäsenvaltioiden on keskipitkällä aikavälillä pidettävä julkinen taloutensa joko lähellä tasapainoa tai ylijäämäisenä. Vakaus- ja kasvusopimuksella asetetun tasapaino- tai ylijäämätavoitteen on katsottu riittävän varmistamaan automaattisten vakauttajien toiminnalle tarvittava liikkumatila myös laskusuhdanteissa ilman, että julkiselle taloudelle asetettu alijäämäraja rikkoutuu. Budjettiautomatiikkaan turvautumalla on pyritty välttämään päätösperäiseen finanssipolitiikkaan oleellisena osana liittyviä ongelmia, kuten esimerkiksi päätöksenteossa tarvittavan informaation vajavaisuutta, poliittisten pelien vaikutuksia ja päätösperäisen finanssipolitiikan viiveitä.
Päätösperäiseen finanssipolitiikkaan liittyvistä ongelmista tarkastellaan tutkielmassa erityisesti myötäsyklistä vinoumaa noususuhdanteissa. Tällainen vinous syntyy, jos automaattisten vakauttajien annetaan toimia laskusuhdanteissa, mutta niiden toimintaa heikennetään myötäsyklisin päätösperäisin toimin noususuhdanteissa. Tällöin julkisen talouden rakenteellinen tasapaino heikentyy, ja alijäämärajan ylittyminen on aikaisempaa todennäköisempää seuraavan laskusuhdanteen aikana. Kehitys voi johtaa yksittäisen rahaliiton jäsenen osalta velkakierteeseen ja koko rahaliiton tasolla raha- ja finanssipolitiikan yhteensopimattomuuteen. Ongelmaa korostaa se, että vakaus- ja kasvusopimuksen on rakenteensa vuoksi katsottu kannustavan tällaisiin finanssipoliittisiin valintoihin.
Tutkielmassa tarkastellaan finanssipolitiikan suuntaa ja sen mahdollista myötäsyklisyyttä Suomessa vuosina 1994-2004. Finanssipolitiikan suuntaa arvioidaan kolmen eri fiskaalisen indikaattorin avulla, joita ovat julkisen talouden perusjäämän kehitys, Euroopan komission tuottaman julkisen talouden rakenteellisen tasapainon muutos sekä Olivier Blanchardin vuonna 1990 hahmottelema Blanchardin fiskaalisen impulssin indikaattori (BFI). Näiden indikaattorien kehitystä tulkitaan Suomen lähentymis- ja vakausohjelmien sekä niiden tarkistusten valossa. Euroopan ja Suomen osalta käydään myös läpi hiljattain valmistuneiden laajempien tutkimusten tuloksia. Useissa tutkimuksissa on todettu päätösperäisen finanssipolitiikan olleen taipuvaista myötäsyklisyyteen sekä Euroopassa että Suomessa viime vuosikymmenien aikana. Fiskaalisen impulssin indikaattoreita tarkastelemalla todetaan kuitenkin, että Emuun valmistauduttaessa (vuosina 1994-1997) Suomessa tehty päätösperäinen finanssipolitiikka oli vähäistä ja suunnaltaan neutraalia. Vuodesta 1998 lähtien päätösperäisen finanssipolitiikan käyttö näyttää kuitenkin aktivoituneen ja muuttuneen suhdanteiden vastaiseksi.
finanssipolitiikka, vakaus- ja kasvusopimus, rakenteellinen tasapaino, BFI, myötäsyklisyys
Pro gradu tutkielmassa tarkastellaan finanssipolitiikan harjoittamista sille Euroopan unionin talous- ja rahaliitossa (Emu) asetettujen rajoitusten puitteissa. Finanssipolitiikan käytön mahdollisuuksia Emuun valmistauduttaessa ja Emu-aikana säätelevät Maastrichtin sopimuksessa asetetut kriteerit sallitulle julkisen talouden alijäämälle (3 % bruttokansantuotteesta) ja julkiselle velalle (60 % bruttokansantuotteesta). Maastrichtin sopimuksen säännöksiä on tarkennettu vakaus- ja kasvusopimuksella, jonka mukaan jäsenvaltioiden on keskipitkällä aikavälillä pidettävä julkinen taloutensa joko lähellä tasapainoa tai ylijäämäisenä. Vakaus- ja kasvusopimuksella asetetun tasapaino- tai ylijäämätavoitteen on katsottu riittävän varmistamaan automaattisten vakauttajien toiminnalle tarvittava liikkumatila myös laskusuhdanteissa ilman, että julkiselle taloudelle asetettu alijäämäraja rikkoutuu. Budjettiautomatiikkaan turvautumalla on pyritty välttämään päätösperäiseen finanssipolitiikkaan oleellisena osana liittyviä ongelmia, kuten esimerkiksi päätöksenteossa tarvittavan informaation vajavaisuutta, poliittisten pelien vaikutuksia ja päätösperäisen finanssipolitiikan viiveitä.
Päätösperäiseen finanssipolitiikkaan liittyvistä ongelmista tarkastellaan tutkielmassa erityisesti myötäsyklistä vinoumaa noususuhdanteissa. Tällainen vinous syntyy, jos automaattisten vakauttajien annetaan toimia laskusuhdanteissa, mutta niiden toimintaa heikennetään myötäsyklisin päätösperäisin toimin noususuhdanteissa. Tällöin julkisen talouden rakenteellinen tasapaino heikentyy, ja alijäämärajan ylittyminen on aikaisempaa todennäköisempää seuraavan laskusuhdanteen aikana. Kehitys voi johtaa yksittäisen rahaliiton jäsenen osalta velkakierteeseen ja koko rahaliiton tasolla raha- ja finanssipolitiikan yhteensopimattomuuteen. Ongelmaa korostaa se, että vakaus- ja kasvusopimuksen on rakenteensa vuoksi katsottu kannustavan tällaisiin finanssipoliittisiin valintoihin.
Tutkielmassa tarkastellaan finanssipolitiikan suuntaa ja sen mahdollista myötäsyklisyyttä Suomessa vuosina 1994-2004. Finanssipolitiikan suuntaa arvioidaan kolmen eri fiskaalisen indikaattorin avulla, joita ovat julkisen talouden perusjäämän kehitys, Euroopan komission tuottaman julkisen talouden rakenteellisen tasapainon muutos sekä Olivier Blanchardin vuonna 1990 hahmottelema Blanchardin fiskaalisen impulssin indikaattori (BFI). Näiden indikaattorien kehitystä tulkitaan Suomen lähentymis- ja vakausohjelmien sekä niiden tarkistusten valossa. Euroopan ja Suomen osalta käydään myös läpi hiljattain valmistuneiden laajempien tutkimusten tuloksia. Useissa tutkimuksissa on todettu päätösperäisen finanssipolitiikan olleen taipuvaista myötäsyklisyyteen sekä Euroopassa että Suomessa viime vuosikymmenien aikana. Fiskaalisen impulssin indikaattoreita tarkastelemalla todetaan kuitenkin, että Emuun valmistauduttaessa (vuosina 1994-1997) Suomessa tehty päätösperäinen finanssipolitiikka oli vähäistä ja suunnaltaan neutraalia. Vuodesta 1998 lähtien päätösperäisen finanssipolitiikan käyttö näyttää kuitenkin aktivoituneen ja muuttuneen suhdanteiden vastaiseksi.