Huonoa hallintoa vai poliittista kesäteatteria? Poliittiset tyylit Natura 2000-luonnonsuojeluohjelmasta käydyssä kiistassa
MIKKONEN, MINTTU (2001)
MIKKONEN, MINTTU
2001
Valtio-oppi - Political Science
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2001-06-06
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-9752
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-9752
Sisällysluettelo
1. JOHDANTO 3 2. NATURA 2000 -VERKOSTON TAVOITTEET JA TOTEUTUS 5 3. POLIITTINEN TYYLI RETORISTEN KEINOJEN KOKONAISUUTENA 7 3.1. Tyyli näkökulmana poliittiseen toimintaan 7 3.2. Yleisö argumentoinnin lähtökohtana 15 3.3. Natura-kiistan argumentoijat, yleisöt ja tyyli-intensiivisyys 19 4. BYROKRATIASTA POLIITTISEKSI KIISTAKYSYMYKSEKSI 24 4.1. Ympäristöministeriö: byrokraattista vaihtoehdottomuusretoriikkaa 24 4.2. Luonnonsuojeluliitto: ekologista asiantuntemusta 30 4.3. MTK: tyyli-intensiivistä agitointia 39 5. POLIITTISTA DRAAMAA PARHAIMMILLAAN 46 5.1. Ympäristöministeriö: "herrasmiesmäistä" puolustustaistelua 46 5.2. Luonnonsuojeluliitto: yleisön laajentamisyrityksiä 54 5.3. MTK: syömälakkoja ja muita mielenilmauksia 60 5.4. Kokoomus: tehokkaita iskulauseita ja reaalipolitiikkaa 68 6. KOMPROMISSIRATKAISU JA JÄLKIPELIT 76 6.1. Ympäristöministeriö: sovittelevaa selittelyä 76 6.2. Luonnonsuojeluliitto: voittoja suhteellistavaa tulkintaa 79 6.3. MTK: huonon hallinnon uhri 84 6.4. Kokoomus: yksilön oikeusturvan pelastaja 88 7. JOHTOPÄÄTÖKSET 91 LÄHDELUETTELO 99
Tiivistelmä
Pro gradu käsittelee yhtä 1990-luvun lopun Suomen laajimmista ympäristökonflikteista, joka koski Euroopan unionin Natura 2000 -luonnonsuojeluohjelman kansallista toteutusta. Ympäristöministeriö (YM) käynnisti ohjelman valmistelun jo vuonna 1994. Varsinainen poliittinen kiista Naturasta alkoi kehittyä alkuvuonna 1996, kun Suomen luonnonsuojeluliitto (SLL) ja Maa- ja metsätaloustuottajien keskusliitto (MTK) aloittivat ohjelmaehdotuksen kritisoimisen eli politisoivat pelkkänä byrokraattisena toimenpiteenä esitellyn Naturan. Myöhemmin kiistaan osallistui näkyvästi myös Kansallinen Kokoomus.
Tutkimuksessa Natura-kiistaa lähestytään poliittisen tyylin käsitteen kautta. Analyysi perustuu Chaïm Perelmanin retoriikkateoriaan sekä John S. Nelsonin ja Pertti Lappalaisen käsityksiin poliittisten tyylien luonteesta. Poliittinen tyyli ymmärretään aikaan ja paikkaan sidotuksi retoristen keinojen kokonaisuudeksi. Analyysin keskeinen lähtökohta on Perelmanin käsitys erilaisista yleisökonstruktioista. Natura-kiistassa ympäristöministeriön argumentaatio oli suunnattu universaaliyleisölle, jolla tarkoitetaan "kaikkia järkeviä ihmisiä". SLL:n, MTK:n ja kokoomuksen argumentointi suuntautui puolestaan erilaisille erityisyleisöille, joiden suostutteleminen voidaan rakentaa yleisön ja argumentoijan jakamien esisopimusten varaan. Erityisyleisön suostuttelussa keskeisiä välineitä ovat myytit, identiteetit ja viholliskuvat.
Natura-kiistan tapahtumia ja käännekohtia käydään läpi kronologisesti toimijoiden vuosina 1996-1998 tuottaman aineiston avulla. Ainesto koostuu virallisista tiedotteista sekä toimijoiden lehdissä ja äänenkannattajissa julkaistuista kirjoituksista. SLL ja MTK aloittivat YM:n Natura-suunnitelmien arvostelun, ja kokoomus liittyi joukkoon kiistan kiihkeimmässä vaiheessa. SLL vaati laajempaa ohjelmaa ja piti YM:n ehdotusta riittämättömänä. Luonnonsuojeluliiton tyyli oli rationaalista ja järkeen vetoavaa ja korosti ennen kaikkea ekologista asiantuntemusta, jolla liitto pyrki erottautumaan yleisön silmissä ympäristöviranomaisista. MTK:n tyyli oli alusta asti intensiivistä ja vetosi vahvasti erityisyleisön jakamiin myyttisiin käsityksiin maaseudusta. Natura tulkittiin uhkaksi suomalaisen maatalouden jatkuvuudelle, kansalliselle itsemääräämisoikeudelle ja maanomistajien oikeusturvalle. EU:sta ja kotimaisesta ympäristöhallinnosta konstruoidut viholliskuvat olivat keskeisessä asemassa kohdeyleisön identifikaatioon pyrittäessä. Kokoomuksen tyyli perustui erottuviin, iskulausemaisiin ja populistisiin kannanottoihin, joilla varsinkin puolueen puheenjohtaja Sauli Niinistö profiloitui. Puolueen keskeisin argumentti oli ympäristöhallinnon syyttäminen huonosta hallinnosta ja kansalaisten oikeusturvan vaarantamisesta.
Naturan politisoitumisen taustalla olivat yhteiskunnallisen tilanteen luoma mahdollisuusrakenne ja ohjelman vastustajien intensiivinen argumentaatio, joka perustui vahvasti arvoihin ja ideologioihin. Niistä ei vallitse yksimielisyyttä universaaliyleisön keskuudessa, ja ne ovat siksi alttiita konfliktisuudelle, joka on yksi tilanteiden poliittisuuden reunaehdoista.
Tutkimuksessa Natura-kiistaa lähestytään poliittisen tyylin käsitteen kautta. Analyysi perustuu Chaïm Perelmanin retoriikkateoriaan sekä John S. Nelsonin ja Pertti Lappalaisen käsityksiin poliittisten tyylien luonteesta. Poliittinen tyyli ymmärretään aikaan ja paikkaan sidotuksi retoristen keinojen kokonaisuudeksi. Analyysin keskeinen lähtökohta on Perelmanin käsitys erilaisista yleisökonstruktioista. Natura-kiistassa ympäristöministeriön argumentaatio oli suunnattu universaaliyleisölle, jolla tarkoitetaan "kaikkia järkeviä ihmisiä". SLL:n, MTK:n ja kokoomuksen argumentointi suuntautui puolestaan erilaisille erityisyleisöille, joiden suostutteleminen voidaan rakentaa yleisön ja argumentoijan jakamien esisopimusten varaan. Erityisyleisön suostuttelussa keskeisiä välineitä ovat myytit, identiteetit ja viholliskuvat.
Natura-kiistan tapahtumia ja käännekohtia käydään läpi kronologisesti toimijoiden vuosina 1996-1998 tuottaman aineiston avulla. Ainesto koostuu virallisista tiedotteista sekä toimijoiden lehdissä ja äänenkannattajissa julkaistuista kirjoituksista. SLL ja MTK aloittivat YM:n Natura-suunnitelmien arvostelun, ja kokoomus liittyi joukkoon kiistan kiihkeimmässä vaiheessa. SLL vaati laajempaa ohjelmaa ja piti YM:n ehdotusta riittämättömänä. Luonnonsuojeluliiton tyyli oli rationaalista ja järkeen vetoavaa ja korosti ennen kaikkea ekologista asiantuntemusta, jolla liitto pyrki erottautumaan yleisön silmissä ympäristöviranomaisista. MTK:n tyyli oli alusta asti intensiivistä ja vetosi vahvasti erityisyleisön jakamiin myyttisiin käsityksiin maaseudusta. Natura tulkittiin uhkaksi suomalaisen maatalouden jatkuvuudelle, kansalliselle itsemääräämisoikeudelle ja maanomistajien oikeusturvalle. EU:sta ja kotimaisesta ympäristöhallinnosta konstruoidut viholliskuvat olivat keskeisessä asemassa kohdeyleisön identifikaatioon pyrittäessä. Kokoomuksen tyyli perustui erottuviin, iskulausemaisiin ja populistisiin kannanottoihin, joilla varsinkin puolueen puheenjohtaja Sauli Niinistö profiloitui. Puolueen keskeisin argumentti oli ympäristöhallinnon syyttäminen huonosta hallinnosta ja kansalaisten oikeusturvan vaarantamisesta.
Naturan politisoitumisen taustalla olivat yhteiskunnallisen tilanteen luoma mahdollisuusrakenne ja ohjelman vastustajien intensiivinen argumentaatio, joka perustui vahvasti arvoihin ja ideologioihin. Niistä ei vallitse yksimielisyyttä universaaliyleisön keskuudessa, ja ne ovat siksi alttiita konfliktisuudelle, joka on yksi tilanteiden poliittisuuden reunaehdoista.