Klientistä patroniksi - Anders Johan Sjögrenin urakehitys verkostojen Pietarissa 1820-1838.
RONIMUS-POUKKA, PÄIVI (2000)
RONIMUS-POUKKA, PÄIVI
2000
Suomen historia - Finnish History
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2000-11-08
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-9003
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-9003
Tiivistelmä
Tutkielman lähtökohtana oli suomalaissyntyisen Anders Johan Sjögrenin (1794-1855) urakehitys pitäjänsuutarin pojasta Pietarin tiedeakatemian akateemikoksi. Tutkielman teoreettisena lähtökohtana oli hypoteesi, että tutkijanuran alkuvaiheissa pyritään hankkimaan suosijoita, patroneita, oman etenemisen varmistamiseksi. Uran vakiintuessa pyritään luomaan tasavertaisia kontakteja toisiin tutkijoihin. Myöhemmin pyritään hankkimaan itse suojatteja, klienttejä, joiden avulla pyritään edistämään sekä omaa että suojatin asemaa tiedeyhteisössä. Hypoteesi suhteutettiin Venäjän hallinnon virkanimityksissä käytettyyn suosikki- ja suojattijärjestelmään ja tarkasteltiin, vaikuttiko se myös tiedeakatemiaan pääsemiseen ja siellä uran luomiseen.
Tutkimusaiheena olivat verkostot ja niiden funktiot. Tutkittiin, millaisia verkostoja Sjögren rakensi uransa alku- ja vakiinnuttamisen vaiheissa, millaiset olivat verkostojen funktiot ja millaisia eri tarkoitusperiä verkostot palvelivat. Samalla hahmotettiin laajempia kokonaisverkostoja, joihin Sjögren liittyi. Tutkittiin, ketkä olivat Sjögrenin patroneita. Tutkittiin siis, miten Sjögrenin sosiaaliset suhteet edistivät hänen hyvinvointiaan eli tässä tapauksessa urakehitystään.
Aineistona olivat Sjögrenin päiväkirja, kirjeenvaihto tiedeakatemian jäsenten kanssa, tiedeakatemian istuntojen pöytäkirjat ja tiedeakatemian julkaisusarja. Tutkimusmenetelmänä käytettiin historiallis-kvalitatiivisen lisäksi egokeskeistä verkostoanalyysiä. Verkostoja kuvattiin niiden rakenteen ja vuorovaikutuksen sisällön kautta.
Sjögrenin urakehityksessä Pietariin menemisestä vuonna 1820 aseman vakiinnuttamiseen 1838 havaittiin kolme verkostoa, joiden merkitys kasvoi uran käännekohdissa. Voidaan puhua Pietarin sivistyneistön verkostosta, Pietarin tiedeakatemian kansainvälisen sivistyneistön verkostosta ja Pietarin tiedeakatemian valtaapitävän venäläisen aateliston verkostosta.
Sjögrenin alkuperäisenä tavoitteena oli päästä kreivi Nikolai Rumjantsevin suunnitteleman tutkimusmatkan toteuttajaksi. Tätä varten hän hakeutui suomalaisen papiston (Hipping, Cygnaeus) tuella Pietariin, missä hän alkoi järjestelmällisesti tehdä itseään tunnetuksi Pietarin sivistyneistön keskuudessa. Kirjailija Ivan Lobojkon ehdotuksesta syntynyt tutkielma suomen kielestä "Über die Finnische Sprache und Ihre Literatur" vakuutti Pietarin sivistyneistön edustajat Sjögrenin pätevyydestä. Tutkielman seurauksena hän sai kreivi Rumjantsevin kirjastonhoitajan paikan sekä Suomen asiain sihteeri Robert Henrik Rehbinderin ehdotuksesta rahat tutkimusmatkaa varten. Analysoitaessa Sjögrenin pääsemistä Pietarin sivistyneistön jäseneksi havaittiin, että kyseessä oli umpinainen yhteisö, jossa jäsenet tunsivat toisensa. Palvelukset ja vastapalvelukset sekä tätä kautta saavutettu sosiaalinen luottamus takasivat jäsenten lojaalisuuden. Eniten Sjögren oli tekemisissä historioitsija Friedrich von !
Adelungin, akateemikko Christian Frähnin, pastori Anders Johan Hippingin, kirjailija Ivan Lobojkon ja Suomen asiain sihteeri Robert Henrik Rehbinderin kanssa. Voitiin havaita, että yhdistävänä tekijänä oli kiinnostus kieliin ja kirjallisuuteen, mikä auttoi Sjögreniä pääsemään Pietarin saksalais-suomalaisen sivistyneistön jäseneksi ja hankkimaan vaikutusvaltaisia venäläisen aristokratian edustajia suosijoikseen. Asiassa merkittävää on sekä suomalaisen papiston että saksalaisten akateemikkojen hyvät suhteet venäläiseen aristokratiaan. Eri maiden yläluokat seurustelivat keskenään.
Karjalaan ja Lappiin suuntautuneen tutkimusmatkan aikana Sjögren ylläpiti suhteita Pietarin sivistyneistöön ja sai tiedeakatemian akateemikot Christian Frähnin ja Philip Krugin vakuutettua pätevyydestään tutkijana. Valintaa tiedeakatemian kirjeenvaihtajäseneksi vuonna 1827 täydensi nimittäminen Venäjän historian ja muinaistieteen apulaiseksi vuonna 1829. Frähnistä tuli Sjögrenin ystävä, minkä valinta Sjögrenin lapsen kummiksi osoittaa, ja Krugista tuli Sjögrenin oppi-isä, patron.
Toinen verkosto, johon Sjögren Pietarissa kiinnittyi, oli tiedeakatemian kansainvälinen sivistyneistö. Tämä verkosto käsitti lähinnä saksalaissyntyiset akateemikot. Huomattavaa oli myös Venäjän tiedepolitiikan byrokratisoituminen rankijärjestyksen ulotuttua tiedeakatemiaankin vuoden 1830 ohjesäännön perusteella. Uudistus merkitsi valtion kontrollia tiedemiesten elämään. Sjögrenin tapauksessa aatelittomasta oppisäädyn edustajasta tuli virka-aseman perusteella venäläisen aateliston edustaja. Tästä huolimatta havaittiin, että tiedekatemia oli eksklusiivinen yhteisö. Suhteet tiedeakatemian jäsenten kanssa muodostivat myös vapaa-ajalla Sjögrenin tärkeimmät kontaktit. Frähnin ja Krugin lisäksi Sjögren piti vapaa-ajalla yhteyttä kielitieteilijä Christian Gräfeen ja arkeologi Peter von Köppeniin. Vastavuoroisuuteen suhteissa pääsivät vain Frähn ja Gräfe. Suhteiden yksipuolisuudesta huolimatta ne olivat kestäviä. Tiedeakatemian muodollisen organisaation rinnalla havaittiin pienryhmiä,klikkejä, jotka muodostivat epävirallisia suhdeverkostoja. Keskeistä on, että Sjögren pystyi lunastamaan odotukset tutkijana ja kartuttamaan verkostonsa sosiaalista pääomaa.
Kolmas verkosto, johon Sjögren kiinnittyi, oli tiedeakatemian venäläinen aatelisto. Hyvät suhteet venäläiseen valtaapitävään aatelistoon olivat tärkeät Kaukasian tutkimusmatkan myöntämiseksi ja ennenkaikkea tulevaisuudessa akateemikon viran saavuttamiseksi. Pääseminen vuonna 1835 tutkimusmatkalle kuvasi aseman vakiintumista. Tutkimusmatkan tieteellisellä onnistumisella oli tärkeä merkitys suhteiden lujittamisessa. Matkan aikana Sjögren raportoi säännöllisesti matkan edistymisestä. Kirjeenvaihtoa Sjögren kävi Gräfen, Frähnin, von Köppenin ja Krugin kanssa. Venäläisistä hän kirjoitti tiedeakatemian sihteeri Fussille ja presidentti Uvaroville. Matkakirjeitä julkaistiin tiedeakatemian julkaisusarjassa. Kirjeenvaihtoa säätelivät tutkimuksen tarpeet, sillä hän kirjoitti informoidakseen tiedeakatemiaa. Tutkimusmatkan onnistumien loi perustan Sjögrenin aseman muutokselle klientistä patroniksi vuonna 1838.
Sjögrenin urakehitys oli osoitus harvinaisesta ennakkoluulottomuudesta ja sopeutumisesta venäläisen yhteiskunnan suosikkijärjestelmään. Kyseessä saattoi olla eräänlainen juurettomuus, mikä johtui Sjögrenin lähtökohdista, mutta edesauttoi valinnoissa. Havaittiin, ettei tiedettä tehdä umpiossa, vaikka riippumattomuutta politiikasta usein korostetaankin. Urakehitys oli myös osoitus laajemmista historiallisista prosesseista - suomalaisten muuttoliikkeestä Pietariin ja sen taustalla olevista taloudellisista ja alueellisista syistä. Tiedetään, ettei Sjögrenin viitoittama tie koskaan vakiintunut suomalaisten oppineiden keskuudessa ja että hän näin ollen jäi harvinaisuudeksi.
Tutkimusaiheena olivat verkostot ja niiden funktiot. Tutkittiin, millaisia verkostoja Sjögren rakensi uransa alku- ja vakiinnuttamisen vaiheissa, millaiset olivat verkostojen funktiot ja millaisia eri tarkoitusperiä verkostot palvelivat. Samalla hahmotettiin laajempia kokonaisverkostoja, joihin Sjögren liittyi. Tutkittiin, ketkä olivat Sjögrenin patroneita. Tutkittiin siis, miten Sjögrenin sosiaaliset suhteet edistivät hänen hyvinvointiaan eli tässä tapauksessa urakehitystään.
Aineistona olivat Sjögrenin päiväkirja, kirjeenvaihto tiedeakatemian jäsenten kanssa, tiedeakatemian istuntojen pöytäkirjat ja tiedeakatemian julkaisusarja. Tutkimusmenetelmänä käytettiin historiallis-kvalitatiivisen lisäksi egokeskeistä verkostoanalyysiä. Verkostoja kuvattiin niiden rakenteen ja vuorovaikutuksen sisällön kautta.
Sjögrenin urakehityksessä Pietariin menemisestä vuonna 1820 aseman vakiinnuttamiseen 1838 havaittiin kolme verkostoa, joiden merkitys kasvoi uran käännekohdissa. Voidaan puhua Pietarin sivistyneistön verkostosta, Pietarin tiedeakatemian kansainvälisen sivistyneistön verkostosta ja Pietarin tiedeakatemian valtaapitävän venäläisen aateliston verkostosta.
Sjögrenin alkuperäisenä tavoitteena oli päästä kreivi Nikolai Rumjantsevin suunnitteleman tutkimusmatkan toteuttajaksi. Tätä varten hän hakeutui suomalaisen papiston (Hipping, Cygnaeus) tuella Pietariin, missä hän alkoi järjestelmällisesti tehdä itseään tunnetuksi Pietarin sivistyneistön keskuudessa. Kirjailija Ivan Lobojkon ehdotuksesta syntynyt tutkielma suomen kielestä "Über die Finnische Sprache und Ihre Literatur" vakuutti Pietarin sivistyneistön edustajat Sjögrenin pätevyydestä. Tutkielman seurauksena hän sai kreivi Rumjantsevin kirjastonhoitajan paikan sekä Suomen asiain sihteeri Robert Henrik Rehbinderin ehdotuksesta rahat tutkimusmatkaa varten. Analysoitaessa Sjögrenin pääsemistä Pietarin sivistyneistön jäseneksi havaittiin, että kyseessä oli umpinainen yhteisö, jossa jäsenet tunsivat toisensa. Palvelukset ja vastapalvelukset sekä tätä kautta saavutettu sosiaalinen luottamus takasivat jäsenten lojaalisuuden. Eniten Sjögren oli tekemisissä historioitsija Friedrich von !
Adelungin, akateemikko Christian Frähnin, pastori Anders Johan Hippingin, kirjailija Ivan Lobojkon ja Suomen asiain sihteeri Robert Henrik Rehbinderin kanssa. Voitiin havaita, että yhdistävänä tekijänä oli kiinnostus kieliin ja kirjallisuuteen, mikä auttoi Sjögreniä pääsemään Pietarin saksalais-suomalaisen sivistyneistön jäseneksi ja hankkimaan vaikutusvaltaisia venäläisen aristokratian edustajia suosijoikseen. Asiassa merkittävää on sekä suomalaisen papiston että saksalaisten akateemikkojen hyvät suhteet venäläiseen aristokratiaan. Eri maiden yläluokat seurustelivat keskenään.
Karjalaan ja Lappiin suuntautuneen tutkimusmatkan aikana Sjögren ylläpiti suhteita Pietarin sivistyneistöön ja sai tiedeakatemian akateemikot Christian Frähnin ja Philip Krugin vakuutettua pätevyydestään tutkijana. Valintaa tiedeakatemian kirjeenvaihtajäseneksi vuonna 1827 täydensi nimittäminen Venäjän historian ja muinaistieteen apulaiseksi vuonna 1829. Frähnistä tuli Sjögrenin ystävä, minkä valinta Sjögrenin lapsen kummiksi osoittaa, ja Krugista tuli Sjögrenin oppi-isä, patron.
Toinen verkosto, johon Sjögren Pietarissa kiinnittyi, oli tiedeakatemian kansainvälinen sivistyneistö. Tämä verkosto käsitti lähinnä saksalaissyntyiset akateemikot. Huomattavaa oli myös Venäjän tiedepolitiikan byrokratisoituminen rankijärjestyksen ulotuttua tiedeakatemiaankin vuoden 1830 ohjesäännön perusteella. Uudistus merkitsi valtion kontrollia tiedemiesten elämään. Sjögrenin tapauksessa aatelittomasta oppisäädyn edustajasta tuli virka-aseman perusteella venäläisen aateliston edustaja. Tästä huolimatta havaittiin, että tiedekatemia oli eksklusiivinen yhteisö. Suhteet tiedeakatemian jäsenten kanssa muodostivat myös vapaa-ajalla Sjögrenin tärkeimmät kontaktit. Frähnin ja Krugin lisäksi Sjögren piti vapaa-ajalla yhteyttä kielitieteilijä Christian Gräfeen ja arkeologi Peter von Köppeniin. Vastavuoroisuuteen suhteissa pääsivät vain Frähn ja Gräfe. Suhteiden yksipuolisuudesta huolimatta ne olivat kestäviä. Tiedeakatemian muodollisen organisaation rinnalla havaittiin pienryhmiä,klikkejä, jotka muodostivat epävirallisia suhdeverkostoja. Keskeistä on, että Sjögren pystyi lunastamaan odotukset tutkijana ja kartuttamaan verkostonsa sosiaalista pääomaa.
Kolmas verkosto, johon Sjögren kiinnittyi, oli tiedeakatemian venäläinen aatelisto. Hyvät suhteet venäläiseen valtaapitävään aatelistoon olivat tärkeät Kaukasian tutkimusmatkan myöntämiseksi ja ennenkaikkea tulevaisuudessa akateemikon viran saavuttamiseksi. Pääseminen vuonna 1835 tutkimusmatkalle kuvasi aseman vakiintumista. Tutkimusmatkan tieteellisellä onnistumisella oli tärkeä merkitys suhteiden lujittamisessa. Matkan aikana Sjögren raportoi säännöllisesti matkan edistymisestä. Kirjeenvaihtoa Sjögren kävi Gräfen, Frähnin, von Köppenin ja Krugin kanssa. Venäläisistä hän kirjoitti tiedeakatemian sihteeri Fussille ja presidentti Uvaroville. Matkakirjeitä julkaistiin tiedeakatemian julkaisusarjassa. Kirjeenvaihtoa säätelivät tutkimuksen tarpeet, sillä hän kirjoitti informoidakseen tiedeakatemiaa. Tutkimusmatkan onnistumien loi perustan Sjögrenin aseman muutokselle klientistä patroniksi vuonna 1838.
Sjögrenin urakehitys oli osoitus harvinaisesta ennakkoluulottomuudesta ja sopeutumisesta venäläisen yhteiskunnan suosikkijärjestelmään. Kyseessä saattoi olla eräänlainen juurettomuus, mikä johtui Sjögrenin lähtökohdista, mutta edesauttoi valinnoissa. Havaittiin, ettei tiedettä tehdä umpiossa, vaikka riippumattomuutta politiikasta usein korostetaankin. Urakehitys oli myös osoitus laajemmista historiallisista prosesseista - suomalaisten muuttoliikkeestä Pietariin ja sen taustalla olevista taloudellisista ja alueellisista syistä. Tiedetään, ettei Sjögrenin viitoittama tie koskaan vakiintunut suomalaisten oppineiden keskuudessa ja että hän näin ollen jäi harvinaisuudeksi.