Montessoripedagogiikan vaiheet Suomessa
KARTTUNEN, MINNA (2010)
KARTTUNEN, MINNA
2010
Historia - History
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2010-12-03
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21099
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-21099
Tiivistelmä
Tutkimuksessa tutkittiin, minkälaisten vaiheiden kautta montessorilainen pedagogiikka saapui Suomeen. Samalla tutkittiin ammattikasvattajien suhtautumista montessorilaiseen pedagogiikkaan. Tämä antoi mahdollisuuden historiallis-kvalitatiiviseen analyysiin, miksi montessorilainen pedagogiikka ei ole saanut suurempaa jalansijaa Suomessa ja vastaavasti siihen, miksi montessorilaiset kokeilut aloitettiin vasta 1980-luvulla. Lähdeaineisto koostui lehtiartikkeleista, arkistolähteistä ja teemahaastatteluista.
Montessoripedagogiikalla tarkoitetaan italialaisen Maria Montessorin kehittämää kasvatusmenetelmää, jossa keskeistä on lapsen oma-aloitteinen oppiminen montessorivälineistön puitteissa, joka tapahtuu lapsen luonnollisia herkkyyskausia huomioiden. Montessoriopettajan rooli on lähempänä ohjaajaa, jonka tehtävä on olla taustalla ja havainnoida lapsen toimintaa.
Aluksi tarkastelun kohteena ovat vuodet 1912-1954, jolloin Helsingin Ebeneser-kodin lastentarhanopettajat olivat tiiviissä yhteistyössä pohjoismaisiin kollegoihinsa. Montessorilaisesta pedagogiikasta saatiin tietoa samaan aikaan kuin muissa Pohjoismaissa. Tietoa tuli Suomeen lastentarhanopettajien kokousten välityksellä, kirjeenvaihdolla ja ulkomaanmatkojen kautta. Montessoripedagogia näkyi myös Aino Aallon suunnittelemassa arkkitehtuurissa ja Astrid Wång-Marianin perustamassa montessorikokeilussa vuosien 1925-1937 välisenä aikana.
Ensimmäinen vaihe sai jatkoa sodan jälkeen vuonna 1954 kolmen Ebeneserin lastentarhanopettajan lähtiessä montessoriohjaaja-kurssille Saksaan. Helena Vuorela-Oserofin, Irja Marvalan ja Eva Snellmanin suhtautuminen montessoripedagogiikkaan oli pääosin pidättyväistä: oma-aloitteisuutta arvostettiin ja matemaattisia harjoituksia, mutta kokonaan montessoripedagogialle pohjautuvaa lastentarhaa ei haluttu perustaa. Kurssin käynyt Irja Marvala käytti montessoripedagogiaa soveltavasti ammatissaan hyväksi ja valmisti itse montessorivälineitä. Fröbeliläisen pedagogiikan leikki-painotteisuus on myös todennäköisesti vaikuttanut lastentarhanopettajien asenteisiin, sillä lapsen vapaata leikkiä arvostettiin.
Kolmannessa vaiheessa montessoripedagogian käytännön kokeilut saivat nykypäivään kestävän jatkumon vuodesta 1977 Auroran sairaalassa. Tieto on levinnyt Auroran sairaalan montessoriosastolta Espoon ja Helsingin vanhemmille, jotka olivat kiinnostuneet montessorimenetelmästä ja perustaneet kannatusyhdistyksiä. Kannatusyhdistykset perustivat ensimmäiset montessorilastentarhat vuonna 1980. Näistä puolestaan alkoivat vaatimukset montessoripedagogialle perustuvasta koulusta, sillä lastentarhoille haluttiin jatkumo peruskoulun sisälle. Erityisen aktiivisesti tässä toimi Kerttu Höynälänmaa, josta koulutettiin montessoriopettaja. Opetusministeriön kansliapäällikkö Jaakko Numminen ja Kouluhallituksen Reijo Laukkanen puolsivat kokeiluja, sillä heidän mielestään peruskoulun kehittämiseksi tarvittiin vaihtoehtoja. Montessoripedagogiikan vaiheet sivuavat 1980-luvun alussa myös suomalaiseen peruskouluun kohdistuvia vaatimuksia.
Montessoripedagogiikan kompastuskiviksi ovat muodostuneet Suomessa ensin lastentarhanopettajien negatiiviset asenteet ja uskollisuus fröbeliläiselle pedagogiikalle. 1980-luvulla montessoriopettajien ulkomainen koulutus, peruskoulunopettajien kielteiset asenteet, montessoripedagogiikan kallis toteuttaminen käytännössä ja montessoripedagogiikan kannattajien sisäinen hajanaisuus ovat heikentäneet montessorikoulun leviämistä Suomessa.
Asiasanat: montessoripedagogiikka, montessoriopettaja, fröbeliläinen pedagogiikka, suomalainen peruskoulu
Montessoripedagogiikalla tarkoitetaan italialaisen Maria Montessorin kehittämää kasvatusmenetelmää, jossa keskeistä on lapsen oma-aloitteinen oppiminen montessorivälineistön puitteissa, joka tapahtuu lapsen luonnollisia herkkyyskausia huomioiden. Montessoriopettajan rooli on lähempänä ohjaajaa, jonka tehtävä on olla taustalla ja havainnoida lapsen toimintaa.
Aluksi tarkastelun kohteena ovat vuodet 1912-1954, jolloin Helsingin Ebeneser-kodin lastentarhanopettajat olivat tiiviissä yhteistyössä pohjoismaisiin kollegoihinsa. Montessorilaisesta pedagogiikasta saatiin tietoa samaan aikaan kuin muissa Pohjoismaissa. Tietoa tuli Suomeen lastentarhanopettajien kokousten välityksellä, kirjeenvaihdolla ja ulkomaanmatkojen kautta. Montessoripedagogia näkyi myös Aino Aallon suunnittelemassa arkkitehtuurissa ja Astrid Wång-Marianin perustamassa montessorikokeilussa vuosien 1925-1937 välisenä aikana.
Ensimmäinen vaihe sai jatkoa sodan jälkeen vuonna 1954 kolmen Ebeneserin lastentarhanopettajan lähtiessä montessoriohjaaja-kurssille Saksaan. Helena Vuorela-Oserofin, Irja Marvalan ja Eva Snellmanin suhtautuminen montessoripedagogiikkaan oli pääosin pidättyväistä: oma-aloitteisuutta arvostettiin ja matemaattisia harjoituksia, mutta kokonaan montessoripedagogialle pohjautuvaa lastentarhaa ei haluttu perustaa. Kurssin käynyt Irja Marvala käytti montessoripedagogiaa soveltavasti ammatissaan hyväksi ja valmisti itse montessorivälineitä. Fröbeliläisen pedagogiikan leikki-painotteisuus on myös todennäköisesti vaikuttanut lastentarhanopettajien asenteisiin, sillä lapsen vapaata leikkiä arvostettiin.
Kolmannessa vaiheessa montessoripedagogian käytännön kokeilut saivat nykypäivään kestävän jatkumon vuodesta 1977 Auroran sairaalassa. Tieto on levinnyt Auroran sairaalan montessoriosastolta Espoon ja Helsingin vanhemmille, jotka olivat kiinnostuneet montessorimenetelmästä ja perustaneet kannatusyhdistyksiä. Kannatusyhdistykset perustivat ensimmäiset montessorilastentarhat vuonna 1980. Näistä puolestaan alkoivat vaatimukset montessoripedagogialle perustuvasta koulusta, sillä lastentarhoille haluttiin jatkumo peruskoulun sisälle. Erityisen aktiivisesti tässä toimi Kerttu Höynälänmaa, josta koulutettiin montessoriopettaja. Opetusministeriön kansliapäällikkö Jaakko Numminen ja Kouluhallituksen Reijo Laukkanen puolsivat kokeiluja, sillä heidän mielestään peruskoulun kehittämiseksi tarvittiin vaihtoehtoja. Montessoripedagogiikan vaiheet sivuavat 1980-luvun alussa myös suomalaiseen peruskouluun kohdistuvia vaatimuksia.
Montessoripedagogiikan kompastuskiviksi ovat muodostuneet Suomessa ensin lastentarhanopettajien negatiiviset asenteet ja uskollisuus fröbeliläiselle pedagogiikalle. 1980-luvulla montessoriopettajien ulkomainen koulutus, peruskoulunopettajien kielteiset asenteet, montessoripedagogiikan kallis toteuttaminen käytännössä ja montessoripedagogiikan kannattajien sisäinen hajanaisuus ovat heikentäneet montessorikoulun leviämistä Suomessa.
Asiasanat: montessoripedagogiikka, montessoriopettaja, fröbeliläinen pedagogiikka, suomalainen peruskoulu