FIKTIONAALISET IDENTITEETIT. Tekijä, henkilöhahmo ja teksti Juan Goytisolon romaanissa Las semanas del jardín
AHLAVA, LIISA (2010)
AHLAVA, LIISA
2010
Yleinen kirjallisuustiede - Comparative Literature
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2010-05-24
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-20577
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-20577
Tiivistelmä
Tutkielma käsittelee tekijän, tekstin ja henkilöhahmon identiteettejä fiktiossa. Kohdetekstinä on espanjalaisen nykykirjailija Juan Goytisolon (s. 1931) kirjallisuuden konventioista pitkälti poikkeava polyfoninen romaani Las semanas del jardín (1997). Identiteetillä tarkoitetaan tutkielman puitteissa asian tai olion ominaislaatua. Tutkielmassa tarkastellaan siten fiktion ja sen sisäisten ilmiöiden erityisyyttä suhteessa reaalimaailman ilmiöihin. Väitän, että jälkiklassisen ja etenkin kognitiivisen narratologian selitysmallit soveltuvat paremmin reaalimaailman ilmiöiden tarkasteluun kuin fiktion analyysiin, eivätkä nämä tekstin tai kertomuksen ja henkilöhahmon osalta yhtenäisyyteen tai kokemuksellisuuteen perustuvat mallit kykene täysin vastaamaan fiktion asettamiin haasteisiin. Tekijyyden puitteissa taas implisiittisen tekijän käsite soveltuu huonosti polyfoniseen romaaniin, joka vaatii toisenlaisen tekijäkäsityksen muotoilua. Yleisesti ottaen fiktion tarkastelu luonnollinen/luonnoton -dikotomian varassa ei huomioi fiktion omalaatuisuutta, vaan pyrkii palauttamaan sen reaalimaailman selitysmalleihin.
Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii narratologisen, strukturalistisen ja poststruktukturalistisen teorian yhdistelmä. Laajennettu teoriakehys kytkeytyy tutkielmaa ohjaavaan intertekstuaaliseen käsitykseen tekstistä, mitä myös kohdeteos peilaa. Intertekstuaalisuutta käytetään tässä yhteydessä kristevalaisessa merkityksessä. Termi viittaa siten merkityksenannon käytäntöjen sekoittumiseen tekstissä ja sulkee näin sisäänsä niin yhteydet kirjallisuuden kenttään kuin kulttuurisiin ja historiallisiin ilmiöihin. Las semanas del jardín rakentuu hyvin tietoisena yhteyksistään kaunokirjalliseen perinteeseen sekä asettumisestaan osaksi tietynlaista sosio-historiallista kontekstia. Samalla Goytisolo käyttää romaania yhteiskunnallisen kritiikin voimavarana sekä sisällön ja tematiikan että tekstin repalaisen rakenteen ja kielen epänormatiivisen käytön kautta. Paradoksaalisesti tekstin normiksi muotoutuu moniäänisyyden ja avoimuuden kunnioittaminen, joka kuvastuu ja muotoutuu tekstissä ambivalentin keskihakuisuuden ja keskipakoisuuden ristivedossa.
Pääasiallisena tutkimusmetodina on tekstianalyysi, jota ruokitaan läpi tutkielman teoreettisilla lisähuomautuksilla. Etenkin tekijyyden käsittelyn osalta tutkimusote lähestyy myös deskriptiivistä poetiikkaa, sillä tekstianalyysin avulla pyritään täsmentämään tekijän identiteettiä polyfonisessa romaanissa ja arvioimaan uudelleen tekijyyttä teoreettisena käsitteenä. Romaanissa vahvana näkyvät Espanjan historia, Francon hallinto ja maanpako totalitaristisesta valtiosta tuovat tekstin analyysiin oman lisänsä. Nämä aiheet peilautuvat tekstin tematiikkaan ja rakenteeseen, joille normatiivisuuden ja yksioikoiseen yhtenäistämisen periaatteet tarjoavat vastarinnan lähteen.
Asiasanat:identiteetti, intertekstuaalisuus, tekijä, henkilöhahmo, teksti, paratekstit, kertomus, Kristeva, maanpako, fiktio
Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii narratologisen, strukturalistisen ja poststruktukturalistisen teorian yhdistelmä. Laajennettu teoriakehys kytkeytyy tutkielmaa ohjaavaan intertekstuaaliseen käsitykseen tekstistä, mitä myös kohdeteos peilaa. Intertekstuaalisuutta käytetään tässä yhteydessä kristevalaisessa merkityksessä. Termi viittaa siten merkityksenannon käytäntöjen sekoittumiseen tekstissä ja sulkee näin sisäänsä niin yhteydet kirjallisuuden kenttään kuin kulttuurisiin ja historiallisiin ilmiöihin. Las semanas del jardín rakentuu hyvin tietoisena yhteyksistään kaunokirjalliseen perinteeseen sekä asettumisestaan osaksi tietynlaista sosio-historiallista kontekstia. Samalla Goytisolo käyttää romaania yhteiskunnallisen kritiikin voimavarana sekä sisällön ja tematiikan että tekstin repalaisen rakenteen ja kielen epänormatiivisen käytön kautta. Paradoksaalisesti tekstin normiksi muotoutuu moniäänisyyden ja avoimuuden kunnioittaminen, joka kuvastuu ja muotoutuu tekstissä ambivalentin keskihakuisuuden ja keskipakoisuuden ristivedossa.
Pääasiallisena tutkimusmetodina on tekstianalyysi, jota ruokitaan läpi tutkielman teoreettisilla lisähuomautuksilla. Etenkin tekijyyden käsittelyn osalta tutkimusote lähestyy myös deskriptiivistä poetiikkaa, sillä tekstianalyysin avulla pyritään täsmentämään tekijän identiteettiä polyfonisessa romaanissa ja arvioimaan uudelleen tekijyyttä teoreettisena käsitteenä. Romaanissa vahvana näkyvät Espanjan historia, Francon hallinto ja maanpako totalitaristisesta valtiosta tuovat tekstin analyysiin oman lisänsä. Nämä aiheet peilautuvat tekstin tematiikkaan ja rakenteeseen, joille normatiivisuuden ja yksioikoiseen yhtenäistämisen periaatteet tarjoavat vastarinnan lähteen.
Asiasanat:identiteetti, intertekstuaalisuus, tekijä, henkilöhahmo, teksti, paratekstit, kertomus, Kristeva, maanpako, fiktio