KUKA ANTOI SUOMELLE ITSENÄISYYDEN? - Suomen tunnustamiskysymys suomalaisessa historiankirjoituksessa vuodesta 1918 Kekkosen aikaan
KURKI, MARI (2008)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
KURKI, MARI
2008
Historia - History
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
Hyväksymispäivämäärä
2008-05-28Tiivistelmä
Suomalainen historiankirjoitus on kuvannut Suomen kulkua ulkovaltojen tunnustamaksi itsenäiseksi valtioksi eri aikoina hyvinkin erilaisin painotuksin. Suurin ero näyttäisi olevan siinä minkälainen rooli toisaalta Saksalle ja toisaalta Neuvosto-Venäjälle tapahtumissa annetaan. Osassa historiantutkimusta on tulkittu, että Saksa käytti hyvinkin voimakasta painostusta Suomen itsenäisyystavoitteiden puolesta. Osassa tutkimuksista taas painotetaan Leninin ja bolsevikkien roolia sekä heidän omaksumaansa oppia kansojen itsemääräämisoikeuden periaatteesta. Myös Suomen porvariston ja työväenliikkeen toiminta tulkitaan historiankirjoituksessa eri aikoina eri lailla.
Tässä tutkimuksessa pyrin selvittämään miten suomalaisessa historiankirjoituksessa on Suomen tunnustamiskysymystä käsitelty. Tutkielmassa käsitellään sitä, miten eri toimijoiden, saksalaisten, bolsevikkien ja suomalaisten, osuus on ymmärretty eri aikoina historiantutkimuksessa, oppikirjoissa sekä aikalaisten laatimissa muistelmissa. Tavoitteena on selvittää miten ja miksi eri tutkijat ja kirjoittajat ovat eri aikoina tulleet hyvinkin erilaisiin tuloksiin tutkiessaan Suomen itsenäistymiskehitystä ja tunnustamiskysymystä. Mikä osuus on käytettävissä olevilla lähdemateriaalilla, historiantutkimuksen suuntauksilla ja mitkä tulkinnat taas selittyvät ajan hengellä ja poliittisella ilmapiirillä?
Tutkielma osoittaa, että saatavilla olevilla lähteillä oli erittäin suuri merkitys eri tulkintojen muodostumisessa. Maailmasotien välisenä aikana käytössä ollut vähäinen lähdemateriaali mahdollisti ajan hengen mukaisen valkoisen Suomen vapaussotakirjallisuuden tulkinnat Suomen itsenäisyyden tunnustamiskysymyksessä. Ajan oppikirjat pohjautuivat historiantutkimukseen ja olivat näin ollen myös samassa linjassa vapaussotakirjallisuuden kanssa.
Häviäjät kuitenkin vaihtuvat voittajiin Suomen historiassa ja historiankirjoitus joutui uudelleen arvioimaan tulkintojaan itsenäisyyden tunnustamisesta. Ajan hengen muutos näkyi nopeimmin oppikirjoissa, jotka siivottiin sotien jälkeen Paasikiven linjan mukaisiksi. Akateemisessa historiantutkimuksessa käynnistettiin itsetutkiskelu, joka johti tutkimuksen tieteellisen tason nousuun. Suomen itsenäisyyden tunnustamista alettiin tutkia monista näkökulmista ja kattavan, usein myös ulkomaalaisen lähdeaineiston pohjalta.
Kekkosen ajan uusi henki mahdollisti myös entisten "häviäjien" esiintulon. Kekkosen ajalla tuli tyypilliseksi Leninin roolin uudelleen arviointi. Arvioinnissa on havaittavissa kaksi linjaa. Toista edustaa mm. Kekkonen itse ja sille on tyypillistä Leninin kunnian palauttaminen. Lenin antoi Suomelle itsenäisyyden tunnustaessaan Suomen valtion. Myös ajan oppikirjoissa Lenin esitetään Suomen ystävänä. Toista linjaa edustavat akateeminen historiantutkimus, joka tunnusti kyllä Leninin osuuden itsenäistymiskehityksessä mutta pohti tunnustamisen takana olevia vaikuttimia kriittisesti. Ajan henkeä ei enää päästetty historiantutkimuksen sivuille.
Tässä tutkimuksessa pyrin selvittämään miten suomalaisessa historiankirjoituksessa on Suomen tunnustamiskysymystä käsitelty. Tutkielmassa käsitellään sitä, miten eri toimijoiden, saksalaisten, bolsevikkien ja suomalaisten, osuus on ymmärretty eri aikoina historiantutkimuksessa, oppikirjoissa sekä aikalaisten laatimissa muistelmissa. Tavoitteena on selvittää miten ja miksi eri tutkijat ja kirjoittajat ovat eri aikoina tulleet hyvinkin erilaisiin tuloksiin tutkiessaan Suomen itsenäistymiskehitystä ja tunnustamiskysymystä. Mikä osuus on käytettävissä olevilla lähdemateriaalilla, historiantutkimuksen suuntauksilla ja mitkä tulkinnat taas selittyvät ajan hengellä ja poliittisella ilmapiirillä?
Tutkielma osoittaa, että saatavilla olevilla lähteillä oli erittäin suuri merkitys eri tulkintojen muodostumisessa. Maailmasotien välisenä aikana käytössä ollut vähäinen lähdemateriaali mahdollisti ajan hengen mukaisen valkoisen Suomen vapaussotakirjallisuuden tulkinnat Suomen itsenäisyyden tunnustamiskysymyksessä. Ajan oppikirjat pohjautuivat historiantutkimukseen ja olivat näin ollen myös samassa linjassa vapaussotakirjallisuuden kanssa.
Häviäjät kuitenkin vaihtuvat voittajiin Suomen historiassa ja historiankirjoitus joutui uudelleen arvioimaan tulkintojaan itsenäisyyden tunnustamisesta. Ajan hengen muutos näkyi nopeimmin oppikirjoissa, jotka siivottiin sotien jälkeen Paasikiven linjan mukaisiksi. Akateemisessa historiantutkimuksessa käynnistettiin itsetutkiskelu, joka johti tutkimuksen tieteellisen tason nousuun. Suomen itsenäisyyden tunnustamista alettiin tutkia monista näkökulmista ja kattavan, usein myös ulkomaalaisen lähdeaineiston pohjalta.
Kekkosen ajan uusi henki mahdollisti myös entisten "häviäjien" esiintulon. Kekkosen ajalla tuli tyypilliseksi Leninin roolin uudelleen arviointi. Arvioinnissa on havaittavissa kaksi linjaa. Toista edustaa mm. Kekkonen itse ja sille on tyypillistä Leninin kunnian palauttaminen. Lenin antoi Suomelle itsenäisyyden tunnustaessaan Suomen valtion. Myös ajan oppikirjoissa Lenin esitetään Suomen ystävänä. Toista linjaa edustavat akateeminen historiantutkimus, joka tunnusti kyllä Leninin osuuden itsenäistymiskehityksessä mutta pohti tunnustamisen takana olevia vaikuttimia kriittisesti. Ajan henkeä ei enää päästetty historiantutkimuksen sivuille.