Suunnitelmien valituskelpoisuus
KOSKINEN, ARI (2008)
KOSKINEN, ARI
2008
Julkisoikeus - Public Law
Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta - Faculty of Economics and Administration
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2008-06-24
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-19166
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-19166
Tiivistelmä
Tutkielmassani selvitetään, milloin kunnallisen viranomaisen tekemä suunnitelmapäätös on muutoksenhakukelpoinen asiaratkaisu. Suunnitelmapäätökset ovat pääsääntöisesti muutoksenhakukelpoisuuden alan ulkopuolelle sijoittuvia.
Käsittelin suunnitelmapäätöksen luonteen, ajankohdan ja sitovuuden merkitystä valituskelpoisuuden käyttöalaan. Muutoksenhakukelpoisuuden käyttöalan laajentumista tarkastelin sekä normilainsäädösten että niiden tulkinnan arvioinnilla. Tähän liittyi keskeisesti korkeimman oikeuden ennakkoratkaisujen tulkinta sekä argumentoinnin kehitys. Tutkielma on luonteeltaan oikeusdogmaattinen, jossa lähtökohtana on hermeneuttinen tiedonintressi.
Aihe on kiinnostava ja ajankohtainen, koska suunnitelmapäätösten merkitys erityisesti infrastruktuurin kehittämisessä on keskeisessä asemassa. Normisäädökset ovat tavoitteellisempia ja sisällöltään tulkinnanvaraisempia. Hyvän hallintotavan ja lainsäädännön tuntemisen vaatimukset kunnan viranomaisilla kasvavat. Preventiivinen oikeussuoja on kehittynyt osallisuuden, julkisuuden ja yleisen sopimuspolitiikan suuntaan. Kuntalaisen pitää saada olla osallisena heti hankkeiden alusta alkaen.
Kuntalaisen oikeusturva vaatii, että hän voi vaikuttaa suunnitelmiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Suunnitelmien yleinen valituskelvottomuus ei vastaa nykytilannetta edellä mainituista preventiivisen oikeusturvan kehittämistoimista huolimatta. Suunnitelmien sisältöjen laatiminen muun muassa maankäytön osalta ovat pitkiä ja kalliita prosesseja. Niissä voidaan lain mukaan sopia esimerkiksi kaavoitukseen liittyvistä tavoitteista hyvinkin yksityiskohtaisesti. Asian tullessa lopullisesti päätettäväksi, tehdyt etukäteiset sitoumukset sekä taloudelliset sijoitukset saattavat merkitä, ettei reaaliargumentein ole perusteltua tehdä kuin tietyn sisältöinen päätös. Todellinen mahdollisuus vaikuttaa puuttuu.
Kunnallisten suunnitelmaratkaisujen valituskelpoisuus on selkeä kahdessa eri tapauksessa. Mikäli päätös on oikeudellisesti tekijäänsä sitova, on valituskelpoisuuden perusteet olemassa. Mikäli päätöksellä ei ole oikeudellista sitovuutta ei asiaratkaisuun ole muutoksenhakumahdollisuuttakaan. Mikäli päätöksellä on edes välillisesti oikeudellista merkitystä ja samanaikaisesti on osoitettu selkeä tosiasiallinen sitovuus päätöksentekijää kohtaan, ovat ratkaisut näiltä osin osoittautuneet oikeuskäytännössä horjuviksi. Suunta on valituskelpoisuuden alan laventaminen. Välillinen ja tosiasiallinen sitovuus saa tulkintatilanteissa poikkeavia painotuksia, sillä korkeimman hallinto-oikeuden päätökset ovat näissä tapauksissa syntyneet usein äänestyspäätöksin.
Käsittelin suunnitelmapäätöksen luonteen, ajankohdan ja sitovuuden merkitystä valituskelpoisuuden käyttöalaan. Muutoksenhakukelpoisuuden käyttöalan laajentumista tarkastelin sekä normilainsäädösten että niiden tulkinnan arvioinnilla. Tähän liittyi keskeisesti korkeimman oikeuden ennakkoratkaisujen tulkinta sekä argumentoinnin kehitys. Tutkielma on luonteeltaan oikeusdogmaattinen, jossa lähtökohtana on hermeneuttinen tiedonintressi.
Aihe on kiinnostava ja ajankohtainen, koska suunnitelmapäätösten merkitys erityisesti infrastruktuurin kehittämisessä on keskeisessä asemassa. Normisäädökset ovat tavoitteellisempia ja sisällöltään tulkinnanvaraisempia. Hyvän hallintotavan ja lainsäädännön tuntemisen vaatimukset kunnan viranomaisilla kasvavat. Preventiivinen oikeussuoja on kehittynyt osallisuuden, julkisuuden ja yleisen sopimuspolitiikan suuntaan. Kuntalaisen pitää saada olla osallisena heti hankkeiden alusta alkaen.
Kuntalaisen oikeusturva vaatii, että hän voi vaikuttaa suunnitelmiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Suunnitelmien yleinen valituskelvottomuus ei vastaa nykytilannetta edellä mainituista preventiivisen oikeusturvan kehittämistoimista huolimatta. Suunnitelmien sisältöjen laatiminen muun muassa maankäytön osalta ovat pitkiä ja kalliita prosesseja. Niissä voidaan lain mukaan sopia esimerkiksi kaavoitukseen liittyvistä tavoitteista hyvinkin yksityiskohtaisesti. Asian tullessa lopullisesti päätettäväksi, tehdyt etukäteiset sitoumukset sekä taloudelliset sijoitukset saattavat merkitä, ettei reaaliargumentein ole perusteltua tehdä kuin tietyn sisältöinen päätös. Todellinen mahdollisuus vaikuttaa puuttuu.
Kunnallisten suunnitelmaratkaisujen valituskelpoisuus on selkeä kahdessa eri tapauksessa. Mikäli päätös on oikeudellisesti tekijäänsä sitova, on valituskelpoisuuden perusteet olemassa. Mikäli päätöksellä ei ole oikeudellista sitovuutta ei asiaratkaisuun ole muutoksenhakumahdollisuuttakaan. Mikäli päätöksellä on edes välillisesti oikeudellista merkitystä ja samanaikaisesti on osoitettu selkeä tosiasiallinen sitovuus päätöksentekijää kohtaan, ovat ratkaisut näiltä osin osoittautuneet oikeuskäytännössä horjuviksi. Suunta on valituskelpoisuuden alan laventaminen. Välillinen ja tosiasiallinen sitovuus saa tulkintatilanteissa poikkeavia painotuksia, sillä korkeimman hallinto-oikeuden päätökset ovat näissä tapauksissa syntyneet usein äänestyspäätöksin.