PANKKIEN VAKAVARAISUUSSÄÄNNÖSTÖN UUDISTUS (BASEL II) – MUUTOKSET LUOTTORISKIN VÄHIMMÄISPÄÄOMAVAATIMUKSEN LASKEMISESSA, NÄKÖKULMANA YRITYSLUOTOT
TYRKKÖ, ILARI (2008)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
TYRKKÖ, ILARI
2008
Yrityksen taloustiede, laskentatoimi - Accounting and Finance
Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta - Faculty of Economics and Administration
Hyväksymispäivämäärä
2008-06-13Tiivistelmä
Tutkielman tavoitteena on kuvata sekä vakavaraisuussääntelyn kehitystä että edellisen vakavaraisuussäännöstön ja voimaan astuneen vakavaraisuusuudistuksen välisiä eroavaisuuksia, erityisesti vähimmäispääomavaatimuksen ja luottoriskin osalta sekä lähinnä yritysluottojen näkökulmasta.
Vakavaraisuussäännöstön vähimmäispääomavaatimus määrittelee, miten paljon pankkien tulee varata omaa pääomaa suhteessa vastuisiin, kuten antolainaukseen ja myös taseen ulkopuolisiin eriin, jotta pankin konkurssiriski pysyisi yhteiskunnan sille asettamissa rajoissa. Riskipainotetun vakavaraisuuslaskennan ideana on, että jokaiselle riskipitoisuudeltaan erilaiselle luotolle määritetään riskipainokerroin, jonka avulla voidaan varata omaa pääomaa luottoriskin realisoitumisen varalle luoton riskipitoisuuden edellyttämä määrä. Omaa pääomaa on varattava luottoriskien varalle sitä enemmän mitä riskipitoisempi luottoportfolio on. Luottoriskiä määriteltäessä pankin asiakkaiden maksukyvyttömyyden todennäköisyys on vaikeasti mitattavissa. Pankit käyttävät etenkin yritysasiakkaiden maksukyvyn arviointiin joko omaa luottoluokitusjärjestelmää tai hyödyntävät julkisia, riippumattomien luottoluokituslaitosten luokituksia.
Edellisessä vakavaraisuussäännöstössä oli puutteita: esimerkiksi yrityssaamisissa ei otettu huomioon saamiseen liittyvää todellista luottoriskiä, vaan kahdeksan prosentin vähimmäispääomavaatimus oli kaikille saamisille sama huolimatta niiden todellisen luottokelpoisuuden tasosta, luottoluokituksista tai annetuista vakuuksista. Uusi, epäkohtiin parannuksia tavoitellut vakavaraisuussäännöstö on astunut voimaan vaiheittain 31.12.2006 ja 31.12.2007.
Uuden vakavaraisuussäännöstön mukaisesti vähimmäispääomavaatimus voidaan luottoriskin osalta määritellä kolmen vaihtoehtoisen laskentamenetelmän avulla. Standardimenetelmässä hyödynnetään ulkoisia luottoluokituksia ja sisäisten luottoluokitusten menetelmät, perusmenetelmä ja edistynyt menetelmä, pohjautuvat pankin omille, sisäisille luottoluokituksille.
Vähimmäispääomavaatimuksen on todettu pienentyvän ja eniten sisäisten luottoluokitusten edistyneellä menetelmällä. On ennakoitu, että pääomatarve vähenisi 8,3 – 26,6 % edelliseen säännöstöön verrattuna, pankin kansainvälisyydestä riippuen. Uudistuksella on vaikutuksensa luottojen hinnoitteluun. Se on näkynyt etenkin vähittäisvastuiden marginaaleissa, jotka ovat viime vuosina laskeneet, kun pankit ovat ennakoineet vakavaraisuusuudistusta. Yritysluottojen puolella vaikutukset hinnoitteluun ovat vielä hieman epäselvät. Uudistusta kohtaan on osoitettu myös kritiikkiä ja esille on nostettu todennäköisiä haittoja, mutta vasta vuosien päästä voimme todeta, mitä kaikkia vaikutuksia uudistuksella on todella ollut.
Avainsanat: pankkien vakavaraisuus, Basel II, vähimmäispääomavaatimus, luottoriski, luottoluokitus, yritysluotto
Vakavaraisuussäännöstön vähimmäispääomavaatimus määrittelee, miten paljon pankkien tulee varata omaa pääomaa suhteessa vastuisiin, kuten antolainaukseen ja myös taseen ulkopuolisiin eriin, jotta pankin konkurssiriski pysyisi yhteiskunnan sille asettamissa rajoissa. Riskipainotetun vakavaraisuuslaskennan ideana on, että jokaiselle riskipitoisuudeltaan erilaiselle luotolle määritetään riskipainokerroin, jonka avulla voidaan varata omaa pääomaa luottoriskin realisoitumisen varalle luoton riskipitoisuuden edellyttämä määrä. Omaa pääomaa on varattava luottoriskien varalle sitä enemmän mitä riskipitoisempi luottoportfolio on. Luottoriskiä määriteltäessä pankin asiakkaiden maksukyvyttömyyden todennäköisyys on vaikeasti mitattavissa. Pankit käyttävät etenkin yritysasiakkaiden maksukyvyn arviointiin joko omaa luottoluokitusjärjestelmää tai hyödyntävät julkisia, riippumattomien luottoluokituslaitosten luokituksia.
Edellisessä vakavaraisuussäännöstössä oli puutteita: esimerkiksi yrityssaamisissa ei otettu huomioon saamiseen liittyvää todellista luottoriskiä, vaan kahdeksan prosentin vähimmäispääomavaatimus oli kaikille saamisille sama huolimatta niiden todellisen luottokelpoisuuden tasosta, luottoluokituksista tai annetuista vakuuksista. Uusi, epäkohtiin parannuksia tavoitellut vakavaraisuussäännöstö on astunut voimaan vaiheittain 31.12.2006 ja 31.12.2007.
Uuden vakavaraisuussäännöstön mukaisesti vähimmäispääomavaatimus voidaan luottoriskin osalta määritellä kolmen vaihtoehtoisen laskentamenetelmän avulla. Standardimenetelmässä hyödynnetään ulkoisia luottoluokituksia ja sisäisten luottoluokitusten menetelmät, perusmenetelmä ja edistynyt menetelmä, pohjautuvat pankin omille, sisäisille luottoluokituksille.
Vähimmäispääomavaatimuksen on todettu pienentyvän ja eniten sisäisten luottoluokitusten edistyneellä menetelmällä. On ennakoitu, että pääomatarve vähenisi 8,3 – 26,6 % edelliseen säännöstöön verrattuna, pankin kansainvälisyydestä riippuen. Uudistuksella on vaikutuksensa luottojen hinnoitteluun. Se on näkynyt etenkin vähittäisvastuiden marginaaleissa, jotka ovat viime vuosina laskeneet, kun pankit ovat ennakoineet vakavaraisuusuudistusta. Yritysluottojen puolella vaikutukset hinnoitteluun ovat vielä hieman epäselvät. Uudistusta kohtaan on osoitettu myös kritiikkiä ja esille on nostettu todennäköisiä haittoja, mutta vasta vuosien päästä voimme todeta, mitä kaikkia vaikutuksia uudistuksella on todella ollut.
Avainsanat: pankkien vakavaraisuus, Basel II, vähimmäispääomavaatimus, luottoriski, luottoluokitus, yritysluotto