Muutos ja maailmanjärjestys – Case-tutkimus neostrukturalismin ja Brasilian nykyisen hallinnon ulko- ja talouspolitiikan muutoksellisuudesta suhteessa neoliberalistiseen maailmanjärjestykseen
METSÄRANTA, KAARLO (2008)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
METSÄRANTA, KAARLO
2008
Kansainvälinen politiikka - International Relations
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
Hyväksymispäivämäärä
2008-06-09Tiivistelmä
Pro gradu -tutkielmani käsittelee sitä, miten nykyistä neoliberalistista maailmanjärjestystä pyritään muuttamaan Latinalaisen Amerikan ja etenkin Brasilian kontekstissa. Esitän aluksi, että elämme interregnumin välitilan suppeassa historiallisessa kontekstissa, jossa neoliberalistisen maailmanjärjestyksen rakenteita haastetaan eri tavoin. Tarkastelun tapauksena on etenkin neostrukturalismi, jota analysoin niin talousteoriana kuin käytännön toimintana. Jälkimmäistä edustavat Brasilian nykyisen hallinnon ulko- ja talouspoliittiset toimet. Tutkielman tarkoitus on esittää arvio siitä, miten neostrukturalismi ideoiden ja käytännön tasoilla mahdollisesti muuttaa neoliberalismia tai on sille vaihtoehtoista. Muutos ja vaihtoehto yhdistetään käsitteellä muutoksellisuus.
Lähestymistapa muutoksellisuuden tarkasteluun edustaa kriittistä teoriaa eli lähtökohdaksi otetaan se, että tutkimuksen teko on normatiivista toimintaa. Tätä normatiivisuutta ei pyritä piilottamaan vaan tarkoitus on tutkielman kautta ottaa eksplisiittisesti osaa neoliberalistiselle maailmanjärjestykselle vaihtoehtoisen maailman tavoitteluun.
Tutkielma edustaa teoriasidonnaista työtä: Käytän empiirisen tutkimuksen apuna etenkin Robert Coxin historiallisen rakenteen metodia ja siihen sisältyviä teoreettisia käsitteitä. Tutkielma toteutuu myös Petri Minkkisen KAKTUS-tutkimusohjelman ja metateorian kontekstissa ja myös siihen sisältyviä käsitteitä soveltaen. Neostrukturalismin muutoksellisuutta arvioidaan niin Minkkisen, Coxin kuin Antonio Gramscin käsitteiden avulla. Näistä keskeisimpiä ovat hegemonia ja siihen liittyvät käsitteet, kuten vastahegemonia, vastahegemoninen blokki, asemasota ja trasformismo sekä muutoksen tyyppejä kuvaavat käsitteet, kuten reformismi, kumouksellisuus ja radikaalireformismi.
Analyysini pohjalta esitän, että neostrukturalismi on niin ideoiden kuin käytännön tasoilla etenkin radikaalireformistista, joten muutoksellisuus suhteessa neoliberalismiin ei ole totaalista. Lisäksi vaikuttaa siltä, että neostrukturalistinen toiminta on ainakin Brasilian tapauksessa radikaalimpaa makroalueellisella kuin globaalilla tasolla. Toisaalta neostrukturalismin keskeinen ansio ei ole niinkään siinä, että se tarjoaa suoranaisia muutoksia tai selkeitä vaihtoehtoja neoliberalismille vaan siinä, että sen kautta niin ideoiden kuin käytännön tasolla muodostuu olosuhteita ja tiloja, joiden avulla muutoksellisuutta voidaan edelleen toteuttaa. Neostrukturalismi edistääkin mielestäni ei-hegemonista maailmanjärjestystä ja muutosta kohti uutta laajaa historiallista kontekstia, jossa yhden ajattelu- ja toimintatavan hegemonian sijaan tilaa on useille eri vaihtoehdoille.
Lähestymistapa muutoksellisuuden tarkasteluun edustaa kriittistä teoriaa eli lähtökohdaksi otetaan se, että tutkimuksen teko on normatiivista toimintaa. Tätä normatiivisuutta ei pyritä piilottamaan vaan tarkoitus on tutkielman kautta ottaa eksplisiittisesti osaa neoliberalistiselle maailmanjärjestykselle vaihtoehtoisen maailman tavoitteluun.
Tutkielma edustaa teoriasidonnaista työtä: Käytän empiirisen tutkimuksen apuna etenkin Robert Coxin historiallisen rakenteen metodia ja siihen sisältyviä teoreettisia käsitteitä. Tutkielma toteutuu myös Petri Minkkisen KAKTUS-tutkimusohjelman ja metateorian kontekstissa ja myös siihen sisältyviä käsitteitä soveltaen. Neostrukturalismin muutoksellisuutta arvioidaan niin Minkkisen, Coxin kuin Antonio Gramscin käsitteiden avulla. Näistä keskeisimpiä ovat hegemonia ja siihen liittyvät käsitteet, kuten vastahegemonia, vastahegemoninen blokki, asemasota ja trasformismo sekä muutoksen tyyppejä kuvaavat käsitteet, kuten reformismi, kumouksellisuus ja radikaalireformismi.
Analyysini pohjalta esitän, että neostrukturalismi on niin ideoiden kuin käytännön tasoilla etenkin radikaalireformistista, joten muutoksellisuus suhteessa neoliberalismiin ei ole totaalista. Lisäksi vaikuttaa siltä, että neostrukturalistinen toiminta on ainakin Brasilian tapauksessa radikaalimpaa makroalueellisella kuin globaalilla tasolla. Toisaalta neostrukturalismin keskeinen ansio ei ole niinkään siinä, että se tarjoaa suoranaisia muutoksia tai selkeitä vaihtoehtoja neoliberalismille vaan siinä, että sen kautta niin ideoiden kuin käytännön tasolla muodostuu olosuhteita ja tiloja, joiden avulla muutoksellisuutta voidaan edelleen toteuttaa. Neostrukturalismi edistääkin mielestäni ei-hegemonista maailmanjärjestystä ja muutosta kohti uutta laajaa historiallista kontekstia, jossa yhden ajattelu- ja toimintatavan hegemonian sijaan tilaa on useille eri vaihtoehdoille.