LENTÄVÄT TULIVAT! - Liikkuvan poliisikomennuskunnan toiminnan muotoutuminen ja yksikön kuva 1930-luvulla
PAULANIEMI, MAIJA (2008)
PAULANIEMI, MAIJA
2008
Historia - History
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2008-06-06
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-18625
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-18625
Tiivistelmä
Suomeen perustettiin syksyllä 1930 Liikkuvan poliisikomennuskunnan nimellä toiminut poliisin erillisyksikkö, jonka alkuperäiseksi toiminnan tavoitteeksi oli asetettu poliisin toimintavalmiuden tehostaminen sellaiseksi, että mellakkatilanteessa selvittäisiin ilman sotavoimien apua. Lisäksi tavoitteina olivat keskitetympi ja yhtenäisempi poliisikoneisto. Oikeistoliikehdinnän vaikutuksesta haluttiin myös vähentää suojeluskuntien asemaa ja käyttöä poliisin apuna. Liikkuva poliisikomennuskunta perustettiin yhteiskunnallisesti hyvin epävakaassa ja räjähdysherkässä tilanteessa, jolloin katsottiin, että poliisin puolueettomuuteen ei voinut täysin luottaa.
Tutkimukseni tavoitteena on selvittää millaisten vaiheiden kautta Liikkuva poliisikomennuskunta löysi vakiintuvan paikkansa 1930-luvulla Suomen poliisitoimessa ja mitä virkatehtäviä komennuskunnalle suunniteltiin ja lopulta annettiin. Lisäksi tarkastelen komennuskunnan suhdetta muihin poliisin yksiköihin ja sitä millaisena se koki suhteensa sekä niihin että kansalaisiin. Jälkimmäisissä kysymyksissä näkökulmani on lähempänä organisaation suorittavaa tasoa sekä sitä toimintaympäristöä, jossa Liikkuva poliisikomennuskunta todellisuudessa suoritti tehtäviään. Vaikka poliisin toimintaa ja kehitystä ohjailivat pitkälti poliittiset tapahtumat, on mielestäni hedelmällistä tarkastella myös sitä, miten poliisin sisällä näihin päätöksiin suhtauduttiin ja miten ne vaikuttivat käytännön toimintaan.
Lähteiden kannalta tutkimukseni haasteeksi nousi julkaistun tutkimuskirjallisuuden vähäinen määrä. Suomalainen poliisihistorian tutkimus lepää lähes yksinomaan Tuija Hietaniemen kirjoittamien kirjojen varassa ja näistä keskeisin työni kannalta on Lain vartiossa, Poliisi Suomen politiikassa 1917–1948. Julkaistusta alkuperäisaineistosta olen käyttänyt ennen muuta Yrjö Ropposen 1930-luvulla laatimia Poliisikäsikirjoja, jotka käsittelevät muun muassa poliisin järjestysmuotoa ja poliisitoimintaa yleensä. Hyvän ikkunan poliisien maailmaan ja ammattikuntaan tarjosivat heidän ammatillisen järjestötoimintansa tuottamat lehdet, joita 1930-luvulla ilmesty kaksi: Poliisimies sekä Suomen poliisilehti. Järjestölehtiä olen käyttänyt laajasti päästäkseni lähemmäksi poliisien arkipäivää ja saadakseni ammattikunnan omaa ääntä kuuluviin virallisten näkemysten rinnalle.
Poliisia koskevaa arkistoaineistoa on saatavilla vaihtelevasti, sillä poliisissa on pitkälti sellainen käytäntö, että kaikki mitä ei ole aivan pakko säilyttää tuhotaan. Kaikkein keskei-sin työni kannalta on EK-Valpon I-arkiston materiaalit, jossa on paljon Liikkuvaa poliisikomennuskuntaa koskevaa aineistoa. Tähän aineistoon sisältyy muun muassa Liikkuvan poliisikomennuskunnan toimintaa määritellyt ohjesääntö, useita muistioita sen käyttöön ja sijoitukseen liittyen sekä keskeisimmät dokumentit komennuskunnan uusien tehtävien suorittamiseen liittyen. Toinen tutkimukseni kannalta keskeinen arkisto on Liikkuvan poliisin oma arkisto Helsingin Malmilla. Sieltä löytyy muun muassa Liikkuvan poliisikomennuskunnan toimintakertomukset ja vahvuusilmoitukset.
Liikkuvan poliisikomennuskunnan toiminnassa 1930-luvulla on nähtävissä kaksi erilaista jaksoa: alkuvuosien poliittisten levottomuuksien hillintään keskittyvä vaihe ja vuodesta 1933 eteenpäin jatkunut tehtävien laajenemisen vaihe. Komennuskunta perustettiin poliittisesti tiukkana aikana ja tilanteessa, jossa katsottiin, ettei vakinaisen poliisivoiman avulla voida taata rauhan säilymistä maassa. Komennuskunnan ensimmäisiä toimintavuosia leimasikin tehtävien painottuminen juuri poliittisien levottomuuksien kukistamiseen. Se toimi ensimmäisinä vuosinaan perustamispäätöksessä määritellyllä pohjalla yhtenäisenä yksikkönä, jonka pääasiallinen tehtävä oli järjestyshäiriöiden ja väkivallantekojen kitkeminen.
Kesällä 1933 komennuskuntaa vahvistettiin ja se sai uuden ohjesäännön. Tämän myötä sen toiminnassa alkoi myös uudenlainen jakso. Komennuskunnan tehtäväkenttä monipuolistui ja myös joukkojen hajauttamista maakuntiin suoritettiin tarpeen mukaan. Väkivaltarikollisuuden ehkäisy ja turvallisuuden valvonta oli ollut osa komennuskunnan toimintaa koko sen olemassaolon ajan ja tällä tehtäväkentällä sen rooli säilyi uuden ohjesäännönkin myötä. Uusina tehtävinä mukaan tulivat alkoholirikollisuuden selvittäminen ja liikenteen valvonta. Liikkuva poliisikomennuskunta omaksui vuodesta 1933 lähtien merkittävän roolin laittoman viinan salakuljetuksen ehkäisijänä ja selvittäjänä. Talvina 1933–1935 suuri osa sen miehistöstä oli keskitettynä rannikkokuntiin tätä tehtävää suorittamaan. Komennuskunnan käyttöä laajennettiin myös liikenteenvalvonnan alueella, koska myös tämän katsottiin olevan tehtävä, johon tarvitaan lisää resursseja ja miesvoimaa varsinkin maaseudulla.
Yhteisenä piirteenä Liikkuvan poliisikomennuskunnan toiminnalle voidaan pitää sitä, että se näyttäisi koostuvan erityisesti laajoista, yksityiskohtaisesti organisoituneista operaatioista. Näille kaikille yhteistä oli se, että niiden avulla pyrittiin puuttumaan sellaiseen laittomaan toimintaan, jonka valvontaan paikallispoliisin voimavarat eivät riittäneet. Liikkuva poliisikomennuskunta näyttäisi olleen näissä operaatioissa myös varsin tehokas. Syynä tähän näen sen yhtenäisen ja keskitetyn luonteen.
Eräs keskeinen huomio tutkimuksessani on, että komennuskunnan toiminnan muotoutumiseen vaikuttivat sekä sisäpoliittinen tilanne että käytännön tarve saada maahan lisää hyvin koulutettua poliisivoimaa ja -reserviä. Alun perin komennuskuntaa tarvittiin poliittisten levottomuuksien kontrollointiin ja lisäksi haluttiin turvata puolueeton järjestyksen valvonta maassa. Poliittisen tilanteen rauhoituttua poliittisen iskujoukon luonne komennuskunnan kohdalla alkaa murentua ja tilalle nousee rooli huvitilaisuuksien ja liikenteen valvojana sekä laittoman alkoholin salakuljetuksen ehkäisijänä.
Liikkuvan poliisikomennuskunnan kuva muotoutui pitkälti sen tehtäväkentän muutosten kautta. Ensimmäisinä toimintavuosina sitä leimasi rooli poliittisten levottomuuksien hillitsijänä, mutta aikaa myöten se lientyi. Myös miehistön harjaantuneisuus ja koulutustason kohoaminen näyttäisivät vaikuttavan positiivisesti mielipiteisiin komennuskuntaa kohtaan. Suhteet paikallisiin poliiseihin olivat koko tutkimusajankohdan pääsääntöisesti varsin korrektit ja yhteistyöhön pyrkivät. Komennuskunta helpotti paikallisen poliisin toimintaa tarjoamalla lisäresursseja tarpeen vaatiessa toimimalla poliisireservinä ja täydennyselimenä.
Tutkimukseni tulokset avaavat uuden näkökulman Liikkuvan poliisikomennuskunnan historiaan. Aiempi tutkimus on selvittänyt kattavasti sen miten ylätason poliittiset päätökset vaikuttivat komennuskunnan toimintaan, mutta kentällä tapahtuvaa käytännön poliisitoimintaa ei aiemmin ole tarkasteltu. Tämän työn tulokset valottavat sitä millaisten vaiheiden kautta Liikkuva poliisikomennuskunta löysi vakiintuneen paikkansa osana suomalaista poliisia ja millainen oli yksikön kuva ja rooli 1930-luvun melskeissä.
Asiasanat: Liikkuva poliisikomennuskunta, poliisihistoria, 1930-luku
Tutkimukseni tavoitteena on selvittää millaisten vaiheiden kautta Liikkuva poliisikomennuskunta löysi vakiintuvan paikkansa 1930-luvulla Suomen poliisitoimessa ja mitä virkatehtäviä komennuskunnalle suunniteltiin ja lopulta annettiin. Lisäksi tarkastelen komennuskunnan suhdetta muihin poliisin yksiköihin ja sitä millaisena se koki suhteensa sekä niihin että kansalaisiin. Jälkimmäisissä kysymyksissä näkökulmani on lähempänä organisaation suorittavaa tasoa sekä sitä toimintaympäristöä, jossa Liikkuva poliisikomennuskunta todellisuudessa suoritti tehtäviään. Vaikka poliisin toimintaa ja kehitystä ohjailivat pitkälti poliittiset tapahtumat, on mielestäni hedelmällistä tarkastella myös sitä, miten poliisin sisällä näihin päätöksiin suhtauduttiin ja miten ne vaikuttivat käytännön toimintaan.
Lähteiden kannalta tutkimukseni haasteeksi nousi julkaistun tutkimuskirjallisuuden vähäinen määrä. Suomalainen poliisihistorian tutkimus lepää lähes yksinomaan Tuija Hietaniemen kirjoittamien kirjojen varassa ja näistä keskeisin työni kannalta on Lain vartiossa, Poliisi Suomen politiikassa 1917–1948. Julkaistusta alkuperäisaineistosta olen käyttänyt ennen muuta Yrjö Ropposen 1930-luvulla laatimia Poliisikäsikirjoja, jotka käsittelevät muun muassa poliisin järjestysmuotoa ja poliisitoimintaa yleensä. Hyvän ikkunan poliisien maailmaan ja ammattikuntaan tarjosivat heidän ammatillisen järjestötoimintansa tuottamat lehdet, joita 1930-luvulla ilmesty kaksi: Poliisimies sekä Suomen poliisilehti. Järjestölehtiä olen käyttänyt laajasti päästäkseni lähemmäksi poliisien arkipäivää ja saadakseni ammattikunnan omaa ääntä kuuluviin virallisten näkemysten rinnalle.
Poliisia koskevaa arkistoaineistoa on saatavilla vaihtelevasti, sillä poliisissa on pitkälti sellainen käytäntö, että kaikki mitä ei ole aivan pakko säilyttää tuhotaan. Kaikkein keskei-sin työni kannalta on EK-Valpon I-arkiston materiaalit, jossa on paljon Liikkuvaa poliisikomennuskuntaa koskevaa aineistoa. Tähän aineistoon sisältyy muun muassa Liikkuvan poliisikomennuskunnan toimintaa määritellyt ohjesääntö, useita muistioita sen käyttöön ja sijoitukseen liittyen sekä keskeisimmät dokumentit komennuskunnan uusien tehtävien suorittamiseen liittyen. Toinen tutkimukseni kannalta keskeinen arkisto on Liikkuvan poliisin oma arkisto Helsingin Malmilla. Sieltä löytyy muun muassa Liikkuvan poliisikomennuskunnan toimintakertomukset ja vahvuusilmoitukset.
Liikkuvan poliisikomennuskunnan toiminnassa 1930-luvulla on nähtävissä kaksi erilaista jaksoa: alkuvuosien poliittisten levottomuuksien hillintään keskittyvä vaihe ja vuodesta 1933 eteenpäin jatkunut tehtävien laajenemisen vaihe. Komennuskunta perustettiin poliittisesti tiukkana aikana ja tilanteessa, jossa katsottiin, ettei vakinaisen poliisivoiman avulla voida taata rauhan säilymistä maassa. Komennuskunnan ensimmäisiä toimintavuosia leimasikin tehtävien painottuminen juuri poliittisien levottomuuksien kukistamiseen. Se toimi ensimmäisinä vuosinaan perustamispäätöksessä määritellyllä pohjalla yhtenäisenä yksikkönä, jonka pääasiallinen tehtävä oli järjestyshäiriöiden ja väkivallantekojen kitkeminen.
Kesällä 1933 komennuskuntaa vahvistettiin ja se sai uuden ohjesäännön. Tämän myötä sen toiminnassa alkoi myös uudenlainen jakso. Komennuskunnan tehtäväkenttä monipuolistui ja myös joukkojen hajauttamista maakuntiin suoritettiin tarpeen mukaan. Väkivaltarikollisuuden ehkäisy ja turvallisuuden valvonta oli ollut osa komennuskunnan toimintaa koko sen olemassaolon ajan ja tällä tehtäväkentällä sen rooli säilyi uuden ohjesäännönkin myötä. Uusina tehtävinä mukaan tulivat alkoholirikollisuuden selvittäminen ja liikenteen valvonta. Liikkuva poliisikomennuskunta omaksui vuodesta 1933 lähtien merkittävän roolin laittoman viinan salakuljetuksen ehkäisijänä ja selvittäjänä. Talvina 1933–1935 suuri osa sen miehistöstä oli keskitettynä rannikkokuntiin tätä tehtävää suorittamaan. Komennuskunnan käyttöä laajennettiin myös liikenteenvalvonnan alueella, koska myös tämän katsottiin olevan tehtävä, johon tarvitaan lisää resursseja ja miesvoimaa varsinkin maaseudulla.
Yhteisenä piirteenä Liikkuvan poliisikomennuskunnan toiminnalle voidaan pitää sitä, että se näyttäisi koostuvan erityisesti laajoista, yksityiskohtaisesti organisoituneista operaatioista. Näille kaikille yhteistä oli se, että niiden avulla pyrittiin puuttumaan sellaiseen laittomaan toimintaan, jonka valvontaan paikallispoliisin voimavarat eivät riittäneet. Liikkuva poliisikomennuskunta näyttäisi olleen näissä operaatioissa myös varsin tehokas. Syynä tähän näen sen yhtenäisen ja keskitetyn luonteen.
Eräs keskeinen huomio tutkimuksessani on, että komennuskunnan toiminnan muotoutumiseen vaikuttivat sekä sisäpoliittinen tilanne että käytännön tarve saada maahan lisää hyvin koulutettua poliisivoimaa ja -reserviä. Alun perin komennuskuntaa tarvittiin poliittisten levottomuuksien kontrollointiin ja lisäksi haluttiin turvata puolueeton järjestyksen valvonta maassa. Poliittisen tilanteen rauhoituttua poliittisen iskujoukon luonne komennuskunnan kohdalla alkaa murentua ja tilalle nousee rooli huvitilaisuuksien ja liikenteen valvojana sekä laittoman alkoholin salakuljetuksen ehkäisijänä.
Liikkuvan poliisikomennuskunnan kuva muotoutui pitkälti sen tehtäväkentän muutosten kautta. Ensimmäisinä toimintavuosina sitä leimasi rooli poliittisten levottomuuksien hillitsijänä, mutta aikaa myöten se lientyi. Myös miehistön harjaantuneisuus ja koulutustason kohoaminen näyttäisivät vaikuttavan positiivisesti mielipiteisiin komennuskuntaa kohtaan. Suhteet paikallisiin poliiseihin olivat koko tutkimusajankohdan pääsääntöisesti varsin korrektit ja yhteistyöhön pyrkivät. Komennuskunta helpotti paikallisen poliisin toimintaa tarjoamalla lisäresursseja tarpeen vaatiessa toimimalla poliisireservinä ja täydennyselimenä.
Tutkimukseni tulokset avaavat uuden näkökulman Liikkuvan poliisikomennuskunnan historiaan. Aiempi tutkimus on selvittänyt kattavasti sen miten ylätason poliittiset päätökset vaikuttivat komennuskunnan toimintaan, mutta kentällä tapahtuvaa käytännön poliisitoimintaa ei aiemmin ole tarkasteltu. Tämän työn tulokset valottavat sitä millaisten vaiheiden kautta Liikkuva poliisikomennuskunta löysi vakiintuneen paikkansa osana suomalaista poliisia ja millainen oli yksikön kuva ja rooli 1930-luvun melskeissä.
Asiasanat: Liikkuva poliisikomennuskunta, poliisihistoria, 1930-luku