Tukea avoterveydenhuoltoon. Tampereen evankelisluterilaisten seurakuntien yhteiskunnallisen työn avoterveydenhuollon sielunhoitotyö
KOIVISTO, JOHANNA (2008)
KOIVISTO, JOHANNA
2008
Historia - History
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2008-06-03
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-18557
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-18557
Tiivistelmä
Avoterveydenhuollon sielunhoitotyö alkoi Tampereen ev.lut. seurakuntien yhteiskunnallisen työn yksikössä vuonna 1976. Työmuodon taustalla oli vuoden 1972 kansanterveysterveyslain nojalla muodostuneen avoterveydenhuoltoa tarjoavan terveyskeskusjärjestelmän synty. Pian Tampereen kaupungin terveyskeskuksessa huomattiin sairaalasielunhoitoa vastaavan tuen tarve. Tätä sielunhoidon tarvetta lähdettiin tyydyttämään kehittämällä yhteiskunnallisen työn yksikköön sijoittuneen sairaalasielunhoidon koulutuksen saaneen lehtorin virkaa avoterveydenhuollon suuntaan.
Tutkimuksessani tarkastelen avoterveydenhuollon sielunhoitotyön suhdetta sairaalasielunhoitoon, yhteiskunnalliseen työhön ja Tampereen kaupungin terveyskeskuksen toimintaan tutkimusaikana vuosina 1976–1996. Perehdyn avoterveydenhuollon sielunhoitotyön syntymiseen ja päättymiseen, sen organisoitumiseen, siinä käytettyihin työmuotoihin ja työn sisältöön eli siihen, millaisia aiheita sielunhoitotyössä käsiteltiin.
Tutkimukseni perustuu arkistolähteisiin, julkaisemattomiin ja julkaistuihin lähteisiin, kirjallisuuteen, seitsemään tekemääni haastatteluun, henkilökohtaisiin tiedonantoihin ja WWW-lähteisiin. Tutkimukseni pääasiallisen lähdeaineiston muodostavat Tampereen ev.lut. seurakuntien yhteiskunnallisen työn yksikön toiminnassaan tuottamat avoterveydenhuoltoa käsittelevät asiakirjat. Arkistoaineistoa täydensin haastattelemalla neljää avoterveydenhuollon sielunhoitotyössä olennaisesti mukana ollutta henkilöä. Kirjallisuuden avulla luon kuvaa avoterveydenhuollon sielunhoitotyön taustalla vaikuttaneista ilmiöistä.
Avoterveydenhuollon sielunhoitotyön syntyyn vaikutti yhteiskunnallisen työn lehtorin sielunhoitoa kohtaan tuntema mielenkiinto ja terveyskeskuksen avoterveydenhuollossa ilmennyt sielunhoidon tarve. Työmuotoa yhdisti muuhun yhteiskunnalliseen työhön keskittyminen työskentelyyn pääasiassa työikäisen väestön parissa ja ihmisten kohtaaminen yhteisön jäsenenä, oli kyseessä sitten hoitoyhteisö, järjestö tai työyhteisö. Työmuoto päättyi vuoden 1996 lopussa, kun Tampereen kaupungin sosiaali- ja terveystoimi liittyi yhteiskunnallisessa työssä luodun työpaikan omapappijärjestelmän piiriin.
Avoterveydenhuollon sielunhoitotyötä tehtiin osana yhteiskunnallista työtä, ja pääosin sen käytännön toiminta suunniteltiin pitkään yhdessä avoterveydenhuollon työntekijöiden kanssa. Muita yhteistyötahoja olivat erilaiset potilas- ja omaisjärjestöt, sosiaali- ja terveysalan kehittämiskeskus, mielenterveyskeskus ja poliisilaitos. Avoterveydenhuollon työmuotoja olivat konsultaatio, koulutus, työnohjaus, sielunhoidolliset keskustelut ja ryhmätoiminta potilaiden parissa, mielenterveystyö, projektityö ja kriisi– ja suuronnettomuustyö. Avoterveydenhuollon sielunhoitotyössä käsiteltiin parantamista, sielunhoitoa, ihmisten elämänkaaren liittyviä aiheita, elämän kriisejä, hoitotyössä ilmeneviä ongelmia ja avoterveydenhuollon muutoksista johtuneita ongelmia.
Sairaalasielunhoidossa ja avoterveydenhuollon sielunhoitotyössä käytetyt työmuodot olivat samoja. Avoterveydenhuollon sielunhoitotyön pääasiallinen kohde oli hoitohenkilökunta, kun taas sairaalapapit työskentelivät pääosin potilaiden kanssa. Avoterveydenhuollon sielunhoidon työntekijät käsittelivätkin enemmän hoitoyhteisön ihmissuhteita kuin sairaalapapit. Suurin ero avoterveydenhuollon sielunhoitotyön ja sairaalasielunhoidon sisällössä eivät kuitenkaan olleet itse käsitellyt aiheet, vaan se, keiden kanssa niitä käsiteltiin. Vaikka monet aiheet olivat yhteisiä, avoterveydenhuollon sielunhoitotyössä niitä käsiteltiin hoitohenkilöstön työn kautta, kun taas sairaalapapit käsittelivät niitä potilaiden kanssa. Avoterveydenhuollon sielunhoitotyö oli ainutlaatuinen ilmiö, samanlaista työmuotoa ei tunneta muualla Suomessa. Avoterveydenhuollon sielunhoitotyöhön painostaminen on muualla vähäisempää, esimerkiksi sairaalapapit käyttävät vain marginaalisen osan työajastaan avohoitoon.
Tampereen kaupungin terveyskeskuksen avoterveydenhuollossa tapahtuneet muutokset, kuten alueellistaminen ja siirtyminen väestövastuiseen hoitoon, heijastuivat avoterveydenhuollon sielunhoitotyöhön kasvavana työnohjauksen tarpeena ja sosiaali- ja terveystoimen yhdistyminen toi mukaan sosiaalitoimen työntekijät avoterveydenhuollon sielunhoitotyön piiriin.
Asiasanat: yhteiskunnallinen työ, avoterveydenhuolto, sielunhoito, sairaalasielunhoito, avohoidon sielunhoito
Tutkimuksessani tarkastelen avoterveydenhuollon sielunhoitotyön suhdetta sairaalasielunhoitoon, yhteiskunnalliseen työhön ja Tampereen kaupungin terveyskeskuksen toimintaan tutkimusaikana vuosina 1976–1996. Perehdyn avoterveydenhuollon sielunhoitotyön syntymiseen ja päättymiseen, sen organisoitumiseen, siinä käytettyihin työmuotoihin ja työn sisältöön eli siihen, millaisia aiheita sielunhoitotyössä käsiteltiin.
Tutkimukseni perustuu arkistolähteisiin, julkaisemattomiin ja julkaistuihin lähteisiin, kirjallisuuteen, seitsemään tekemääni haastatteluun, henkilökohtaisiin tiedonantoihin ja WWW-lähteisiin. Tutkimukseni pääasiallisen lähdeaineiston muodostavat Tampereen ev.lut. seurakuntien yhteiskunnallisen työn yksikön toiminnassaan tuottamat avoterveydenhuoltoa käsittelevät asiakirjat. Arkistoaineistoa täydensin haastattelemalla neljää avoterveydenhuollon sielunhoitotyössä olennaisesti mukana ollutta henkilöä. Kirjallisuuden avulla luon kuvaa avoterveydenhuollon sielunhoitotyön taustalla vaikuttaneista ilmiöistä.
Avoterveydenhuollon sielunhoitotyön syntyyn vaikutti yhteiskunnallisen työn lehtorin sielunhoitoa kohtaan tuntema mielenkiinto ja terveyskeskuksen avoterveydenhuollossa ilmennyt sielunhoidon tarve. Työmuotoa yhdisti muuhun yhteiskunnalliseen työhön keskittyminen työskentelyyn pääasiassa työikäisen väestön parissa ja ihmisten kohtaaminen yhteisön jäsenenä, oli kyseessä sitten hoitoyhteisö, järjestö tai työyhteisö. Työmuoto päättyi vuoden 1996 lopussa, kun Tampereen kaupungin sosiaali- ja terveystoimi liittyi yhteiskunnallisessa työssä luodun työpaikan omapappijärjestelmän piiriin.
Avoterveydenhuollon sielunhoitotyötä tehtiin osana yhteiskunnallista työtä, ja pääosin sen käytännön toiminta suunniteltiin pitkään yhdessä avoterveydenhuollon työntekijöiden kanssa. Muita yhteistyötahoja olivat erilaiset potilas- ja omaisjärjestöt, sosiaali- ja terveysalan kehittämiskeskus, mielenterveyskeskus ja poliisilaitos. Avoterveydenhuollon työmuotoja olivat konsultaatio, koulutus, työnohjaus, sielunhoidolliset keskustelut ja ryhmätoiminta potilaiden parissa, mielenterveystyö, projektityö ja kriisi– ja suuronnettomuustyö. Avoterveydenhuollon sielunhoitotyössä käsiteltiin parantamista, sielunhoitoa, ihmisten elämänkaaren liittyviä aiheita, elämän kriisejä, hoitotyössä ilmeneviä ongelmia ja avoterveydenhuollon muutoksista johtuneita ongelmia.
Sairaalasielunhoidossa ja avoterveydenhuollon sielunhoitotyössä käytetyt työmuodot olivat samoja. Avoterveydenhuollon sielunhoitotyön pääasiallinen kohde oli hoitohenkilökunta, kun taas sairaalapapit työskentelivät pääosin potilaiden kanssa. Avoterveydenhuollon sielunhoidon työntekijät käsittelivätkin enemmän hoitoyhteisön ihmissuhteita kuin sairaalapapit. Suurin ero avoterveydenhuollon sielunhoitotyön ja sairaalasielunhoidon sisällössä eivät kuitenkaan olleet itse käsitellyt aiheet, vaan se, keiden kanssa niitä käsiteltiin. Vaikka monet aiheet olivat yhteisiä, avoterveydenhuollon sielunhoitotyössä niitä käsiteltiin hoitohenkilöstön työn kautta, kun taas sairaalapapit käsittelivät niitä potilaiden kanssa. Avoterveydenhuollon sielunhoitotyö oli ainutlaatuinen ilmiö, samanlaista työmuotoa ei tunneta muualla Suomessa. Avoterveydenhuollon sielunhoitotyöhön painostaminen on muualla vähäisempää, esimerkiksi sairaalapapit käyttävät vain marginaalisen osan työajastaan avohoitoon.
Tampereen kaupungin terveyskeskuksen avoterveydenhuollossa tapahtuneet muutokset, kuten alueellistaminen ja siirtyminen väestövastuiseen hoitoon, heijastuivat avoterveydenhuollon sielunhoitotyöhön kasvavana työnohjauksen tarpeena ja sosiaali- ja terveystoimen yhdistyminen toi mukaan sosiaalitoimen työntekijät avoterveydenhuollon sielunhoitotyön piiriin.
Asiasanat: yhteiskunnallinen työ, avoterveydenhuolto, sielunhoito, sairaalasielunhoito, avohoidon sielunhoito