Alueellisen ympäristökeskuksen ja kunnan yhteistyö kaavoituksessa
VADEN, ARMI (2008)
VADEN, ARMI
2008
Kunnallisoikeus - Local Public Law
Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta - Faculty of Economics and Administration
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2008-05-27
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-18474
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-18474
Tiivistelmä
Kunnan tehtäviin kuuluu alueiden käytön suunnittelu alueellaan. Kaavoitus ja sitä koskeva lainsäädäntö on yksi tärkeimmistä yhteiskuntaa ja ympäristöä sääntelevistä kokonaisuuksista. Kaavoissa päätetään hyvin ratkaisevalla tavalla niitä suuntia, joihin kunnan alueita halutaan kehittää. Maankäyttö- ja rakennuslaki tuli voimaan vuoden 2000 alusta. Lain säätämisellä toteutettiin pitkään tavoiteltu rakennuslainsäädännön kokonaisuudistus.
Kuntien kaavoitusta koskeva päätösvalta on lisääntynyt, koska kaavapäätösten alistamisvelvollisuus valtion viranomaisille vahvistettavaksi poistui maankäyttö- ja rakennuslain säätämisen myötä. Kunnille on tullut lisää valtaa, mutta myös runsaasti uusia tehtäviä mm. osallistumista koskevan vuorovaikutusmenettelyn noudattaminen kaavoja laadittaessa. Lisäksi kaavojen vaikutusten selvitystarpeet ovat kasvattaneet kuntien työmäärää entisestään. Alistusvelvollisuuden poistaminen kunnan kaavapäätöksistä on lisännyt kunnan vastuuta kaavan sisällöstä ja laadusta.
Alueellisen ympäristökeskuksen asema on maankäyttö- ja rakennuslain säätämisen myötä muuttunut neuvottelevaksi ja ohjaavaksi viranomaisosalliseksi, mille jäi valitusoikeus kaavoista. Lisäksi ympäristökeskus voi tehdä oikaisukehotuksen kunnan kaavapäätöksestä. Muutoksen myötä alueellisen ympäristökeskuksen tehtävien painopiste on siirtynyt jälkivalvonnasta ennakkoyhteistyöhön kunnan kanssa.
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää alueellisen ympäristökeskuksen ja kunnan asemaa kaavoituksessa tarkastelemalla niiden muuttuneita tehtäviä lain edellyttämien vuorovaikutus- ja yhteistyömuotojen kautta. Maankäyttö- ja rakennuslain säätämisen myötä kunnan päätösvalta ja vastuu ovat kaavoituksessa laajentuneet, mutta onko kunnan itsehallinnollinen asema vastaavasti lisääntynyt ja vahvistunut? Tähän kysymykseen tutkimuksessa pyritään vastaamaan.
Tutkimus on pääpainoltaan oikeusdogmaattinen, jolloin tutkimuksen keskeisenä tehtävänä on selvittää voimassa olevan lainsäädännön sisältö tutkimusongelman kannalta. Tutkimus sisältää myös oikeushistoriallisen, oikeussosiologisen ja empiirisen osuuden, joka kuntien käytäntöjen kautta pyrkii tukemaan oikeusdogmaattista osuutta.
Aihe on ajankohtainen, sillä maankäyttö- ja rakennuslaki on ollut voimassa vasta kahdeksan vuotta. Yhteistyön muodot kuntien ja alueellisten ympäristökeskusten välillä kaavoitusmenettelyssä eivät ole vielä täysin muotoutuneet, sillä uusien toimintatapojen omaksuminen sekä toiminnan sovittaminen niihin vie oman aikansa.
Alueellisen ympäristökeskuksen uudet neuvontaan ja ennakko-ohjaukseen painottuvat tehtävät yhdessä jälkivalvontaan liittyvien puuttumiskeinojen, oikaisukehotuksen ja valitusoikeuden kanssa ovat tehneet ympäristökeskuksesta vahvan toimijan kunnan kaavoitusprosessissa.
Alueellisen ympäristökeskuksen valitusmahdollisuus ja mahdollisuus tehdä oikaisukehotus kunnan kaavapäätöksistä korostavat selvästi ympäristökeskuksen asemaa kunnan kaavoitusmenettelyssä. Vaikka ympäristökeskuksen tuleekin valvoa MRL 5 §:n ja erityisesti MRL 22 §:n ylikunnallisten alueidenkäytön tavoitteiden toteutumista, ympäristökeskukselle lainsäädännössä määritellyt puuttumiskeinot ovat niin laajat, että ne ulottuvat myös muuhun kunnan kaavoitusta koskevaan päätöksentekoon. Kunnan tasavertainen asema kaavoitukseen liittyvissä neuvotteluissa ja kaavojen laadinnassa on paljolti riippuvainen kunnan oman asiantuntemuksen määrästä alueidenkäytön suunnitteluun liittyen. Tässä suhteessa suuret kunnat ovat pieniä kuntia paremmassa asemassa laajempien henkilöstöresurssien ja kaavoitukseen liittyvän asiantuntemuksensa johdosta.
Asiasanat: alueellinen ympäristökeskus, kunta, kaavoitus, viranomaisyhteistyö, vuorovaikutus.
Kuntien kaavoitusta koskeva päätösvalta on lisääntynyt, koska kaavapäätösten alistamisvelvollisuus valtion viranomaisille vahvistettavaksi poistui maankäyttö- ja rakennuslain säätämisen myötä. Kunnille on tullut lisää valtaa, mutta myös runsaasti uusia tehtäviä mm. osallistumista koskevan vuorovaikutusmenettelyn noudattaminen kaavoja laadittaessa. Lisäksi kaavojen vaikutusten selvitystarpeet ovat kasvattaneet kuntien työmäärää entisestään. Alistusvelvollisuuden poistaminen kunnan kaavapäätöksistä on lisännyt kunnan vastuuta kaavan sisällöstä ja laadusta.
Alueellisen ympäristökeskuksen asema on maankäyttö- ja rakennuslain säätämisen myötä muuttunut neuvottelevaksi ja ohjaavaksi viranomaisosalliseksi, mille jäi valitusoikeus kaavoista. Lisäksi ympäristökeskus voi tehdä oikaisukehotuksen kunnan kaavapäätöksestä. Muutoksen myötä alueellisen ympäristökeskuksen tehtävien painopiste on siirtynyt jälkivalvonnasta ennakkoyhteistyöhön kunnan kanssa.
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää alueellisen ympäristökeskuksen ja kunnan asemaa kaavoituksessa tarkastelemalla niiden muuttuneita tehtäviä lain edellyttämien vuorovaikutus- ja yhteistyömuotojen kautta. Maankäyttö- ja rakennuslain säätämisen myötä kunnan päätösvalta ja vastuu ovat kaavoituksessa laajentuneet, mutta onko kunnan itsehallinnollinen asema vastaavasti lisääntynyt ja vahvistunut? Tähän kysymykseen tutkimuksessa pyritään vastaamaan.
Tutkimus on pääpainoltaan oikeusdogmaattinen, jolloin tutkimuksen keskeisenä tehtävänä on selvittää voimassa olevan lainsäädännön sisältö tutkimusongelman kannalta. Tutkimus sisältää myös oikeushistoriallisen, oikeussosiologisen ja empiirisen osuuden, joka kuntien käytäntöjen kautta pyrkii tukemaan oikeusdogmaattista osuutta.
Aihe on ajankohtainen, sillä maankäyttö- ja rakennuslaki on ollut voimassa vasta kahdeksan vuotta. Yhteistyön muodot kuntien ja alueellisten ympäristökeskusten välillä kaavoitusmenettelyssä eivät ole vielä täysin muotoutuneet, sillä uusien toimintatapojen omaksuminen sekä toiminnan sovittaminen niihin vie oman aikansa.
Alueellisen ympäristökeskuksen uudet neuvontaan ja ennakko-ohjaukseen painottuvat tehtävät yhdessä jälkivalvontaan liittyvien puuttumiskeinojen, oikaisukehotuksen ja valitusoikeuden kanssa ovat tehneet ympäristökeskuksesta vahvan toimijan kunnan kaavoitusprosessissa.
Alueellisen ympäristökeskuksen valitusmahdollisuus ja mahdollisuus tehdä oikaisukehotus kunnan kaavapäätöksistä korostavat selvästi ympäristökeskuksen asemaa kunnan kaavoitusmenettelyssä. Vaikka ympäristökeskuksen tuleekin valvoa MRL 5 §:n ja erityisesti MRL 22 §:n ylikunnallisten alueidenkäytön tavoitteiden toteutumista, ympäristökeskukselle lainsäädännössä määritellyt puuttumiskeinot ovat niin laajat, että ne ulottuvat myös muuhun kunnan kaavoitusta koskevaan päätöksentekoon. Kunnan tasavertainen asema kaavoitukseen liittyvissä neuvotteluissa ja kaavojen laadinnassa on paljolti riippuvainen kunnan oman asiantuntemuksen määrästä alueidenkäytön suunnitteluun liittyen. Tässä suhteessa suuret kunnat ovat pieniä kuntia paremmassa asemassa laajempien henkilöstöresurssien ja kaavoitukseen liittyvän asiantuntemuksensa johdosta.
Asiasanat: alueellinen ympäristökeskus, kunta, kaavoitus, viranomaisyhteistyö, vuorovaikutus.