Sepelvaltimotautikohtauspotilaiden ohjauksen riittävyys sairaalavaiheessa
VARJOLA, JOHANNA (2007)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
VARJOLA, JOHANNA
2007
Hoitotiede - Nursing Science
Lääketieteellinen tiedekunta - Faculty of Medicine
Hyväksymispäivämäärä
2007-09-11Tiivistelmä
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää sepelvaltimotautikohtauspotilaiden kokemuksia ja heidän hoitajiensa arvioita potilaiden sepelvaltimotaudista saaman ohjauksen riittävyydestä sairaalavaiheessa. Lisäksi selvitettiin potilaiden ja hoitajien näkemysten yhteneväisyyttä ja ohjauksen riittävyyden kokemuksiin yhteydessä olleita tekijöitä.
Tutkimuksen kohderyhmänä olivat Tampereen yliopistollisen sairaalan kardiologisella vuodeosastolla hoidetut ja sieltä kotiutuneet sepelvaltimotautikohtauspotilaat, sekä heidän hoitajansa. Tutkimuksessa käytetty mittari rakennettiin aiempien sydänpotilaiden tiedontarpeita käsitelleiden tutkimusten ja kardiologisen vuodeosaston sepelvaltimotautikohtauspotilaiden ohjauskäytännön ja -materiaalin pohjalta. Tutkimukseen osallistui 29 potilasta ja 35 hoitajaa täyttämällä kyselylomakkeet. Tuloksia tarkasteltiin frekvenssi- ja prosenttijakaumien avulla. Tilastomenetelminä käytettiin pääasiassa t-testiä ja varianssianalyysiä.
Lähes kaikki potilaat kokivat saaneensa eniten tietoa sepelvaltimotaudista hoitohenkilökunnalta ja noin puolet lääkäreiltä. Suurin osa hoitohenkilökunnasta arvioi potilaiden saaneen eniten tietoa hoitohenkilökunnalta ja kolmasosa kirjallisesta materiaalista. Suurin osa potilaista haluaisi mieluiten tietoa hoitohenkilökunnalta ja hoitajista suurin osa arvioi potilaiden haluavan mieluiten ohjausta lääkäreiltä.
Riittävimmin potilaat kokivat saaneensa tietoa kotihoidon osa-alueelta ja riittämättömimmin sosiaaliturvan osa-alueelta. Hoitajat arvioivat potilaiden saaneen riittävimmin tietoa kotihoidon osa-alueelta ja riittämättömimmin sairastumiseen liittyvän tunne-elämän osa-alueelta. Lähes kaikilta tiedon osa-alueilta sekä potilaat, että hoitajat arvioivat potilaiden saaneen tietoa jokseenkin riittävästi tai riittävästi. Potilaiden ja hoitajien näkemykset potilaiden saaman ohjauksen riittävyydestä erosivat kolmen sepelvaltimotautiin liittyvän tiedon osa-alueen kohdalla. Hoitajat arvioivat potilaiden saaneen riittämättömämmin tietoa lääkehoidosta ja sepelvaltimotautiin liittyvän tunne-elämän osa-alueilta kuin potilaat kokivat. Potilaat taas kokivat saaneensa riittämättömämmin ohjausta sosiaaliturvan osa-alueelta kuin hoitajat arvioivat. Potilaiden kohdalla kokemukseen tiedon saannin riittävyydestä oli eniten yhteyttä elämäntilanteen kokemisella. Hoitajien kohdalla arvioon potilaiden saaman ohjauksen riittävyydestä oli yhteydessä potilasohjaukseen käytetty aika.
Tutkimus tuotti uutta tietoa sepelvaltimotautikohtauspotilaiden ja heidän hoitajiensa kokemuksista sairaalassa annetun ohjauksen riittävyydestä ja kokemuksiin yhteydessä olleista tekijöistä. Tulosten pohjalta voidaan kehittää sepelvaltimotautikohtauspotilaiden sairaalassa tapahtuvaa ohjausta.
Avainsanat: sepelvaltimotautikohtauspotilas, potilasohjaus
Tutkimuksen kohderyhmänä olivat Tampereen yliopistollisen sairaalan kardiologisella vuodeosastolla hoidetut ja sieltä kotiutuneet sepelvaltimotautikohtauspotilaat, sekä heidän hoitajansa. Tutkimuksessa käytetty mittari rakennettiin aiempien sydänpotilaiden tiedontarpeita käsitelleiden tutkimusten ja kardiologisen vuodeosaston sepelvaltimotautikohtauspotilaiden ohjauskäytännön ja -materiaalin pohjalta. Tutkimukseen osallistui 29 potilasta ja 35 hoitajaa täyttämällä kyselylomakkeet. Tuloksia tarkasteltiin frekvenssi- ja prosenttijakaumien avulla. Tilastomenetelminä käytettiin pääasiassa t-testiä ja varianssianalyysiä.
Lähes kaikki potilaat kokivat saaneensa eniten tietoa sepelvaltimotaudista hoitohenkilökunnalta ja noin puolet lääkäreiltä. Suurin osa hoitohenkilökunnasta arvioi potilaiden saaneen eniten tietoa hoitohenkilökunnalta ja kolmasosa kirjallisesta materiaalista. Suurin osa potilaista haluaisi mieluiten tietoa hoitohenkilökunnalta ja hoitajista suurin osa arvioi potilaiden haluavan mieluiten ohjausta lääkäreiltä.
Riittävimmin potilaat kokivat saaneensa tietoa kotihoidon osa-alueelta ja riittämättömimmin sosiaaliturvan osa-alueelta. Hoitajat arvioivat potilaiden saaneen riittävimmin tietoa kotihoidon osa-alueelta ja riittämättömimmin sairastumiseen liittyvän tunne-elämän osa-alueelta. Lähes kaikilta tiedon osa-alueilta sekä potilaat, että hoitajat arvioivat potilaiden saaneen tietoa jokseenkin riittävästi tai riittävästi. Potilaiden ja hoitajien näkemykset potilaiden saaman ohjauksen riittävyydestä erosivat kolmen sepelvaltimotautiin liittyvän tiedon osa-alueen kohdalla. Hoitajat arvioivat potilaiden saaneen riittämättömämmin tietoa lääkehoidosta ja sepelvaltimotautiin liittyvän tunne-elämän osa-alueilta kuin potilaat kokivat. Potilaat taas kokivat saaneensa riittämättömämmin ohjausta sosiaaliturvan osa-alueelta kuin hoitajat arvioivat. Potilaiden kohdalla kokemukseen tiedon saannin riittävyydestä oli eniten yhteyttä elämäntilanteen kokemisella. Hoitajien kohdalla arvioon potilaiden saaman ohjauksen riittävyydestä oli yhteydessä potilasohjaukseen käytetty aika.
Tutkimus tuotti uutta tietoa sepelvaltimotautikohtauspotilaiden ja heidän hoitajiensa kokemuksista sairaalassa annetun ohjauksen riittävyydestä ja kokemuksiin yhteydessä olleista tekijöistä. Tulosten pohjalta voidaan kehittää sepelvaltimotautikohtauspotilaiden sairaalassa tapahtuvaa ohjausta.
Avainsanat: sepelvaltimotautikohtauspotilas, potilasohjaus