Yleisten edunvalvontapalveluiden järjestäminen julkisen vallan tehtävänä
VALKONEN, RIIKKA (2007)
VALKONEN, RIIKKA
2007
Julkisoikeus - Public Law
Kauppa- ja hallintotieteiden tiedekunta - Faculty of Economics and Administration
This publication is copyrighted. Only for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2007-09-04
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-17206
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-17206
Tiivistelmä
Tutkielmassa selvitetään yleisten edunvalvontapalveluiden järjestämisen nykytilaa ja sen epäkohtia, sekä pohditaan millaisia uudistuksia voitaisiin toteuttaa. Tarkoituksena ei ole ollut tehdä syvällistä analyysia mahdollisten säännösmuutosten sisällöstä vaan riittävänä on pidetty joidenkin vaihtoehtojen esiintuomista. Tutkielmassa tarkastellaan niitä velvoitteita, joita edunvalvontapalveluiden järjestämisestä annettu laki asettaa kunnille holhoustoimen edunvalvontapalveluiden tuottajina ja valtiolle palveluiden järjestäjänä. Valtion ja kuntien välinen tehtävienjako uudistettiin pitkällisen valmistelun jälkeen holhouslainsäädännön kokonaisuudistuksen yhteydessä. Uudistuksessa asetettiin edunvalvontapalveluiden järjestämiselle tiettyjä tavoitteita, joista keskeisin on edunvalvontapalvelujen riittävyys. Tähän tavoitteeseen pyritään säätämällä edunvalvontapalveluiden järjestämisestä annetussa laissa, että palveluiden on oltava alueellisesti riittäviä. Tutkielmassa pohditaan kuinka valittu sääntelymalli on käytännössä toiminut. Huomiota on kiinnitetty tehtävienjaon historialliseen muotoutumiseen ja voimassa olevan lainsäädännön sisältämiin puitteisiin, joiden mukaan edunvalvontapalvelut järjestetään. Tutkielma on pääosiltaan oikeusdogmaattinen, mutta se sisältää myös oikeuspolitiikkaan liittyviä näkökohtia. Esimerkiksi kysymys siitä, tulisiko yleinen edunvalvonta siirtää kokonaisuudessaan kunnilta valtiolle, on oikeuspolitiikan alaan kuuluva asia.
Holhoustoimen kokonaisuudistus tuli voimaan vuonna 1999. Holhoustoimea koskevat säännökset koottiin holhoustoimilakiin ja lakiin holhoustoimen edunvalvontapalveluiden järjestämisestä. Kokonaisuudistuksessa korostettiin holhoustoimen edunvalvonnan asiakaslähtöisyyttä ja tavoitteeksi asetettiin edunvalvonnan hoitaminen tehokkaasti ja oikeusturvavaatimukset huomioiden. Edunvalvontajärjestelmän tarkoituksena on päämiehen yksilöllisen edun turvaaminen tilanteessa, jossa hän ei esimerkiksi sairautensa tai henkisen toiminnan häiriintymisen vuoksi kykene itse valvomaan etuaan. Edunvalvontapalveluiden järjestäminen on valtiolle kuuluva oikeusturvatehtävä. Sen käytännön toteuttamisvastuu on säädetty kunnille, jos maistraatti ja kunta eivät toisin sovi. Kuntien asema edunvalvontapalveluiden tuottajana on koettu niin ongelmalliseksi, että valtiollistamisen mahdollisuuksien selvittäminen on käynnissä osana kunta- ja palvelurakenneuudistusta.
Edunvalvonnassa olevan päämiehen saaman palvelun laatu voi riippua suuresti siitä, missä kunnassa hän asuu. Yleisten edunvalvontapalveluiden järjestämisessä keskeisiä ongelmia ovat resurssien vähäisyys ja päämiesten liian suuri määrä suhteessa edunvalvojiin. Puutteelliset resurssit johtuvat valtion maksaman korvauksen vähäisyydestä, kuntien vaikeasta taloudellisesta tilanteesta ja edunvalvonnan marginaalisesta asemasta suhteessa kunnan hoidettavana oleviin muihin hyvinvointipalveluihin. Päämiehet rahoittavat lisäksi huomattavan osan yleisestä edunvalvonnasta, mutta näitä varoja ei välttämättä käytetä yleisen edunvalvonnan järjestämiseen. Palveluiden riittävyyttä joudutaan tällä hetkellä arvioimaan tapauskohtaisesti esimerkiksi kanteluiden seurauksena, koska mitään maassa yleisesti hyväksyttyä vähimmäistasoa ei ole sitovasti määritelty. Hyviä perusteita voidaan esittää sille, että nykyinen sääntelymalli ei riittävällä tavalla turvaa laadukasta edunvalvontaa vaan se voi johtaa sekä yleisten edunvalvojien että päämiesten aseman vaarantumiseen.
Holhous, yleinen edunvalvonta, palveluiden järjestäminen, valtion ja kuntien tehtävät
Holhoustoimen kokonaisuudistus tuli voimaan vuonna 1999. Holhoustoimea koskevat säännökset koottiin holhoustoimilakiin ja lakiin holhoustoimen edunvalvontapalveluiden järjestämisestä. Kokonaisuudistuksessa korostettiin holhoustoimen edunvalvonnan asiakaslähtöisyyttä ja tavoitteeksi asetettiin edunvalvonnan hoitaminen tehokkaasti ja oikeusturvavaatimukset huomioiden. Edunvalvontajärjestelmän tarkoituksena on päämiehen yksilöllisen edun turvaaminen tilanteessa, jossa hän ei esimerkiksi sairautensa tai henkisen toiminnan häiriintymisen vuoksi kykene itse valvomaan etuaan. Edunvalvontapalveluiden järjestäminen on valtiolle kuuluva oikeusturvatehtävä. Sen käytännön toteuttamisvastuu on säädetty kunnille, jos maistraatti ja kunta eivät toisin sovi. Kuntien asema edunvalvontapalveluiden tuottajana on koettu niin ongelmalliseksi, että valtiollistamisen mahdollisuuksien selvittäminen on käynnissä osana kunta- ja palvelurakenneuudistusta.
Edunvalvonnassa olevan päämiehen saaman palvelun laatu voi riippua suuresti siitä, missä kunnassa hän asuu. Yleisten edunvalvontapalveluiden järjestämisessä keskeisiä ongelmia ovat resurssien vähäisyys ja päämiesten liian suuri määrä suhteessa edunvalvojiin. Puutteelliset resurssit johtuvat valtion maksaman korvauksen vähäisyydestä, kuntien vaikeasta taloudellisesta tilanteesta ja edunvalvonnan marginaalisesta asemasta suhteessa kunnan hoidettavana oleviin muihin hyvinvointipalveluihin. Päämiehet rahoittavat lisäksi huomattavan osan yleisestä edunvalvonnasta, mutta näitä varoja ei välttämättä käytetä yleisen edunvalvonnan järjestämiseen. Palveluiden riittävyyttä joudutaan tällä hetkellä arvioimaan tapauskohtaisesti esimerkiksi kanteluiden seurauksena, koska mitään maassa yleisesti hyväksyttyä vähimmäistasoa ei ole sitovasti määritelty. Hyviä perusteita voidaan esittää sille, että nykyinen sääntelymalli ei riittävällä tavalla turvaa laadukasta edunvalvontaa vaan se voi johtaa sekä yleisten edunvalvojien että päämiesten aseman vaarantumiseen.
Holhous, yleinen edunvalvonta, palveluiden järjestäminen, valtion ja kuntien tehtävät