Fosforinsitojina käytettyjen kalsiumkarbonaatin ja sevelameerihydrokloridin vaikutusten vertailu kokeellisessa munuaisten vajaatoiminnassa
KORPINEN, SUVI (2012)
KORPINEN, SUVI
2012
Lääketiede - Medicine
Lääketieteen yksikkö - School of Medicine
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2012-01-02
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-22062
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-22062
Tiivistelmä
Krooniseen munuaisten vajaatoimintaan liittyvä ylikuolleisuus selittyy noin 50 %:ssa tapauksista sydän- ja verisuonitaudeilla. Perinteiset sydän- ja verisuonitautien riskitekijät ovat tavallista yleisempiä munuaispotilailla, mutta krooniseen munuaisten vajaatoimintaan liittyy myös epätavallisempia sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä, kuten häiriintynyt kalsium-fosforitasapaino. Erityisesti hyperfosfatemia ja sekundaarinen hyperparatyreoosi altistavat sekä rakenteellisille että toiminnallisille muutoksille verisuonistossa. Hyperfosfatemian ja sekundaarisen hyperparatyreoosin estämiseksi tarvitaan usein peroraalisia fosforinsitojia, kuten kalsiumkarbonaattia tai sevelameeria, joista molemmilla on havaittu olevan myös muita edullisia vaikutuksia.
Kokeellisessa, 95 Sprague-Dawley-rottaa käsittäneessä tutkimuksessamme pyrimme selvittämään kalsiumkarbonaatti- ja sevelameerihydrokloridihoitointerventioryhmien välisiä eroja yleisten munuaisten vajaatoiminnan piirteiden, kalsium-fosforiaineenvaihdunnan, verenpaineen, sydämen kuorman ja verisuonitoiminnan sekä lipidistatuksen suhteen. 51 rotalle tehtiin 5/6-nefrektomia ja 44:lle valeleikkauksena munuaiskapselin poisto. Rottien annettiin seurannassa kehittää munuaisten vajaatoimintaa 14 viikon ajan, minkä jälkeen sekä sairaat että terveet rotat jaettiin kolmeen yhteneväiseen ryhmään verenpaineen, painon, virtsan erityksen ja kreatiniinin plasmapitoisuuden perusteella. Ryhmät saivat 8 viikon ajan joko 3 % kalsiumkarbonaattia, 3 % sevelameerihydrokloridia tai 0,3 % kalsiumia sisältänyttä muonaa.
Kalsiumkarbonaatti toimi tehokkaana fosforinsitojana. Toisaalta se aiheutti merkitsevän hyperkalsemian sekä terveille että sairaille rotille, mikä entisestään heikensi munuaistoimintaa 5/6-nefrektomiarotilla. Hyperkalsemia ja matalat fosforipitoisuudet estivät kuitenkin tehokkaasti sekundaarisen hyperparatyreoosin kehittymisen, ja kalsiumkarbonaattihoito alensi verenpainetta, paransi endoteelista riippumatonta verisuonten relaksaatiota ja lipidiprofiilia sekä vähensi sydämen kuormaa natriureettisten peptidien kammiopitoisuuksista arvioituna. Sevelameerihydrokloridisuola aiheutti metabolisen asidoosin sekä terveille että sairaille rotille ja heikensi sairaiden rottien munuaistoimintaa entisestään. Mahdollisesti heikentyneestä munuaisfunktiosta johtuen sevelameerin fosforipitoisuuksia alentavaa vaikutusta ei tutkimuksessamme ollut havaittavissa. Sevelameerista ollaankin siirtymässä myös kliinisessä työssä käyttämään asidoosia ehkäisevää karbonaattisuolaa.
Saamiemme tutkimustulosten valossa sevelameerihydrokloridisuolalla tehdyt aikaisemmat tutkimukset, joista useammissa pH-muutoksia ja niiden mahdollisia vaikutuksia tutkimustuloksiin ei ole raportoitu, tulisi toistaa uudella sevelameerikarbonaattisuolalla. Näin poissuljettaisiin asidoosin aiheuttama harha aiemmissa tuloksissa.
Asiasanat:kalsium-fosforitasapaino, parathormoni, sekundaarinen hyperparatyreoosi, kalsidioli, kalsitrioli, FGF-23, klotho, verisuonitoiminta, lipidiprofiili
Kokeellisessa, 95 Sprague-Dawley-rottaa käsittäneessä tutkimuksessamme pyrimme selvittämään kalsiumkarbonaatti- ja sevelameerihydrokloridihoitointerventioryhmien välisiä eroja yleisten munuaisten vajaatoiminnan piirteiden, kalsium-fosforiaineenvaihdunnan, verenpaineen, sydämen kuorman ja verisuonitoiminnan sekä lipidistatuksen suhteen. 51 rotalle tehtiin 5/6-nefrektomia ja 44:lle valeleikkauksena munuaiskapselin poisto. Rottien annettiin seurannassa kehittää munuaisten vajaatoimintaa 14 viikon ajan, minkä jälkeen sekä sairaat että terveet rotat jaettiin kolmeen yhteneväiseen ryhmään verenpaineen, painon, virtsan erityksen ja kreatiniinin plasmapitoisuuden perusteella. Ryhmät saivat 8 viikon ajan joko 3 % kalsiumkarbonaattia, 3 % sevelameerihydrokloridia tai 0,3 % kalsiumia sisältänyttä muonaa.
Kalsiumkarbonaatti toimi tehokkaana fosforinsitojana. Toisaalta se aiheutti merkitsevän hyperkalsemian sekä terveille että sairaille rotille, mikä entisestään heikensi munuaistoimintaa 5/6-nefrektomiarotilla. Hyperkalsemia ja matalat fosforipitoisuudet estivät kuitenkin tehokkaasti sekundaarisen hyperparatyreoosin kehittymisen, ja kalsiumkarbonaattihoito alensi verenpainetta, paransi endoteelista riippumatonta verisuonten relaksaatiota ja lipidiprofiilia sekä vähensi sydämen kuormaa natriureettisten peptidien kammiopitoisuuksista arvioituna. Sevelameerihydrokloridisuola aiheutti metabolisen asidoosin sekä terveille että sairaille rotille ja heikensi sairaiden rottien munuaistoimintaa entisestään. Mahdollisesti heikentyneestä munuaisfunktiosta johtuen sevelameerin fosforipitoisuuksia alentavaa vaikutusta ei tutkimuksessamme ollut havaittavissa. Sevelameerista ollaankin siirtymässä myös kliinisessä työssä käyttämään asidoosia ehkäisevää karbonaattisuolaa.
Saamiemme tutkimustulosten valossa sevelameerihydrokloridisuolalla tehdyt aikaisemmat tutkimukset, joista useammissa pH-muutoksia ja niiden mahdollisia vaikutuksia tutkimustuloksiin ei ole raportoitu, tulisi toistaa uudella sevelameerikarbonaattisuolalla. Näin poissuljettaisiin asidoosin aiheuttama harha aiemmissa tuloksissa.
Asiasanat:kalsium-fosforitasapaino, parathormoni, sekundaarinen hyperparatyreoosi, kalsidioli, kalsitrioli, FGF-23, klotho, verisuonitoiminta, lipidiprofiili