Virginia Woolf, Modernism and the Visual Arts
KAIPIAINEN, MERJA (2006)
KAIPIAINEN, MERJA
2006
Englantilainen filologia - English Philology
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2006-06-14
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15891
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15891
Tiivistelmä
Virginia Woolf, Modernism and The Visual Arts -tutkimuksessa etsitään vastaavuuksia Virginia Woolfin romaaneista ja kuvataiteista modernismin viitekehyksessä. Tutkittavat teokset ovat Woolfin kokeelliset romaanit Jacob's Room (1922), Mrs Dalloway (1925), To the Lighthouse (1927), The Waves (1931) ja Between the Acts (1941). Tutkimukseni käsittelee modernismin käyttämiä keskeisiä estettisiä keinoja Woolfin teoksissa, maalaustaiteessa, valokuvassa ja elokuvassa. Toinen tärkeä aihepiiri on feminiininen modernismi ja naistaiteilijat. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä ovat kirjallisuustieteen ja taidehistorian tutkimus sekä feministinen teoria. Erityissti narratologinen teoria (Bal, Genette, Friedman, Rimmon-Kenan, Uspensky) ja kuvan ja sanan välisten suhteiden tutkimus ovat keskeisiä teoreettisia apuvälineitä esteettisiä piirteitä tarkasteltaessa. Tutkimuksessa käytetään myös muuta soveltuvaa teoriaa, esim. metaforan, valokuvan ja elokuvan analyysejä.
Tutkimukseni ensimmäisessä osassa selvitetään modernismin keskeisiä piirteitä kirjallisuudessa ja kuvataiteissa. Toisessa pääluvussa tutkin eräitä modernismin ideoita, jotka liittyvät aikaan ja tilaan. Aika on kirjallisuuden peruselementti ja tila puolestaan kuvataiteen tärkeä elementti. Moderni maalaustaide oli läheisessä vuorovaikutuksessa modernistisen kirjallisuuden kanssa ja kirjallisuudessa esiintyy samanlaista fragmentaarisuuden ja samanaikaisuuden esittämistä kuin kuvataiteissa. Esimerkiksi kubismissa ja Virginia Woolfin teoksissa on havaittavissa samanaikaisuuden kuvaamista ja moniperspektiivisyyttä, mutta hänen romaaneissaan eri tavalla käsitettyinä ja esitettyinä kuin maalaustaiteessa. Samanaikaisuus on yksi "tilallisen muodon" (Joseph Frankin termi spatial form) ilmentymä Woolfin modernistisissa romaaneissa, ja tutkimukseni päätyy toteamukseen, että spatiaalisuus on Woolfilla ainoastaan efeksti, jonka kirjailija luo käyttämällä erilaisia kirjallisia tekniikoita. Siten spatiaalinen muoto täytyykin aina käsittää metaforisesti, koska kirjallisuuden on kielen lineaarisuudesta johtuen aina tyydyttävä kuvaamaan tilaa ja samanaikaisuutta ainoastaan mielikuvina, joista lukija muodostaa tilakokemuksensa. Kuvataiteissa, erityisesti futurismissa, puolestaan pyrittiin kuvaamaan kirjallisuuden keskeistä elementtiä aikaa. Woolfin romaanit muistuttavat elokuvaa, koska molemmissa aika on ominaispiirre, johon nämä taidemuodot perustuvat. Olen analysoinut romaanien aikarakenteita käyttäen apunani Gerard Genetten jaottelua (analepsis, prolepsis). Myös elokuvakerronta rakentuu näille samoille muistelua ja tapahtumien ennakointia ilmentäville tekniikoille, joita elokuvatutkimuksessa on kutsuttu nimillä takautuma ja ennakointi. Etenkin Jacob's Room -romaanissa Woolf käyttää elokuvan montaasitekniikkaa.
Yhdistän tutkimuksessani mm. valokuvan, impressionistisen maalauksen ja Woolfin hetkien kuvaamisen. Woolfin teoksista löytyy yhtäläisyyksiä James Joycen teoksien yhteydessä käytetylle käsitteelle "epiphanic moment", joka on eräänlainen uskonnollisluonteinen elämyksellinen oivalluksen hetki. Liitän tämän "epifaanisen hetken" Henri Cartier-Bressonin valokuvan oivalluksen hetkeen, jota hän kutsuu "ratkaisevaksi hetkeksi". Sekä Cartier-Bressonin, Woolfin että impressionistien hetkessä on sama haihtuvuuden ja hetkellisyyden ajatus kuin Baudelairen kuvauksissa modernin kokemuksen luonteesta. Eräs keskeinen kysymys tutkimuksessani on sanan ja kuvan suhde Virginia Woolfin romaaneissa. Tutkimuksessa todetaan, että Woolfin teksteistä on mahdollista löytää vastineita visuaalisille kuville erilaisten kirjallisten keinojen avulla. Näitä keinoja ovat esim. kuvaus, metafora ja ekfrasis.
Tutkimuksen kolmannessa osassa tarkastelen mm. Woolfin teosten yhteyksiä symbolismiin ja surrealismiin, Woolfin teosten monimerkityksellisyyttä ja metaforisuutta. Metaforisuus nähdään eräänä visuaalisuuden piirteenä Woolfilla, ja metafora ymmärretään mentaalisen kuvan verbaalisena kuvana Mieke Balin määritelmän mukaan. Esimerkiksi To the Lighthouse -romaani käsitetään kokonaisuutena mentaalisena kuvana, metaforana, jossa rinnastuu kaksi toisiinsa liittymätöntä kuvaa. Modernissa kuvataiteessa, esim. Marcel Duchampin teoksissa, metaforisuus liittyy ironiaan ja naissurrealisteilla ja Woolfin romaanin To the Lighthouse Mrs Ramsayn hahmossa luonnosta kumpuavaan luovuuteen.
Työni neljännessä osassa etsin feminiinisen modernismin representaatioita Berthe Morisot'n, Mary Cassattin, Gwen Johnin ja Vanessa Bellin maalauksista sekä Woolfin romaaneista. Esimerkiksi rinnastamalla Woolfin teokset naisimpressionistien teoksiin pyrin lukemaan impressionismia feminiinisenä taidesuuntauksena. Toisin kuin maskuliinisessa taidekritiikissä, feminiinisyys ymmärretään tutkimuksessani modernismin "toiseutena", positiivisena ja arvovapaana ominaisuutena. Gwen Johnin kautta piirtyy kuva myös Virginia Woolfista sisäisen maailman ja mielen kuvaajana ja Vanessa Bellin taiteen kautta Woolf yhdistyy postimpressionisisen taiteen esteettisiin pyrkimyksiin ja keinoihin. Bellillä ja Woolfilla postimpressionismi perustuu vahvasti itse elettyyn todellisuuteen eikä konstruoituihin fantasioihin kuten esimerkiksi Picassolla ja Matissella.
Tutkimukseni ensimmäisessä osassa selvitetään modernismin keskeisiä piirteitä kirjallisuudessa ja kuvataiteissa. Toisessa pääluvussa tutkin eräitä modernismin ideoita, jotka liittyvät aikaan ja tilaan. Aika on kirjallisuuden peruselementti ja tila puolestaan kuvataiteen tärkeä elementti. Moderni maalaustaide oli läheisessä vuorovaikutuksessa modernistisen kirjallisuuden kanssa ja kirjallisuudessa esiintyy samanlaista fragmentaarisuuden ja samanaikaisuuden esittämistä kuin kuvataiteissa. Esimerkiksi kubismissa ja Virginia Woolfin teoksissa on havaittavissa samanaikaisuuden kuvaamista ja moniperspektiivisyyttä, mutta hänen romaaneissaan eri tavalla käsitettyinä ja esitettyinä kuin maalaustaiteessa. Samanaikaisuus on yksi "tilallisen muodon" (Joseph Frankin termi spatial form) ilmentymä Woolfin modernistisissa romaaneissa, ja tutkimukseni päätyy toteamukseen, että spatiaalisuus on Woolfilla ainoastaan efeksti, jonka kirjailija luo käyttämällä erilaisia kirjallisia tekniikoita. Siten spatiaalinen muoto täytyykin aina käsittää metaforisesti, koska kirjallisuuden on kielen lineaarisuudesta johtuen aina tyydyttävä kuvaamaan tilaa ja samanaikaisuutta ainoastaan mielikuvina, joista lukija muodostaa tilakokemuksensa. Kuvataiteissa, erityisesti futurismissa, puolestaan pyrittiin kuvaamaan kirjallisuuden keskeistä elementtiä aikaa. Woolfin romaanit muistuttavat elokuvaa, koska molemmissa aika on ominaispiirre, johon nämä taidemuodot perustuvat. Olen analysoinut romaanien aikarakenteita käyttäen apunani Gerard Genetten jaottelua (analepsis, prolepsis). Myös elokuvakerronta rakentuu näille samoille muistelua ja tapahtumien ennakointia ilmentäville tekniikoille, joita elokuvatutkimuksessa on kutsuttu nimillä takautuma ja ennakointi. Etenkin Jacob's Room -romaanissa Woolf käyttää elokuvan montaasitekniikkaa.
Yhdistän tutkimuksessani mm. valokuvan, impressionistisen maalauksen ja Woolfin hetkien kuvaamisen. Woolfin teoksista löytyy yhtäläisyyksiä James Joycen teoksien yhteydessä käytetylle käsitteelle "epiphanic moment", joka on eräänlainen uskonnollisluonteinen elämyksellinen oivalluksen hetki. Liitän tämän "epifaanisen hetken" Henri Cartier-Bressonin valokuvan oivalluksen hetkeen, jota hän kutsuu "ratkaisevaksi hetkeksi". Sekä Cartier-Bressonin, Woolfin että impressionistien hetkessä on sama haihtuvuuden ja hetkellisyyden ajatus kuin Baudelairen kuvauksissa modernin kokemuksen luonteesta. Eräs keskeinen kysymys tutkimuksessani on sanan ja kuvan suhde Virginia Woolfin romaaneissa. Tutkimuksessa todetaan, että Woolfin teksteistä on mahdollista löytää vastineita visuaalisille kuville erilaisten kirjallisten keinojen avulla. Näitä keinoja ovat esim. kuvaus, metafora ja ekfrasis.
Tutkimuksen kolmannessa osassa tarkastelen mm. Woolfin teosten yhteyksiä symbolismiin ja surrealismiin, Woolfin teosten monimerkityksellisyyttä ja metaforisuutta. Metaforisuus nähdään eräänä visuaalisuuden piirteenä Woolfilla, ja metafora ymmärretään mentaalisen kuvan verbaalisena kuvana Mieke Balin määritelmän mukaan. Esimerkiksi To the Lighthouse -romaani käsitetään kokonaisuutena mentaalisena kuvana, metaforana, jossa rinnastuu kaksi toisiinsa liittymätöntä kuvaa. Modernissa kuvataiteessa, esim. Marcel Duchampin teoksissa, metaforisuus liittyy ironiaan ja naissurrealisteilla ja Woolfin romaanin To the Lighthouse Mrs Ramsayn hahmossa luonnosta kumpuavaan luovuuteen.
Työni neljännessä osassa etsin feminiinisen modernismin representaatioita Berthe Morisot'n, Mary Cassattin, Gwen Johnin ja Vanessa Bellin maalauksista sekä Woolfin romaaneista. Esimerkiksi rinnastamalla Woolfin teokset naisimpressionistien teoksiin pyrin lukemaan impressionismia feminiinisenä taidesuuntauksena. Toisin kuin maskuliinisessa taidekritiikissä, feminiinisyys ymmärretään tutkimuksessani modernismin "toiseutena", positiivisena ja arvovapaana ominaisuutena. Gwen Johnin kautta piirtyy kuva myös Virginia Woolfista sisäisen maailman ja mielen kuvaajana ja Vanessa Bellin taiteen kautta Woolf yhdistyy postimpressionisisen taiteen esteettisiin pyrkimyksiin ja keinoihin. Bellillä ja Woolfilla postimpressionismi perustuu vahvasti itse elettyyn todellisuuteen eikä konstruoituihin fantasioihin kuten esimerkiksi Picassolla ja Matissella.