Sosiaalityö psykiatrisessa työkyvyn arvioinnissa. Sosiaalityöntekijöiden käsitysten arviointi empowermentin näkökulmasta
ANTIKAINEN-JUNTUNEN, EIJA (2006)
ANTIKAINEN-JUNTUNEN, EIJA
2006
Kuntouttava sosiaalityö - Empowering Social Work
Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2006-01-25
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15311
https://urn.fi/urn:nbn:fi:uta-1-15311
Tiivistelmä
Tutkimus on käytäntöpohjainen arviointitutkimus, jonka aineistona ovat sosiaalityöntekijöiden omat käsitykset roolistaan työkyvyn arvioinnissa osana psykiatrista moniammatillista tiimiä ja verkostoa. Tutkimuksen tavoite on kartoittaa sosiaalityön tavoite ja tehtävät, tavoitteen ja tehtävien toteutuminen ja toteutumisen arviointiperusteet sekä kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet psykiatrisessa työkyvyn arvioinnissa. Kartoituksen tuloksia arvioidaan empowermentin näkökulmasta, joka on tutkimuksen teoreettinen lähtökohta. Työkyvyn arviointiin liittyvässä sosiaalityössä empowerment tarkoittaa asiakkaan ottamista mukaan oman tilanteensa määrittelyyn ja hoitonsa (ja arviointinsa) suunnitteluun ja toteutukseen, asiakkaan osallisuuden edistämistä hoidon (ja arvioinnin) ulkopuolisessa ”varsinaisessa” elämässä sekä kumppanuutta ja liittolaisuutta auttamisessa (ja arvioinnissa).
Tutkimusaineisto koottiin sosiaalityöntekijöiden ryhmäkeskusteluista Fettermanin empowerment-arviointimenetelmällä, jonka tarkoitus on auttaa arvioitavaan toimintaan osallistuvia itse arvioimaan omaa toimintaansa. Ryhmiä oli kaksi kahdesta eri kaupungista. Keskustelunauhoilta purettua tekstiä on analysoitu teemoittelemalla, vertailemalla ja tyypittelemällä sekä arvioimalla sosiaalityöntekijöiden käsityksiä tutkimuksen teoreettisten lähtökohtien näkökulmasta. Sosiaalityöntekijöiden sosiaalityölle asettamat tavoitteet ja tehtävät työkyvyn arvioinnissa korostivat empowermentin kannalta tärkeää asiakkaan oikeutta osallistua tilanteensa määrittelyyn sekä liittolaisuutta auttamisessa. Aineisto ei tuottanut selkeää kuvaa siitä, miten tutkimuksessa edustettu sosiaalityö edistää asiakkaan osallisuutta elämässä laajemmin.
Tutkimusaineistosta nousi esiin kaksi päätapaa tehdä sosiaalityötä työkyvyn arviointiasiakkaiden kanssa. Ne ovat yksilökeskeinen ja verkostoituva työtapa. Yksilökeskeisessä tavassa painopiste on asiakassuhteessa, ja liittolaisuus auttamisessa koskee ennen kaikkea asiakasta ja työntekijää. Tämä työtapa edustaa perinteistä terveydenhuollon vertikaalista ja erikoistuvaa asiantuntijuutta, jossa asiantuntijuus tuodaan esiin asiakkaalle yksilövastaanotolla ja tarvittaessa muulle tiimille ja hoito-organisaation ulkopuoliselle verkostolle sairaskertomusmerkintöinä tai kirjallisena lausuntona. Verkostoituva työtapa rakentaa liittolaisuutta asiakkaan lisäksi hoito-organisaation moniammatillisen tiimin ja laajemman verkoston välille. Siinä on kyse horisontaalisesta, ammattiryhmien rajoja rikkovasta ja ylittävästä asiantuntijuudesta. Verkostoituvan työtavan ominaispiirteitä aineistossa olivat esimerkiksi puheeksi otto, aktiivinen tarttuminen asiakkaan asioiden hoitoon, oman tietämyksen ja työpanoksen aktiivinen tarjoaminen, yhteydenpito verkostoon, asianajo ja yhdessä tekeminen. Verkostoituvasti työskenneltäessä tärkeää ei ole niinkään sosiaalityön näkyminen sairaskertomuksessa tai B-lausunnossa, vaan se, että sosiaalityö pyydetään mukaan työ-kyvyn arviointiin. Yhteistyötä pidetään luottamuksen ja arvostuksen osoituksena sekä merkkinä oman asiantuntemuksen tunnustamisesta.
Sosiaalityö kantoi suurempaa vastuuta työkyvyn arvioinnin tuloksesta ja seurauksista kuin sen tosiasiallinen osuus työkyvyn arvioinnissa näyttäisi antavan aihetta. Suuri vastuunotto liittyi asiakkaiden ohjautumiseen sosiaalityöntekijälle arviointiprosessin myöhäisessä vaiheessa, jolloin asiakkaiden tilanteet olivat ehtineet monimutkaistua ja vaikeutua. Siksi sosiaalityöntekijät korostivat voimakkaasti sosiaalityön vastuuta arvioinnin kokonaisvaltaisuudesta ja asiakkaan tulevaisuuden vaihtoehtojen realistisuudesta. He kantoivat seurausvastuuta, joka heille ammatinsa puolesta kuuluukin. Sosiaalityön osuus moniammatillisessa arvioinnissa on tuoda esiin asiakkaalle mahdollisia tulevaisuuden vaihtoehtoja sekä ennakoida ja tuoda esiin niiden mahdollisia seurauksia.
Sosiaalityöllä ei ollut tutkimuksessa mukana olleissa työyksiköissä systemaattisia työkäytäntöjä työkyvyn arvioinnissa, vaan työkyvyn arviointiasiakkaat näyttivät ohjautuvan sosiaalityöntekijän vastaanotolle sattumanvaraiesti. Tästä seurasi se, että sosiaalityön osuus työkyvyn arvioinnissa oli epäselvä, näkymätön ja viimesijainen eikä sen kohdentumisen tarkoituksenmukaisuudesta voitu olla varmoja. Hyvinvointivaltion lupauksen mukaisesti asiakkailla pitäisi olla yksilölliseen tilanteeseensa ja tarpeisiinsa pohjautuva oikeus tulla ohjatuksi sosiaalityöntekijälle. Sosiaalityön osuutta työkyvyn arvioinnissa voi yrittää selventää ja kirkastaa lisäämällä tiedottamista sosiaalityön tehtävistä arvioinnissa, parantamalla sosiaalityön osuuden dokumentointia, seurantaa ja tilastointia sekä tuomalla esiin sosiaalityön asiantuntemusta asiakkaan kuntoutusvaihtoehtojen ja niiden mahdollisten rahoitustapojen selvittämisessä ja järjestämisessä.
Hakutermit:
työkyvyn arviointi, empowerment, itsearviointi, arviointitutkimus, osallisuus, asianajo
Tutkimusaineisto koottiin sosiaalityöntekijöiden ryhmäkeskusteluista Fettermanin empowerment-arviointimenetelmällä, jonka tarkoitus on auttaa arvioitavaan toimintaan osallistuvia itse arvioimaan omaa toimintaansa. Ryhmiä oli kaksi kahdesta eri kaupungista. Keskustelunauhoilta purettua tekstiä on analysoitu teemoittelemalla, vertailemalla ja tyypittelemällä sekä arvioimalla sosiaalityöntekijöiden käsityksiä tutkimuksen teoreettisten lähtökohtien näkökulmasta. Sosiaalityöntekijöiden sosiaalityölle asettamat tavoitteet ja tehtävät työkyvyn arvioinnissa korostivat empowermentin kannalta tärkeää asiakkaan oikeutta osallistua tilanteensa määrittelyyn sekä liittolaisuutta auttamisessa. Aineisto ei tuottanut selkeää kuvaa siitä, miten tutkimuksessa edustettu sosiaalityö edistää asiakkaan osallisuutta elämässä laajemmin.
Tutkimusaineistosta nousi esiin kaksi päätapaa tehdä sosiaalityötä työkyvyn arviointiasiakkaiden kanssa. Ne ovat yksilökeskeinen ja verkostoituva työtapa. Yksilökeskeisessä tavassa painopiste on asiakassuhteessa, ja liittolaisuus auttamisessa koskee ennen kaikkea asiakasta ja työntekijää. Tämä työtapa edustaa perinteistä terveydenhuollon vertikaalista ja erikoistuvaa asiantuntijuutta, jossa asiantuntijuus tuodaan esiin asiakkaalle yksilövastaanotolla ja tarvittaessa muulle tiimille ja hoito-organisaation ulkopuoliselle verkostolle sairaskertomusmerkintöinä tai kirjallisena lausuntona. Verkostoituva työtapa rakentaa liittolaisuutta asiakkaan lisäksi hoito-organisaation moniammatillisen tiimin ja laajemman verkoston välille. Siinä on kyse horisontaalisesta, ammattiryhmien rajoja rikkovasta ja ylittävästä asiantuntijuudesta. Verkostoituvan työtavan ominaispiirteitä aineistossa olivat esimerkiksi puheeksi otto, aktiivinen tarttuminen asiakkaan asioiden hoitoon, oman tietämyksen ja työpanoksen aktiivinen tarjoaminen, yhteydenpito verkostoon, asianajo ja yhdessä tekeminen. Verkostoituvasti työskenneltäessä tärkeää ei ole niinkään sosiaalityön näkyminen sairaskertomuksessa tai B-lausunnossa, vaan se, että sosiaalityö pyydetään mukaan työ-kyvyn arviointiin. Yhteistyötä pidetään luottamuksen ja arvostuksen osoituksena sekä merkkinä oman asiantuntemuksen tunnustamisesta.
Sosiaalityö kantoi suurempaa vastuuta työkyvyn arvioinnin tuloksesta ja seurauksista kuin sen tosiasiallinen osuus työkyvyn arvioinnissa näyttäisi antavan aihetta. Suuri vastuunotto liittyi asiakkaiden ohjautumiseen sosiaalityöntekijälle arviointiprosessin myöhäisessä vaiheessa, jolloin asiakkaiden tilanteet olivat ehtineet monimutkaistua ja vaikeutua. Siksi sosiaalityöntekijät korostivat voimakkaasti sosiaalityön vastuuta arvioinnin kokonaisvaltaisuudesta ja asiakkaan tulevaisuuden vaihtoehtojen realistisuudesta. He kantoivat seurausvastuuta, joka heille ammatinsa puolesta kuuluukin. Sosiaalityön osuus moniammatillisessa arvioinnissa on tuoda esiin asiakkaalle mahdollisia tulevaisuuden vaihtoehtoja sekä ennakoida ja tuoda esiin niiden mahdollisia seurauksia.
Sosiaalityöllä ei ollut tutkimuksessa mukana olleissa työyksiköissä systemaattisia työkäytäntöjä työkyvyn arvioinnissa, vaan työkyvyn arviointiasiakkaat näyttivät ohjautuvan sosiaalityöntekijän vastaanotolle sattumanvaraiesti. Tästä seurasi se, että sosiaalityön osuus työkyvyn arvioinnissa oli epäselvä, näkymätön ja viimesijainen eikä sen kohdentumisen tarkoituksenmukaisuudesta voitu olla varmoja. Hyvinvointivaltion lupauksen mukaisesti asiakkailla pitäisi olla yksilölliseen tilanteeseensa ja tarpeisiinsa pohjautuva oikeus tulla ohjatuksi sosiaalityöntekijälle. Sosiaalityön osuutta työkyvyn arvioinnissa voi yrittää selventää ja kirkastaa lisäämällä tiedottamista sosiaalityön tehtävistä arvioinnissa, parantamalla sosiaalityön osuuden dokumentointia, seurantaa ja tilastointia sekä tuomalla esiin sosiaalityön asiantuntemusta asiakkaan kuntoutusvaihtoehtojen ja niiden mahdollisten rahoitustapojen selvittämisessä ja järjestämisessä.
Hakutermit:
työkyvyn arviointi, empowerment, itsearviointi, arviointitutkimus, osallisuus, asianajo