SÄÄNNÖSTELTY HUVI Suomalainen ravintola 1900-luvulla
Sillanpää, Merja (2002)
Tässä tietueessa ei ole kokotekstiä saatavilla Treposta, ainoastaan metadata.
Sillanpää, Merja
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
2002
Suomen historia - Finnish History
Humanistinen tiedekunta - Faculty of Humanities
Väitöspäivä
2002-01-26Tiivistelmä
Tässä tutkimuksessa selvitetään, mitkä tekijät vaikuttivat suomalaisen ravintolan ominaispiirteiden syntyyn 1900-luvulla? Suomalaisen kehityksen pääpiirteitä haetaan vertailemalla suomalaisen kehityksen merkittäviä käännekohtia erityisesti saksalaiseen kehitykseen. Saksalainen Eurooppa on valittu vertailukohteeksi, koska myös se oli vaikutteita vastaanottava alue. Toisaalta Saksassa ei ollut alkoholimonopolia. Vertailun avulla on mahdollista löytää kehityksen syitä: mikä johtui alkoholipolitiikasta ja mikä muista tekijöistä kuten esimerkiksi eri aikakausille tyypillisistä kotimaisista tai kansainvälisistä muoti-ilmiöistä.
Ravintolan erityisasema Suomessa näkyy esimerkiksi suomalaisten ihmisten suhtautumisessa ravintolaan eri aikakausina. Ravintolaan on haluttu, ravintolaa on vihattu, ravintolaa on pelätty, ravintolaan on päästy ja ravintolaan ei ole päästy. Mielenkiintoinen ryhmä Suomessa oli paheksujien ryhmä, joka ei itse käyttänyt ravintolapalveluja mutta joka halusi kuitenkin voimakkaasti vaikuttaa ravintoloita koskeviin päätöksiin.
Tutkimuksen taustana on eurooppalaisen ravintolaelinkeinon kukoistuskausi eli belle epoquen aika vuosina 1871 - 1914. Suunnilleen samaan aikakauteen ajoittuu Suomen historiassa ajanjakso, jona luotiin ihannekäsitys suomalaisuudesta. Viimeistään 1860-luvulta lähtien fennomaanit alkoivat korostaa vakavahenkisyyttä, luterilaista uskonnollisuutta ja voimakasta kansanvalistusta. Painotuksillaan suomalaiskansallinen liike teki myös pesäeron pääosin ruotsinkieliseen liberalismiin. Ihannesuomalaisen tuli olla isänmaallinen, siveellinen ja raitis. Suuri osa fennomaanien aatteellisesta perinnöstä siirtyi 1900-luvulle ja punoutui monella tapaa käsityksiin hyvästä valtiosta ja hyvästä kansalaisesta mutta myös hyvästä työläisestä. Voimakas raittiuden korostaminen kansalaishyveenä ei voinut olla vaikuttamatta samaan aikaan kehittyvään ravintolakulttuuriin ja suomalaisten käsityksiin ravintoloista.
Tutkimus päättyy vuoteen 1991, joka oli lamavuosi Suomessa. Vuonna 1991 hyväksyttiin myös uusi majoitus- ja ravitsemisliikkeitä koskeva asetus, joka ei enää määritellyt ravintolaa tietyllä tavalla. Asetuksessa puhuttiin vain ravitsemisliikkeistä, joiden nimi oli suhteellisen vapaasti yrittäjien valittavissa.
Anniskelu- ja ravintolatoimintaa alettiin voimakkaasti rajoittaa 1870-luvulta lähtien raittiusliikkeen vaatimusten mukaisesti. Vaikka majoitus- ja ravitsemiselinkeino kehittyi Suomessa lähinnä kaupungeissa, maaseudulla oli lakisääteinen matkustamista palveleva majatalolaitos. Paloviinan ja oluen anniskelu kiellettiin maaseudulla lainsäädännöllä 1800-luvun loppupuolella.
Kun muualla Euroopassa majatalolaitos alkoi elää uutta kukoistuskautta 1800-luvun lopulla, se alkoi anniskelukieltojen vuoksi näivettyä Suomessa. Suomen maaseudulle ei päässyt syntymään kansanomaista kyläravintolaa, joka olisi toiminut paikallisten miesten kokoontumispaikkana. Maaseudun majataloista ei Suomessa kehittynyt paikkoja, jotka olisivat laajamittaisesti jalostaneet talonpoikaista keittiötä.
Sekä maaseutuväestön että kaupunkien työväestön ravintolakäytöstä tuli epämääräistä ja sopimatonta huvia. Rahvaalle myös luotiin kauhukuvia alkoholista ja kapakkaelämästä. Ravintoloiden kaupunkilaisuus ja yläluokkaisuus alkoivat entisestään korostua Suomessa. Kaupunkilainen, vierasmaalainen ja suurimmalta osaltaan ruotsinkielinen ravintolaelämä jäi siten tuntemattomaksi ja pelottavaksi kulttuurimuodoksi suomenkieliselle rahvaalle, mikä näkyi kehityksessä lähes koko 1900-luvun.
Raittiusinnostus huipentui Suomessa kieltolakiin, joka oli voimassa vuosina 1919-1932. Kieltolain olisi pitänyt lopettaa alkoholiin liittyvät ongelmat, mutta todellisuudessa se aiheutti laajan salakuljetuksen ja salakapakoinnin.
Kieltolain jälkeen ravintola joutui vuonna 1932 Oy Alkoholiliike Ab:n tiukkaan säännöstelyyn. Suomalaisille on syötetty ravintoloissa pakkovoileipiä, baarit ovat olleet kiellettyjä, tanssi on ollut kiellettyä. Väärissä vaatteissa ravintoloihin ei ole päässyt. Naiset ilman miesseuraa eivät ravintolaan päässet. Ravintolat katsottiin aina 1960- luvulle saakka kansan tapakouluiksi. Vähitellen 1960-luvulta lähtien niihin on tullut yhä enemmän vapautta. Vuonna 1967 naisesta ilman miesseuraa tuli virallisesti hyväksytty ravintola-asiakas. Uusi alkoholilaki ja laki keskioluesta vuonna 1969 mahdollistivat anniskeluravintolatoiminnan myös maaseudulla. 1980-luvun loppupuolella ravintolaelinekeino vapautui säännöstelystä periaatteessa kokonaan ja ravintoloiden määrä lisääntyi huomattavasti.
Ravintoloiden lisääntyessä ne joutuivat kilpailemaan asiakkaista yhä enemmän. Asiakkaat alkoivat nyt toden teolla muokata ravintolaa. Ravintolat eivät enää muokanneet asiakasta. Vanhasta ravintolaelämästä tuttuja sääntöjä ja valvontaa asiakkaat eivät tahtoneet enää sietää. Ravintolaelinkeino monipuolistui ja erityyppiset ravintolat suunniteltiin eri kohderyhmiä varten. Kaikkien ravintolatyyppien esikuvat haettiin muualta Euroopasta. Useat ravintolat tuottivat sisustuksensa suoraan ulkomailta niitä valmistavilta yrityksiltä.
Vaikka 1980-luvun ravintola-asiakkaat kokivat olevansa eurooppalaisia ja kaupunkilaisia, niin suomalaisen ravintolan menneisyys heijastui silti asiakkaan suhtautumisessa ravintolaan. Suurimmalta osalta suomalaisista puuttuivat omat lapsuuden muistot ja perinteet ravintoloista. Tämän vuoksi ravintolaperinne haettiin ulkomailta tuotujen rentojen kitsch-sisustusten avulla.
Hotelli- ja ravintola-alan 1980-luvun lopun kukoistuskausi päättyi 1990-luvun alussa Suomen jouduttua harvinaisen syvään taloudelliseen lamaan. Ensimmäistä kertaa 1900-luvun aikana myös hotelli- ja ravintola-alan henkilökuntaa joutui suuret määrät työttömiksi. Toisaalta myös asiakkaiden vanhat asenteet ravintoloita kohtaan nousivat pintaan 1990-luvulla. Kun talous heikkeni, ravintolapalveluista tingittiin heti ensimmäiseksi.
Tähänastisten käsitysten mukaan suomalaista ravintolaelinkeinoa alettiin säädellä voimakkaasti, koska suomalaiset asiakkaat eivät osanneet käyttää alkoholia. Käsitykset alkoholin vaarallisuudesta suomalaisille syntyivät kuitenkin jo ennenkuin ravintolatoimintaa alettiin rajoittaa. Ravintoloiden säännöstely perustui siis puhtaasti oletukselle suomalaisen asiakkaan kyvyttömyydestä käyttää alkoholia. Nimenomaan alkoholipolitiikka muovasi suomalaista ravintolaelinkeinoa 1900-luvulla. Uudet kansainväliset ja kotimaiset muoti-ilmiöt omaksuttiin nopeasti Suomessa, mikäli ne eivät olleet ristiriidassa alkoholipolitiikan kanssa.
Tämä tutkimus vastaa kysymykseen, miksi suomalaista ravintolaelinkeinoa on säännöstelty niin voimakkaasti ja miksi ravintola on ollut monille suomalaisille mystinen paikka. Mielenkiintoinen jatkotutkimuksen aihe olisi se, miten ravintolat ovat kehittyneet vuoden 1991 jälkeen. Kuinka paljon elinkeinoon vaikuttaa edelleen pitkään jatkunut säännöstely ja miten ravintolatoiminta on kehittynyt vapaan kilpailun kaudella?
Ravintolan erityisasema Suomessa näkyy esimerkiksi suomalaisten ihmisten suhtautumisessa ravintolaan eri aikakausina. Ravintolaan on haluttu, ravintolaa on vihattu, ravintolaa on pelätty, ravintolaan on päästy ja ravintolaan ei ole päästy. Mielenkiintoinen ryhmä Suomessa oli paheksujien ryhmä, joka ei itse käyttänyt ravintolapalveluja mutta joka halusi kuitenkin voimakkaasti vaikuttaa ravintoloita koskeviin päätöksiin.
Tutkimuksen taustana on eurooppalaisen ravintolaelinkeinon kukoistuskausi eli belle epoquen aika vuosina 1871 - 1914. Suunnilleen samaan aikakauteen ajoittuu Suomen historiassa ajanjakso, jona luotiin ihannekäsitys suomalaisuudesta. Viimeistään 1860-luvulta lähtien fennomaanit alkoivat korostaa vakavahenkisyyttä, luterilaista uskonnollisuutta ja voimakasta kansanvalistusta. Painotuksillaan suomalaiskansallinen liike teki myös pesäeron pääosin ruotsinkieliseen liberalismiin. Ihannesuomalaisen tuli olla isänmaallinen, siveellinen ja raitis. Suuri osa fennomaanien aatteellisesta perinnöstä siirtyi 1900-luvulle ja punoutui monella tapaa käsityksiin hyvästä valtiosta ja hyvästä kansalaisesta mutta myös hyvästä työläisestä. Voimakas raittiuden korostaminen kansalaishyveenä ei voinut olla vaikuttamatta samaan aikaan kehittyvään ravintolakulttuuriin ja suomalaisten käsityksiin ravintoloista.
Tutkimus päättyy vuoteen 1991, joka oli lamavuosi Suomessa. Vuonna 1991 hyväksyttiin myös uusi majoitus- ja ravitsemisliikkeitä koskeva asetus, joka ei enää määritellyt ravintolaa tietyllä tavalla. Asetuksessa puhuttiin vain ravitsemisliikkeistä, joiden nimi oli suhteellisen vapaasti yrittäjien valittavissa.
Anniskelu- ja ravintolatoimintaa alettiin voimakkaasti rajoittaa 1870-luvulta lähtien raittiusliikkeen vaatimusten mukaisesti. Vaikka majoitus- ja ravitsemiselinkeino kehittyi Suomessa lähinnä kaupungeissa, maaseudulla oli lakisääteinen matkustamista palveleva majatalolaitos. Paloviinan ja oluen anniskelu kiellettiin maaseudulla lainsäädännöllä 1800-luvun loppupuolella.
Kun muualla Euroopassa majatalolaitos alkoi elää uutta kukoistuskautta 1800-luvun lopulla, se alkoi anniskelukieltojen vuoksi näivettyä Suomessa. Suomen maaseudulle ei päässyt syntymään kansanomaista kyläravintolaa, joka olisi toiminut paikallisten miesten kokoontumispaikkana. Maaseudun majataloista ei Suomessa kehittynyt paikkoja, jotka olisivat laajamittaisesti jalostaneet talonpoikaista keittiötä.
Sekä maaseutuväestön että kaupunkien työväestön ravintolakäytöstä tuli epämääräistä ja sopimatonta huvia. Rahvaalle myös luotiin kauhukuvia alkoholista ja kapakkaelämästä. Ravintoloiden kaupunkilaisuus ja yläluokkaisuus alkoivat entisestään korostua Suomessa. Kaupunkilainen, vierasmaalainen ja suurimmalta osaltaan ruotsinkielinen ravintolaelämä jäi siten tuntemattomaksi ja pelottavaksi kulttuurimuodoksi suomenkieliselle rahvaalle, mikä näkyi kehityksessä lähes koko 1900-luvun.
Raittiusinnostus huipentui Suomessa kieltolakiin, joka oli voimassa vuosina 1919-1932. Kieltolain olisi pitänyt lopettaa alkoholiin liittyvät ongelmat, mutta todellisuudessa se aiheutti laajan salakuljetuksen ja salakapakoinnin.
Kieltolain jälkeen ravintola joutui vuonna 1932 Oy Alkoholiliike Ab:n tiukkaan säännöstelyyn. Suomalaisille on syötetty ravintoloissa pakkovoileipiä, baarit ovat olleet kiellettyjä, tanssi on ollut kiellettyä. Väärissä vaatteissa ravintoloihin ei ole päässyt. Naiset ilman miesseuraa eivät ravintolaan päässet. Ravintolat katsottiin aina 1960- luvulle saakka kansan tapakouluiksi. Vähitellen 1960-luvulta lähtien niihin on tullut yhä enemmän vapautta. Vuonna 1967 naisesta ilman miesseuraa tuli virallisesti hyväksytty ravintola-asiakas. Uusi alkoholilaki ja laki keskioluesta vuonna 1969 mahdollistivat anniskeluravintolatoiminnan myös maaseudulla. 1980-luvun loppupuolella ravintolaelinekeino vapautui säännöstelystä periaatteessa kokonaan ja ravintoloiden määrä lisääntyi huomattavasti.
Ravintoloiden lisääntyessä ne joutuivat kilpailemaan asiakkaista yhä enemmän. Asiakkaat alkoivat nyt toden teolla muokata ravintolaa. Ravintolat eivät enää muokanneet asiakasta. Vanhasta ravintolaelämästä tuttuja sääntöjä ja valvontaa asiakkaat eivät tahtoneet enää sietää. Ravintolaelinkeino monipuolistui ja erityyppiset ravintolat suunniteltiin eri kohderyhmiä varten. Kaikkien ravintolatyyppien esikuvat haettiin muualta Euroopasta. Useat ravintolat tuottivat sisustuksensa suoraan ulkomailta niitä valmistavilta yrityksiltä.
Vaikka 1980-luvun ravintola-asiakkaat kokivat olevansa eurooppalaisia ja kaupunkilaisia, niin suomalaisen ravintolan menneisyys heijastui silti asiakkaan suhtautumisessa ravintolaan. Suurimmalta osalta suomalaisista puuttuivat omat lapsuuden muistot ja perinteet ravintoloista. Tämän vuoksi ravintolaperinne haettiin ulkomailta tuotujen rentojen kitsch-sisustusten avulla.
Hotelli- ja ravintola-alan 1980-luvun lopun kukoistuskausi päättyi 1990-luvun alussa Suomen jouduttua harvinaisen syvään taloudelliseen lamaan. Ensimmäistä kertaa 1900-luvun aikana myös hotelli- ja ravintola-alan henkilökuntaa joutui suuret määrät työttömiksi. Toisaalta myös asiakkaiden vanhat asenteet ravintoloita kohtaan nousivat pintaan 1990-luvulla. Kun talous heikkeni, ravintolapalveluista tingittiin heti ensimmäiseksi.
Tähänastisten käsitysten mukaan suomalaista ravintolaelinkeinoa alettiin säädellä voimakkaasti, koska suomalaiset asiakkaat eivät osanneet käyttää alkoholia. Käsitykset alkoholin vaarallisuudesta suomalaisille syntyivät kuitenkin jo ennenkuin ravintolatoimintaa alettiin rajoittaa. Ravintoloiden säännöstely perustui siis puhtaasti oletukselle suomalaisen asiakkaan kyvyttömyydestä käyttää alkoholia. Nimenomaan alkoholipolitiikka muovasi suomalaista ravintolaelinkeinoa 1900-luvulla. Uudet kansainväliset ja kotimaiset muoti-ilmiöt omaksuttiin nopeasti Suomessa, mikäli ne eivät olleet ristiriidassa alkoholipolitiikan kanssa.
Tämä tutkimus vastaa kysymykseen, miksi suomalaista ravintolaelinkeinoa on säännöstelty niin voimakkaasti ja miksi ravintola on ollut monille suomalaisille mystinen paikka. Mielenkiintoinen jatkotutkimuksen aihe olisi se, miten ravintolat ovat kehittyneet vuoden 1991 jälkeen. Kuinka paljon elinkeinoon vaikuttaa edelleen pitkään jatkunut säännöstely ja miten ravintolatoiminta on kehittynyt vapaan kilpailun kaudella?
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4773]