Näkökulmia arviointitutkimukseen : Henkilöstö kuntauudistuksessa
Jokinen, Esa (2017)
Jokinen, Esa
Tampere University Press
2017
Sosiaalipsykologia - Social Psychology
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2017-06-22
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0452-2
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-0452-2
Tiivistelmä
Päätöksenteon tueksi tarvitaan arviointitutkimuksia, jotka kertovat miten toteutetut uudistukset ja kehittämishankkeet ovat onnistuneet. Kunta- ja palvelurakenneuudistus (2007-2012) oli yksi merkittävä suomalaista kuntarakennetta muovannut hallituksen käynnistämä hanke. Kuntaliiton koordinoiman tutkimusohjelman avulla kerättiin tie-toa sen etenemisestä ja tuloksista 40 erityyppisessä kunnassa. Ohjelman yhtenä osana kerättiin tietoa uudistuksen vaikutuksista kuntahenkilöstön kannalta. Tässä tutkimuksessa tehtiin tuon tutkimusosion tulosten ja toteutuksen toinen luenta.
Tutkimuksessa kysyttiin 1) millaisia olivat ARTTU-arviointitutkimuksen positio ja sosiaalinen konteksti, 2) miten Paras-uudistus toteutui henkilöstönäkökulmasta ja 3) miten Paras-uudistuskonteksti näkyi henkilöstöä koskevissa muutostulkinnoissa. Tutkimuskysymysten taustalla oli teoreettinen viitekehys, joka jakoi tutkimusprosessin a) vaikuttavuusnäytön tuottamiseen ja b) tutkimuksen sosiaalisessa kontekstissa toimimiseen. Arviointitutkimushanke ilmentää arviointitutkijan käsitystä arvioinnin ympäristöstä.
Tutkimuksessa havaittiin erilaisia vuorovaikutuksia, joiden tunnistamisesta on oletettavasti hyötyä arviointitutkimuksen toteutuksessa. Arviointimenetelmällisessä mielessä tärkein tulos oli henkilöstöön kohdistuvan tietämisen (muutostulkintamekanismien) nostaminen arviointitutkimuksen huomion kohteeksi. Ylipäätään henkilöstövaikutusten monitahoinen tarkastelu tuotti runsaasti tietoa työelämän laadun dynamiikasta uudistuksessa.
Autoetnografiaan perustuvan tulkinnan mukaan ARTTU-tutkimusohjelman vuorovaikutusrakenne myötävaikutti niin tutkimusasetelman laatuun, arviointiin liittyvien dilemmojen kommunikoimiseen kuin tutkimustulosten omaksumiseenkin sidosryhmissä.
Perusteellisessa sosiaalitieteellisiin menetelmiin perustuvassa tarkastelussa uudistuksessa paikannettiin ”henkilöstön mentävä aukko”; toisin sanoen henkilöstö ei näkynyt vahvasti uudistuksen logiikassa eikä kuntastrategioissa; uudistuskonteksti puolestaan ei erottunut mainittavasti kuntien seuranta- ja hallintakäytänteissä eikä työyhteisöjen kokemuksissa. Voitiin kokonaisuutena arvioida, että Paras-hanke ei ollut aikaansaanut systeemitasoista vaikuttavuutta henkilöstöulottuvuudella, mikä heikensi yhteenliittymiin ja yhteistyön lisäämiseen tähtäävän muutoskonseptin uskottavuutta.
Tutkimuksessa kysyttiin 1) millaisia olivat ARTTU-arviointitutkimuksen positio ja sosiaalinen konteksti, 2) miten Paras-uudistus toteutui henkilöstönäkökulmasta ja 3) miten Paras-uudistuskonteksti näkyi henkilöstöä koskevissa muutostulkinnoissa. Tutkimuskysymysten taustalla oli teoreettinen viitekehys, joka jakoi tutkimusprosessin a) vaikuttavuusnäytön tuottamiseen ja b) tutkimuksen sosiaalisessa kontekstissa toimimiseen. Arviointitutkimushanke ilmentää arviointitutkijan käsitystä arvioinnin ympäristöstä.
Tutkimuksessa havaittiin erilaisia vuorovaikutuksia, joiden tunnistamisesta on oletettavasti hyötyä arviointitutkimuksen toteutuksessa. Arviointimenetelmällisessä mielessä tärkein tulos oli henkilöstöön kohdistuvan tietämisen (muutostulkintamekanismien) nostaminen arviointitutkimuksen huomion kohteeksi. Ylipäätään henkilöstövaikutusten monitahoinen tarkastelu tuotti runsaasti tietoa työelämän laadun dynamiikasta uudistuksessa.
Autoetnografiaan perustuvan tulkinnan mukaan ARTTU-tutkimusohjelman vuorovaikutusrakenne myötävaikutti niin tutkimusasetelman laatuun, arviointiin liittyvien dilemmojen kommunikoimiseen kuin tutkimustulosten omaksumiseenkin sidosryhmissä.
Perusteellisessa sosiaalitieteellisiin menetelmiin perustuvassa tarkastelussa uudistuksessa paikannettiin ”henkilöstön mentävä aukko”; toisin sanoen henkilöstö ei näkynyt vahvasti uudistuksen logiikassa eikä kuntastrategioissa; uudistuskonteksti puolestaan ei erottunut mainittavasti kuntien seuranta- ja hallintakäytänteissä eikä työyhteisöjen kokemuksissa. Voitiin kokonaisuutena arvioida, että Paras-hanke ei ollut aikaansaanut systeemitasoista vaikuttavuutta henkilöstöulottuvuudella, mikä heikensi yhteenliittymiin ja yhteistyön lisäämiseen tähtäävän muutoskonseptin uskottavuutta.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4769]